Suomelle sälytettiin Kokoomuksen kannalta aivan yllättäen kilpailun ykkösviittaa.
Vaatimattomaan tapaansa kokoomuksen ylivoimaisesti suurin kenttäjärjestö EK, selkokielellä TYÖNANTAJAT, tyytyi tyrmäämään ykköspallin, eihän olympialaisistakaan tullut kultamitaleita kuin 'vaivaisukoille'.
Kokoomuksen kenttäjärjestö EK tyrmäsi aivan yllättäen julistetun kilpailukykyselvityksen luonnollisesti siitä syystä, ettei se itse (=EK) ollut sitä tilannut. On näet niin, että kaikenlaiset gallupit sun muut kyselyt AINA tuottavat tilaajansa haluamansa tuloksen, ja tällä kertaa kilpalykykytulos ei ollut Kokoomuksen tilaama eikä myöskään tulos siten haluttu sellainen.
Muistammehan, että kokoomuksen pudottua hallituksesta Syskovitsin Ben (hiton vaikee sukunimi) ja muut kokoomusveitikat kiirehtivät ITSE luokittelemaan suomen kilpailukykysijoitukseksi KAHDEKSAN (=8) ja siis "huolestuttavan" alhaiseksi siis takavuosien ykköspallin sijaan.
Ykkösijan putoaminen kahdeksanneksi tulkittiin porvarileirin itsensä masennukseksi hallituspaikan mentyä. Ja kahdeksas sija siis itse arvioiduksi.
Kokoomusporvareiden venkoilu ei ole uutta, onhan vastikään imuroitu yrityksistä jättiosingot ottamalla jopa velkaa. On nostettu opitoita ja irtisanottu. Ja lisää haluttaisiin propagandistisilla "kilpailukykyjallituksilla".
Nyt matti ja maija: HERÄTKÄÄ !
Lopettakaan porvarin perseennuoleskelu, näettehän mihin se johtaa: palkanalennuksiin!
Nuoleskelu auttaa vain ahkerimpia nuoleskelijoita.
Nyt, matti ja maija, persettä penkkiin!!!!!!!!!
Terv. Haans ;)
Miksi kilpailun YKKÖSPALLI ei kokoo-
mukselle kelpaa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6487948Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662234Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292135- 1441703
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251223Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991104Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65836Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58753Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7732