Olen varmaan yliherkkä ihminen kun olen nähyt unia

Siitä miten Helsingin alueen ilmaherruudesta taistellaan, ja venäläiset joukot tunkeutuvat maajoukkoineen maahamme. Olen nähnyt näitä unia jo pitkään ennenkuin nykyinen tilanne syntyi ja Helsinkiin tuotiin Hornetteja.

Näin jo vuosikymmeniä sitten unen jossa Saksa joutu ydinaseiskun kohteeksi.

Varsinainen ydinsota käytiin kuitenkin Israelista pohjoiseen ja tämän näin unena jo 1960-luvulla, ja tähän sotaan liittyi myös valtava maanjäristys.
12125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olen nähny kymmeniä unia joissa ihmiset tungettelevat päästäkseen väestönsuojiin.

Äänestä

En ole uskaltanut puhella kenellkään näistä erikoisen todellisentuntuisista unistani. Olisiko se mitään auttanut, kuten sekään, että itsestäni tuli pasifisti ?

Äänestä

Malmin lentokentälle voi löytyä yllättävääkin käyttöä, jos tilanne edelleen kiristyy ja venäläiset käyvät entistä röyhkeämmiksi, ja uhkaavaat suoraa pääkaupunkiseutua.

Äänestä

Näin myös ydinsota unia lapsena, näillä kun peloteltiin silloin joskus. Mielikuvitus on jännä juttu ja tunkeutuu uniin hyvin vahvasti.

Äänestä

Minua ei peloteltu, ja koin voimakasta yksinäisyyttä sen takia kun huoli sokeana valeltavan ihmiskunnan kohtalosta oli ajoittain päälimmäinen huoleni. Näin aivan uskomattoman elävissä unissani ydinpommeja ja ydinräjähdyksiä, jotka vavisuttivat maata. Kun 60-luvun lopussa tuli Hair-musikaali musikaali, muistan kuinka osuvaksi koin tuolloin musikaalin laulujen sanat jotka muistan vieläkin hyvin:

"Kulkee, tää juokko silmänsä se sulkee, käy kohti tuohoa nyt maailmamme tää, pian sen aika päättyy. Niin paljon meitä petettiin, niin paljon uskottiin valheisiin."

Äänestä

Outoa on minusta, että olen vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen jälleen alkanut näkemään sotaunia. Erityiisesti minua ihmetytti unet joissa hävittäjät lentelivät Helsingin yllä ja merkkinä siitä että sota olisi jo alkanut. Samoin kummeksuin sitä mieten näin unissani venäläisten sotilaiden tulleen Suomen rajojen yli ja ryhtyneen miehittämään maatamme. Näin tällaisia unia paljon ennen kuin Putin järjesti uniani vastaavia sotaharjoituksia rajan pinnassa Imatralla, ja minun unissani nämä joukot olivat ylittäneet itärajan.

Äänestä

Suurin osa esim. Helsingin yleisiksi väestösuojiksi tarkoitetuista tiloista on vuokrattu mitä erilaisempiin tarkoituksiin mm. autotalleiksi, eikä ole mitään takuita siitä, että vaaran uhatessa näitä kalliisti rakennettuja tiloja voitaisiin käyttää todellisesti niihin tarkoituksiin joihin ne on aikanaan tehty. Siksi unissani näihin tiloihin tungettelevat ihmiset ovat erityisen hädissään, koska eivät voi olla varmoja löytyykö heille mitään paikkaa näissä kallioluolastoissa. On selvää, että kaikille yhteiskunnallisesti merkittäville ihmisille on varattu tilaa paikoissa joissa myös kaikki muu tarvittava on otettu huomioon, mutta tavallisen kansan tilanne on varmasti paljon tätä huonommalla tolalla jos jotain oikeesti sattuisi, ja näitä tiloja tarvittaisiin. Itse olen vieraillut esim. aikanaan työni puolesta Helsingissä useissa väestösuojissa, jotka ovat aivan eri tasoisia. Esim. Helsinginkadun väestösuoja on aivan kelvoton autotalli, jossa ei ole mitään valmiuksia pidempiaikaiseen oleskeluun, kun taas vaikkapa Korkeavuorenkadulla olen vieraillut maan alaisissa luolastoissa, jotka ovat ajamukaisesti varustettuja väestönsuojia, ja kun kysyin eräältä turva-alan ammattilaiselta pääsenkö minä tänne jos tarvetta on, sain vastaukseksi sen, että ne on tarkaan valittuja ketkä tänne pääsevät. Tämän suojan uskottiin ketävän myös ydinpommin jos ei se ihan päällä jysähdä, sillä suojan päällä oli sentään 17-metriä kalliota.

