vanhat ämmät tietää

mikä on pojille parasta!
Pres. Halonen puuttui varuskuntien tulo/ilo -juhlien ohjelmistoon (ks. tämönpäivän Iltalehti)
Bikinityttöjen esiintyminen liian vaarallista?

Omana varusmiesaikanani tulojuhlan esiintyjä oli kapiaisten valitsemana Annikki Tähti, joka jo silloin 60 luvulla oli vanha eukko. Niinpä sitten koko loppu varusmiesaika olikin pilalla.
(minä kun olen niin herkkätunteinen)

Onneksi joutuivat lopussa antamaan 30 vrk:n säästöloma, eikä koko laitos ole sen jälkeen yhteydenotoillaan häirinnyt (kiitos!), vaikka moista uhkailikin.
12700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Inttiaikana Rovajärvellä oli Koivistolaiset tai jotain sinnepäin. Kylläpä otti kaaliin, kun piti aikaa tuhlata kaikenlaiseen hörhöön. Senkin ajan olisi voinut vaikka nukkua.
Tommoset esitykset ovat ihan lapsellisia.
Sitäpaitsi nykyisin on varusmiespalveluksessa myös naisiä, heidänkö pitäisi sitten katsella "bikiniesityksiä"? Hölmöyden huippu.

Äänestä
  • Olisit kuunnellut uutisen. Nuo esitykset oli tarjolla palveluksen ulkopuolisena aikana, tosin kiinni ollessa, ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Kyllä mielestäni mennään pitkälle liiallisen holhouksen puolelle, jos tuollaiseen puututaan.

    Äänestä

  • meille joskus Turun laivastoasemalla tarjotut Matti ja Teppo. Eipä silti, kyllähän pojat osasivat esiintyä ihan hienosti jo silloin.

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Olisit kuunnellut uutisen. Nuo esitykset oli tarjolla palveluksen ulkopuolisena aikana, tosin kiinni ollessa, ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Kyllä mielestäni mennään pitkälle liiallisen holhouksen puolelle, jos tuollaiseen puututaan.

    Lauri esitti vankilassa linnakundeille vaginamonologeja. Näitäkö haluatte?

    Äänestä

  • vaginamonologeja kirjoitti:

    Lauri esitti vankilassa linnakundeille vaginamonologeja. Näitäkö haluatte?

    ..joten turhaan kysyt minulta "näitäkö haluatte". Jos olisin vankilassa, ottaisin kantaa ohjelmatarjontaan, silloinhan asia koskisi minua ja kuuluisi minulle. Tuskinpa tuo monologi oli pakollista kuultavaa..

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Olisit kuunnellut uutisen. Nuo esitykset oli tarjolla palveluksen ulkopuolisena aikana, tosin kiinni ollessa, ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Kyllä mielestäni mennään pitkälle liiallisen holhouksen puolelle, jos tuollaiseen puututaan.

    Tietääkseni vale-Hitman on raakattu armeijasta lattajalkaisuuden vuoksi.

    Miten hänellä voi olla mitään käsitystä siitä, miten armeija viihdyttää poikiaan?

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    ..joten turhaan kysyt minulta "näitäkö haluatte". Jos olisin vankilassa, ottaisin kantaa ohjelmatarjontaan, silloinhan asia koskisi minua ja kuuluisi minulle. Tuskinpa tuo monologi oli pakollista kuultavaa..

    Kun ei vale-Hitmanilla ole minkäänlaista sotilaskoulutusta, voi sivaripalveluksen rinnastaa linnassa oloon lähes yhdenmukaisena.

    Rekisteröisit jo vähitellen jonkin omaperäisen nikin itsellesi! :)

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Tietääkseni vale-Hitman on raakattu armeijasta lattajalkaisuuden vuoksi.

    Miten hänellä voi olla mitään käsitystä siitä, miten armeija viihdyttää poikiaan?

    Kylläpä sinä osaat olla sivistymätön, varsinkin kun ottaa huomioon, että esiinnyt kristittynä ihmisenä. Ehkä koet tarvetta tehdä noin, jos sinua on loukattu jotenkin, mutta eihän se ole kristityn etiikan mukaista. Jos sinussa olisi miestä ja kristillisyyttä edes hitunen, pyytäisit tuollaisia tölväyksiäsi anteeksi varauksettomasti.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Älä nyt ota niin vakavasti näitä nikkien välisiä keskusteluja täällä...

    Mikä ihmeen into sinulla on nykyisin sekoittaa uskonto mihin tahansa aiheeseen tyyliin "..se ei ole kristityn etiikan mukaista..." ?

    Jos sinulla on asiassa ongelmia, voit mennä tuonne Uskonto-palstalle ja mikäli oikein nätisti pyydät, voin tulla sinne juttelemaan kanssasi uskonnon aiheista, mutta tämä kun sattuu olemaan "Maailman menoa"-palsta.

    Voihan minullekin heittää täällä mitä tahansa solvauksia ja niin on myös tehtykin, mutta siihenhän täytyy varautua, jos tulee tänne nimimerkkien taakse kinastelemaan asioista.

    " Voihan minullekin heittää täällä mitä tahansa solvauksia ja niin on myös tehtykin, mutta siihenhän täytyy varautua, jos tulee tänne nimimerkkien taakse kinastelemaan asioista. "

    Tietysti voi. Oikeassa elämässäkin jotkut käyttäytyvät tökerösti, mutta ei se sivistyneelle ihmiselle ole syy itse käyttäytyä tökerösti. Sama pätee nikkien suojissa.

    Ihmetyttää, että jotkut perustelevat nikkien takana oloa huonon käytöksensä perusteeksi. Tai sitä, että itsekin on joutunut sellaista kokemaan. Hyvin käyttäytyvä ihminen käyttäytyy hyvin, vaikka onkin anonyymisti nikin suojissa. Myös silloin, jos joutuu itse huonon käytöksen uhriksi. Kaiketi sellainen ihminen ei oikeasti olekaan sivistynyt, joka riehaantuu toisten käytöksen vuoksi tai nikkien suojissa ollessaan...

    Äänestä

että vastaavasti naisalokkaille tarjotaan miespuolisia malleja näytille. Muuten rikotaan tasa-arvoa ja se on väärin ja loukkaa naisalokkaita.

Äänestä
  • Mitäs tasa arvoa se on että naisilla ei ole mitää velvoitteita mennä armeijaan mutta miesten täytyy suorittaa asepalvelus tai sivari.
    Turha namista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avarakatseinen kirjoitti:

mikä on pojille parasta!
Pres. Halonen puuttui varuskuntien tulo/ilo -juhlien ohjelmistoon (ks. tämönpäivän Iltalehti)
Bikinityttöjen esiintyminen liian vaarallista?

Omana varusmiesaikanani tulojuhlan esiintyjä oli kapiaisten valitsemana Annikki Tähti, joka jo silloin 60 luvulla oli vanha eukko. Niinpä sitten koko loppu varusmiesaika olikin pilalla.
(minä kun olen niin herkkätunteinen)

Onneksi joutuivat lopussa antamaan 30 vrk:n säästöloma, eikä koko laitos ole sen jälkeen yhteydenotoillaan häirinnyt (kiitos!), vaikka moista uhkailikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu