Uutiset, Lokakuu 14. lokakuuta 2004
Lokakuu Syyskuu Elokuu Heinäkuu Kesäkuu Toukokuu
Ässien Tuominen maalipörssin kärkeen
Porin Ässien Pasi Tuominen ylsi ensimmäisenä liigapelaajana alkaneella kaudella kymmenen maalin rajapyykille. Tuominen (kuvassa) iski torstaikierroksella kolme kiekkoa Bluesin verkkoon, kun Ässät voitti espoolaiset maalein 5-2. Kolmen maalin iltapuhde nosti Tuomisen kymmeneen maaliin ja maalipörssin kärkeen. Viime kaudella Tuominen teki Ässille 46 ottelussa viisi maalia. Uran paras maalisaldo on syntynyt SaiPassa kaudella 2000-01, jolloin hän osui 17 kertaa.
Tuominen maalipörssin kärkeen!
8
280
Vastaukset
- rokkijannu
kaikki ilo irti tästä hetkestä. Uskallan väittää, että noutaja alkaa kolkutella viimeistään marraskuun puolivälissä.
Ässien materiaali ei yksinkertaisesti kanna koko kautta läpi. Veikkaukseni on Ässien osalta sijaluku 7-8 runkosarjassa.
Mutta, mutta pari kovan luokan vahvistusta ja siivet voivat kannatella jopa yllättävän pitkälle.
Toivotan porilaisille kuitenkin menestyksellistä kautta, johan se olisi aikakin. Ettei aina tarvitsisi olla otsikoissa negatiivisissa merkeissä. (rahasotkut, vellut, lellut, vällyt jne.) - goals ahead
Hienoa että näin tuntematon kaveri johtaa SM liigan maalipörssiä.
Tässä näkee liigan laajuuden, sillä monta muuta on ostettu juuri maalien tekijöiksi ?- Hockeyfan
Ei oikein kurppien tsekit ole kyenneet heiluttelemaan maaliverkkoja vielä oikein ollenkaan. Juha Junno taitaa kohta saada hermoromahduksen kun Tenkratkin on aivan menneiden talven lumia peliesityksiltään. Siitähän huomaa että Tenkratilla on mennyt pelissä kusi päähän ja mies on sopeutunut Ouluun liian pysyvästi.
- Kärpät forever!
Hockeyfan kirjoitti:
Ei oikein kurppien tsekit ole kyenneet heiluttelemaan maaliverkkoja vielä oikein ollenkaan. Juha Junno taitaa kohta saada hermoromahduksen kun Tenkratkin on aivan menneiden talven lumia peliesityksiltään. Siitähän huomaa että Tenkratilla on mennyt pelissä kusi päähän ja mies on sopeutunut Ouluun liian pysyvästi.
Maalintekijöiksi ne onkin ostettu. Ei Kärpissä maaliverkkoa suomalaisista osaa muut heilutella tehokkaasti kuin Saarenheimo, Pesonen, Jokinen ja Viuhkola ja pieni tukku muita omia pelaajia.
Teknkrat, Nylander ja Ujick ovat kyllä näiden omien pelaajien tehoista vielä kaukana. - Pohjoinen
Hockeyfan kirjoitti:
Ei oikein kurppien tsekit ole kyenneet heiluttelemaan maaliverkkoja vielä oikein ollenkaan. Juha Junno taitaa kohta saada hermoromahduksen kun Tenkratkin on aivan menneiden talven lumia peliesityksiltään. Siitähän huomaa että Tenkratilla on mennyt pelissä kusi päähän ja mies on sopeutunut Ouluun liian pysyvästi.
Älä etelän vellipöksy itke. Tässähän alkaa pian säälimään sinua ja antamaan almuja köyhälle.
- Ässät on best!!
Pohjoinen kirjoitti:
Älä etelän vellipöksy itke. Tässähän alkaa pian säälimään sinua ja antamaan almuja köyhälle.
Divariin tippuu hyvin äkkiä takas!
Säälistä päästettiin liigaan,kun ei pelaamalla päässeet! Tämän kai kaikki hyvin muistavat!!! - Pohjoinen
Ässät on best!! kirjoitti:
Divariin tippuu hyvin äkkiä takas!
Säälistä päästettiin liigaan,kun ei pelaamalla päässeet! Tämän kai kaikki hyvin muistavat!!!Taas yksi katkera tapaus tilittää tuntojansa. Nauran sinulle.
- City Rocks
ÄSSÄT on antanut työrauhan nykyselle valmentajalleen, sanoi Olli Lindholm lauantaina TVssä.
Nyt alkaa tulla tulosta.
Muut joukkueet painavat heti nappulaa, jos ei kausi suju kuten he ovat sen suunnitelleet ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727