Äänestä

Voihan se olla yksi selitys, että kun olet käynyt näissä kohteissa ne jäävät alitajuntaan kummittelemaan. Joskun näen unta tv:ssä näkemistäni ihmisistä.
Mutta tuota väestösuja juttua itsekkin ajattelin, että taloyhtiössäni ei sitä ainakaan ole, eikä lähelläolevissa muissakaan.
Sitä vain en ymmärrä miten Ukrainassa käytävä kahina vaikuttaa suomeen ? Muuten kuin EU:n tal.pakotteina.

Kirje roomalaisille 12
Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

Äänestä

Itse näin joskus -80 luvun puolivälissä unen jossa olin syysiltana pihalla, katselin pohjoistaivaalle,näin täyskuun ja sen pinnalla näkyi ihmisiä jotka menivät poroilla jonnekin evakkoon. samoin katselin etelään auringonlaskuun, ja siellä mentiin evakkoon kamelien selässä,tajusin sen tarkoittavan lähi-itää. Tämän jälkeen näin kaartaen jostain lännestä päin tulevan valtavalla äänellä jonkin ison rakennelman,mitä lähemmäs se tuli, sen pienemmäksi se kutistui ja lopulta pudoten viereeni, samalla vähän polttaen käsivarttani, kun tutkin sitä huomasin sen olevan lego palikoista tehdyn kerrostalon.

Äänestä

Mittä te Putinia pelkäätte? Ei hän tuo shariaa tänne eikä ala pikkutyttöjä silpomaan.

Mutta nato mahdollistaa suomen islamisaation, vai monessako maassa nato hillitsee islamin riehuntaa? Ei missään.

Jos Putini ei tule tänne pian niin pian ollaan 'talebanien' vallassa. Sokeitako olette?

Äänestä

sokea taidat olla itse, enpä ole kuullut, että Norjassakaan mitään talebaaneja olisi. Ja se köyhyys mitä naapurissa on kansankeskellä tuskin sinuakaan houkuttaa. Sota on suurinta TYHMYYTTÄ mitä olla voi.
Natoakaan en kyllä kaipaa, mutta naapuri pysyköön omalla puolellaan.

Äänestä

Unia onnistuu näkemään, jos sägyn viereen panee lasiastian pitää sormien välissä vaikka teelusikkaa, joka sitttn putoaa lasiastiaan ja herättää uneen vaipuvan. Voi sitten vaikka kirjoitella unensa ylös paperille. Salvador Dali sai taulujensa aiheet tuolleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olenkohan sairas kirjoitti:

Siitä miten Helsingin alueen ilmaherruudesta taistellaan, ja venäläiset joukot tunkeutuvat maajoukkoineen maahamme. Olen nähnyt näitä unia jo pitkään ennenkuin nykyinen tilanne syntyi ja Helsinkiin tuotiin Hornetteja.

Näin jo vuosikymmeniä sitten unen jossa Saksa joutu ydinaseiskun kohteeksi.

Varsinainen ydinsota käytiin kuitenkin Israelista pohjoiseen ja tämän näin unena jo 1960-luvulla, ja tähän sotaan liittyi myös valtava maanjäristys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu