Olisiko Aatami ja Eeva

lisääntyneet paratiisissa? vai olisivatko he olleet hedelmättömiä?
Olisko paratiisi maanpäällä vai taivaassa ja mitä sille paratiisille tapahtui? Muistan että jotkut ovat jopa paikantaneet eedenin johonkinpäin maailmaa:)
29152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Eivät.

Äänestä

Aurinko kurkistaa pilvien välistä.

Äänestä

Paratiisia ei ole tai ei ole koskaan ollutkaan hölmö!!!

Äänestä

Taisi olla liian vaikea kysymys..

Äänestä

Jos Aatami ja Eeva eivät olisi langenneet syntiin, he olisivat lisääntyneet, kuten syntiinlankeemuksen jälkeenkin. "Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa...." (1.Moos.1:28)

Paratiisi oli maan päällä. Se on paikannettu suurin piirtein Eufrat ja Tigris jokien suistoon Persianlahden pohjukassa. Eufrat-joki, joka edelleen on olemassa, mainitaan Raamatussa yhtenä neljästä joesta, joiden alueella Eeden sijaitsi (1.Moos.2:14)

Mainittu paratiisi lienee menettänyt merkityksensä sen jälkeen kun ihminen syntiinlankeemuksen seurauksena karkotettiin sieltä. Tieteellinen tutkimus kuitenkin on paljastanut, että alueella on ollut rikas eläimistö ja neljän joen kastelema alueella on ollut paratiisimaiset olosuhteet.

Äänestä
  • Jehovan todistajien sivut ovat toisaalla.
    Oletko huomannut sen?
    Väitteesi on niin paksua puppua ettei sitä kannata kirjoitella tänne.

    Mikäli tulkitset Raamattua noin laveasti oman tulkintasi mukaan, sinua on perin vaikea ottaa vakavasti edes Raamattuun uskomisen edustajaksi.
    Ei edes uskovan näkökulmasta katsoen.

    Äänestä

Eli vedenpaisumus ja mannerlaattojen pikaliuku nykypaikoilleen ei vaikuttanut mitenkään Persianlahteen ja siihen virtaaviin jokiin.
Selvä. Tämä on kai sitä kreationistista tiedettä? Kai se on pakko uskoa, että Afrikka ja Aasia ja ne pienempien laattojen liikkeet ja hajoamiset ja päällekkäinmenot ei vaikuttaneet mitenkään tuohon Persianlahden ympäristöön. Meinasitteko kretut alkaa opettaa tällaista koulussa lapsille?

Äänestä
  • xxxxx Eli vedenpaisumus ja mannerlaattojen pikaliuku nykypaikoilleen ei vaikuttanut mitenkään Persianlahteen ja siihen virtaaviin jokiin xxxxx

    En ole väittänyt, että Persianlahden alue oli Raamatun paratiisin aikana samanlainen kuin nykyään. Vedenpaisumus on hyvinkin voinut muuttaa sitä ympäristöä.
    Kuvailin Paratiisin sijaintia nykyisin vallitsevien maantieteellisten paikkojen mukaan.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Eli vedenpaisumus ja mannerlaattojen pikaliuku nykypaikoilleen ei vaikuttanut mitenkään Persianlahteen ja siihen virtaaviin jokiin xxxxx

    En ole väittänyt, että Persianlahden alue oli Raamatun paratiisin aikana samanlainen kuin nykyään. Vedenpaisumus on hyvinkin voinut muuttaa sitä ympäristöä.
    Kuvailin Paratiisin sijaintia nykyisin vallitsevien maantieteellisten paikkojen mukaan.

    No mitäs väittelet?

    Äänestä

Aatami ja Eeva olivat lisääntymiskyvyttömiä ennen syntiinlankeamista..

Äänestä
  • xxxxxx Aatami ja Eeva olivat lisääntymiskyvyttömiä ennen syntiinlankeamista..xxxxx

    Eivät olleet!

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxxx Aatami ja Eeva olivat lisääntymiskyvyttömiä ennen syntiinlankeamista..xxxxx

    Eivät olleet!

    Olisiko he tunteneet sukupuolista himoa toisiaan kohtaan?
    Vaikuttaa hävyttömälle ajatukselle.Hyi olkoon.

    Äänestä

Miten selität Tigrisin rannan kerrostumat joissa on asutusta alinna ja sen päällä 10mn savikko ja asutusta jälleen?

Äänestä
  • Todennäköisin selitys on Tigrisin poikkeuksellisen korkea tulva, ehkä useampana vuotena peräkkäin.

    Ei vedenpaisumus, koska tuollaisia savikoita ei ole läheskään kaikkialla.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Todennäköisin selitys on Tigrisin poikkeuksellisen korkea tulva, ehkä useampana vuotena peräkkäin.

    Ei vedenpaisumus, koska tuollaisia savikoita ei ole läheskään kaikkialla.

    10mn savikerros on valtaisa määrä maata.
    Ei se ihan vähällä satamisella selity.

    Äänestä

  • ed.kirj. kirjoitti:

    10mn savikerros on valtaisa määrä maata.
    Ei se ihan vähällä satamisella selity.

    nikkivoroilmoitus!

    Äänestä

  • ed.kirj. kirjoitti:

    10mn savikerros on valtaisa määrä maata.
    Ei se ihan vähällä satamisella selity.

    Parempi silti jättää se geologien selitettäväksi:

    "Ei se ihan vähällä satamisella selity."

    He silti tietävät noista asioista enemmän kuin misä, sinä ja maallikkosaarnaajat yhteensä.

    Äänestä

  • Ja kuka väittää että se savi olisi tullut paikalle kertapieraisulla?

    Asutus voi hävitä alueelta kuin alueelta pitkäksi aikaa monestakin syystä.

    Rantaviiva Persianlahden pohjukasssa on siirtynyt itäänpäin pari sataa km muutaman tuhannen v. aikana.
    http://www.wildsidz.com/beth/images/sumer_akkad.jpg

    Äänestä

  • xxxxxx Miten selität Tigrisin rannan kerrostumat joissa on asutusta alinna ja sen päällä 10mn savikko ja asutusta jälleen? xxxxx

    Ehkä alueella on ollut muinainen asutus. Sen jälkeen on tullut kausi, jolloin asutusta ei ole ollut. Sinä aikana entiset asumukset ovat hautautuneet maahan. Sen jälkeen on maan päälle tullut uusi asutus.

    Sekä yleinen historia ja arkeologia paljastavat, että varhaisin asutus maapallolla on juuri ollut Eufratin ja Tigrisin alueella eli juuri siellä, minne Jumala asetti ensimmäiset ihmiset.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Parempi silti jättää se geologien selitettäväksi:

    "Ei se ihan vähällä satamisella selity."

    He silti tietävät noista asioista enemmän kuin misä, sinä ja maallikkosaarnaajat yhteensä.

    En tohdi edes arvailla miten se on mahdollisesti syntynyt..
    Enkä usko että sitä todellisuutta vastaavasti kykenee kukaan selittämään.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxxx Miten selität Tigrisin rannan kerrostumat joissa on asutusta alinna ja sen päällä 10mn savikko ja asutusta jälleen? xxxxx

    Ehkä alueella on ollut muinainen asutus. Sen jälkeen on tullut kausi, jolloin asutusta ei ole ollut. Sinä aikana entiset asumukset ovat hautautuneet maahan. Sen jälkeen on maan päälle tullut uusi asutus.

    Sekä yleinen historia ja arkeologia paljastavat, että varhaisin asutus maapallolla on juuri ollut Eufratin ja Tigrisin alueella eli juuri siellä, minne Jumala asetti ensimmäiset ihmiset.

    Itseasiassa kerrostuma on näin.

    Aklinna löytyy rakennusten jäänteitä.
    N 10m sen yläpuolella löytyy asutuksen jäänteitä ja näitä jäänteitä on muutaman metrin syvyydeltä pintaan asti.
    Eräs oletus oli että varhaisimman asutun kerrostuman ollessa maan pinnassa se sijaitsi meren silloisella ranta-alueella.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxxx Miten selität Tigrisin rannan kerrostumat joissa on asutusta alinna ja sen päällä 10mn savikko ja asutusta jälleen? xxxxx

    Ehkä alueella on ollut muinainen asutus. Sen jälkeen on tullut kausi, jolloin asutusta ei ole ollut. Sinä aikana entiset asumukset ovat hautautuneet maahan. Sen jälkeen on maan päälle tullut uusi asutus.

    Sekä yleinen historia ja arkeologia paljastavat, että varhaisin asutus maapallolla on juuri ollut Eufratin ja Tigrisin alueella eli juuri siellä, minne Jumala asetti ensimmäiset ihmiset.

    Ei nyt sentään:

    "Sekä yleinen historia ja arkeologia paljastavat, että varhaisin asutus maapallolla on juuri ollut Eufratin ja Tigrisin alueella.."

    Ihmisasutuksen vanhimmat löydetyt merkit löytyvät Keski-Afrikasta. Eufratin ja Tigrisin välinen alue on yksi maanviljelyksen alkamisen muutamista havaitusta painopisteistä.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Ei nyt sentään:

    "Sekä yleinen historia ja arkeologia paljastavat, että varhaisin asutus maapallolla on juuri ollut Eufratin ja Tigrisin alueella.."

    Ihmisasutuksen vanhimmat löydetyt merkit löytyvät Keski-Afrikasta. Eufratin ja Tigrisin välinen alue on yksi maanviljelyksen alkamisen muutamista havaitusta painopisteistä.

    Pohjois Ruotsista on löydetty yli miljoona vuotta vanha asuinpaikka.
    (Olettaen että Suomi on joskus ollut päiväntasaajalla kuten tiedemiehet ovat sanonneet.)

    Äänestä

  • Niilo8v kirjoitti:

    Pohjois Ruotsista on löydetty yli miljoona vuotta vanha asuinpaikka.
    (Olettaen että Suomi on joskus ollut päiväntasaajalla kuten tiedemiehet ovat sanonneet.)

    Laitapas linkki tietoon, josta tuo väite on peräisin. Muuten se ilmeisesti on sinun avarasta hihastasi.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Laitapas linkki tietoon, josta tuo väite on peräisin. Muuten se ilmeisesti on sinun avarasta hihastasi.

    on se totta.

    Äänestä

  • Niilo8v kirjoitti:

    on se totta.

    Siis todistetta ei ole ja tieto on kuvitelmaa.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Siis todistetta ei ole ja tieto on kuvitelmaa.

    Siitäkö mitä tiedemiehet inttäävät?
    Että Suomi on ollut päiväntasaajallakin?
    Missäs Suomi ei olisi ollut?
    Suomihan kävi neuvottelemassa Brysselissäkin. Vai väitätkö sitäkin vastaan?

    Äänestä

Harrastivatko Aatami ja Eeva peppuyhdybtää paratiisissa? Jos niin, niin Aatamin ei ole mikään pakkomollut painaa Eevaa edestäpäin ja koko lisääntymiskysymys ennen syntiinlankeemusta on ratkaistu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pari kyssäriä kirjoitti:

lisääntyneet paratiisissa? vai olisivatko he olleet hedelmättömiä?
Olisko paratiisi maanpäällä vai taivaassa ja mitä sille paratiisille tapahtui? Muistan että jotkut ovat jopa paikantaneet eedenin johonkinpäin maailmaa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu