suupohjansanomat.fi:
"Yrittäjän mitta tuli täyteen
27.08.2014
Erkki Hautaviita kertoo olleensa Janne Varjosen henkisenä tukena kesän jäätelöjupakassa.
Janne Varjonen irtisanoi Kaskisten leirintäalueen sopimuksen.
Tämä kesä jäi kolmanneksi ja viimeiseksi yrittäjä Janne Varjosella Kaskisten kaupungin omistaman leirintäalueen vetäjänä. Varjonen irtisanoi leirintäaluetta koskevan sopimuksen kaupungin kanssa.
Keskikesällä sattuneen jäätelökohun jälkeen on tapahtunut paljon. Kohu sai alkunsa, kun närpiöläinen mies valitti Syd-Österbotten-lehdessä, ettei hänen seurueensa saanut ostetuksi leirintäalueelta jäätelöä ruotsiksi. Varjonen ei osaa ruotsia, eikä muitakaan vieraita kieliä.
Pian lehtijutun jälkeen Kaskisten kaupungilta tuli Varjoselle kirje, jota yrittäjä kuvailee nootiksi. Varjonen kertoo kaupungin matkailun myös pitäneen aiheesta kriisipalaverin.
Kohta Kaskisten kaupunki julkaisi Syd-Österbottenissa anteeksipyynnön, jossa pahoiteltiin, ettei palvelua tarjottu ruotsiksi. Varjonen tunsi itsensä nöyryytetyksi. Häntä ei kuultu asiassa ollenkaan.
– He olivat unohtaneet kysyä mielipiteeni. Minusta se on aika väärin. Mittatikkuni tuli täyteen.
– Leirintäalueen pitäminen on minun elinkeinoni. Kaupunki omistaa alueen, mutta yritys on minun eikä kaupungin pitäisi sekaantua siihen.
Jäätelökohusta kertoneessa lehtijutussa ei mainittu, että närpiöläismies osaa suomea.
Varjonen kokee palvelleensa asiakkaita hyvin. Hän pyysi Kaskisten kaupungin edustajia käymään leirintäalueella katsomassa, miten asiakaspalvelu sujuu. Ketään ei ilmaantunut paikalle.
Uusi alue kiikarissa
Kaupungin 23. kesäkuuta päivätyssä ”nootissa” yrittäjää ohjeistetaan muun muassa näin: ”Asiakkaita tulee palvella asiallisesti ja mahdollisuuksien mukaan heidän kielillään”, ”joka tapauksessa on tuotava esille halu palvella asiakasta ystävällisesti, vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään”. Lisäksi kirjeessä harmitellaan negatiivista julkisuutta, jota leirintäalueen palvelu on aiheuttanut.
Varjosen mukaan kirjeen allekirjoittajia ovat hallintosihteeri Margit Kaseva ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Carl-Gustav Mangs (r.).
– Saman tien soitin kaverilleni, joka teki tuon irtisanomislapun.
Vuosi sitten Kaskisiin muuttanut, yli 21 vuotta Helsingin kaupungin keskushallinnossa työskennellyt Erkki Hautaviita on seurannut tilannetta alusta saakka. Hautaviita sanoo olevansa erittäin huolissaan.
– En ymmärrä ollenkaan, miten kaupunki voi sotkeutua asiaan tai mitkä ovat heidän intressinsä. Kaupunki on paikan omistaja, mutta Varjonen on täällä yrittäjä.
– Kaupungin ei pidä lähteä julkisesti pyytämään anteeksi hänen ohitseen, keskustelematta yrittäjän kanssa.
Varjonen kertoo saaneensa tavallisilta ihmisiltä paljon tukea. Kaikesta huolimatta yrittäjä aikoo jäädä kaupunkiin. Hän ja puolisonsa pyörittävät majataloa Kaskisten keskustassa.
– Minulla on jo toinen leirintäalue kiikarissa Haaparanta-Torniossa.
Kaskisten kaupunginhallitus on päättänyt hakea leirintäalueelle uutta yrittäjää.
LOTTA KALLIO"
Kaskisten raukkamaiset rkp-läiset jäätelötöttöröjupakassa
74
1245
Vastaukset
- v-------------
suupohjansanomat, mielipidekirjoitus:
"Kaskinen on anteeksipyydetty maailmankartalle
29.08.2014 08:18
Kaskislaisen yksityisen yrittäjän, koko ihmiskuntaa ravisuttavan, jäätelötötterön myynti suomenkielellä ruotsinkieliselle asiakkaalle Kaskisten leirintäalueella, hakee järkyttävyydessään vertaistaan. Se on samalla ilmiselvästi yksi aikamme suurimmista ihmisoikeusrikoksista.
Tämän seurauksena Kaskisten kaupunki esitti virallisen ansiokkaan anteeksipyynnön asiasta paikallisessa ruotsinkielisessä lehdessä.
Kaskisten kaupunki on leirintäalueen omistaja, mutta yrittäjä harjoitti liiketointaan ja hänet lehtitiedon mukaan ohitettiin keskustelematta anteeksipyynnöstä ensin hänen kanssaan.
Asia vaatisi nyt mielestäni YK:n hätäkokousta pidettäväksi ensi tilassa!
Valitettavasti YK:n turvallisuusneuvostollakin sattuu olevan meneillään, samaan aikaan, jotain tarkkailtavia pikkujuttuja muun muassa Syyriassa, jossa lapsiakin haudataan elävinä, mutta onhan tämä tötterön myynti suomenkielellä nyt vakavuudessaan aivan toista luokkaa! Kaskinenhan on ainoastaan noin 75-prosenttisesti suomenkielinen!
Itse aikanaan Kaskisten kalavesiltä kalastettuja kalojani lähdin myymään suoraan asiakkaille. Aluksi muistan myyneeni niitä täysin ruotsinkielisille papoille suomenkielellä ja vieläpä Närpiön kunnan alueella.
Eli tilanne on verrannollinen: Kaskinen omisti kalaveden, mutta kalastusluvan maksaneena sain kalastaa ja myydä kalat. Olen siten itsekin näemmä syyllistynyt mitä hirvittävimpään rikokseen, ja edellytän Kaskisten kaupungilta julkista anteeksipyyntöä esitettäväksi ruotsinkielisessä paikallislehdessä asiassa.
Tuomo Kangas
Kaskinen" - ehdolle.
Kunpa Varjonen alkaisi eduskuntavaaliehdokkaaksi alueelle.
- Järki_käteen!
Virtsapitoista aivotoimintaa närpiöläiseltä, yrittäjältä ja kaupugilta.
Se on kyllä niin että ainoa joka osoitti sitä virtsapitoista aivotoimintaa oli se jäätelö"myyjä". Jäätelömyyjä voi tietysti perustaa oman kioskin ja omassa kioskissaan kieltäytyä myymästä ihan kenelle lystää, vaikka toisaalta silloinkin saattaa joutua jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen jos liikaa valikoi asiakkaitaan mutta erityisesti kapungin vuokralaisena ja kaupungin leirintäalueen hoitajana on sekä kapupungilla että matkailijoilla oikeus edellyttää asiallista käytöstä (ja kielitaitoa).
- Vähemmistöasema
Ankdam kirjoitti:

Tuskinpa on käytöksessä ollut mitään vikaa. Suomalaiset kun ovat keskimäärin NIIIIIN huomattavan paljon paremmin käyttäytyviä kuin ruotsalaiset kiittämättömät ihmiset, jotka asuvat maassa, jossa ainoana maailmassa enemmistöä tällä tavoin kyykytetään ja alistetaan. En minäkään menee huutamaan ja kiroilemaan (en muutenkaan tosin ikinä käytä kirosanoja) jollekin ruotsalaisielle myyjäll, KUN hän ei osaa suomea, omaa äidinkieltäni!
- YÄKkiroilua
Vähemmistöasema kirjoitti:

Jokaisen ruotsalaisen joka toinen sana (meidän nuoressa sukupolvessa) näyttäisi olevan "jävla", "satan", "fan" "fy" "fittan", "hora", mitä millojnkin. Todella kovia kiroilijoita. Tosin jossain Helsingissä Ruotsista tullut sana "v*ttu" on harmillisen monella suomalaisellakin nuorella jopa käytössä. Vaikka suomalaiset kiroilevatkin keskimäärin huomattavasti harvemmin kuin ruotsalaiset. Suomen kielen kirosanat ovatkin tulleet suurimmaksi osaksi ruotsista, no "p*rkele" tosin (poistumassa käytöstä kovaa vauhtia) on ainoita baltialaisia lainasanoja suomen kielessä.
- Huhhuh!
Suorastaan pistää vihaksi ja kuvottaa tuollainen kielisikailu! Ei ihme, että suomalaiset inhoaa suruja.
Rehellinen pienyrittäjä savustetaan ulos, koska ei ollut mieliksi jollekin närpiöläisöykkärille. Jos jonkun olisi pitänyt pyytää anteeksi, niin tuon suruöykkärin.- "Laatulehti"
"Laatulehti" Suupohjan Sanomat latelee taas omia valheiraan. Asia ei ollut niin, että suomea osaava närpiöläinen olisi yrittänyt ostaa jäätelöä ruotsiksi vaan hän osgi oman tötterönsä suomeksi kun huomasi, että tämä Pekka Puupää-myyjä ei muuta osaa. Hänen jälkeensä Ruotsissa asuva ei suomea osaava turisti yritti ostaa oma jäätel nsä ruotsiksi. Seurauksena pitkä ryöpytys ja solvaus Pekka Puupäältä. Tähän reagoitiin jättämällä jäätel t ostamatta. Mutta tämä "laatulehti" sai tämänKIN asian väännettyä kieliliistaksi. Eipä taida Pekka-Puupäällä olla kovin ruusuinen tulevaisuus Haaparannassakaan!
"Laatulehti" kirjoitti:

Juuri noin! Ei se ettei jäätelöä saanut ostaa ruotsiksi ollut se pointti vaan se ryöpytys minkä ummikkoruotsinkielinen asiakas oli saanut osakseen ko kioskimyyjältä yrittäessään ostaa oman jäätelönsä ruotsiksi.
Nimenomaan se asiakasta ja hänen kieltään halventava ryöppy sai närpiöläisen kommentoimaan tapahtunutta omalla FB-sivullaan, josta juttu sitten levisi laajemmalle.
Turismi on jokaiselle kunnalle tärkeä ja vaalittu elinkeino eikä millään kunnalla ole varaa pitää turismielinkeinonsa tärkeällä näköalapaikalla yleisönpalvelutehtävässä ihmistä joka ei hallitse alkeellisimpiakaan käyttäytymissääntöjä.
Kyseisellä PekkaPuupäällä on tietysti oikeus omiin mielipteisiinsä mutta pitäköön mölyt mahassaan edustaessaan myös muita kuin itseään, kuten esim. omaa kotikuntaansa. Kunnalla on leirintäalueen vuokranantajana täysi oikeus, ja jopa laki puolellaan valvoessaan omaa ja kuntalaisten etua.Ankdam kirjoitti:
Juuri noin! Ei se ettei jäätelöä saanut ostaa ruotsiksi ollut se pointti vaan se ryöpytys minkä ummikkoruotsinkielinen asiakas oli saanut osakseen ko kioskimyyjältä yrittäessään ostaa oman jäätelönsä ruotsiksi.
Nimenomaan se asiakasta ja hänen kieltään halventava ryöppy sai närpiöläisen kommentoimaan tapahtunutta omalla FB-sivullaan, josta juttu sitten levisi laajemmalle.
Turismi on jokaiselle kunnalle tärkeä ja vaalittu elinkeino eikä millään kunnalla ole varaa pitää turismielinkeinonsa tärkeällä näköalapaikalla yleisönpalvelutehtävässä ihmistä joka ei hallitse alkeellisimpiakaan käyttäytymissääntöjä.
Kyseisellä PekkaPuupäällä on tietysti oikeus omiin mielipteisiinsä mutta pitäköön mölyt mahassaan edustaessaan myös muita kuin itseään, kuten esim. omaa kotikuntaansa. Kunnalla on leirintäalueen vuokranantajana täysi oikeus, ja jopa laki puolellaan valvoessaan omaa ja kuntalaisten etua.Tässä Vasabladetin uutinen tapahtumasta.
http://online.vasabladet.fi/Artikel/Visa/29797- jokkex_
Ankdam kirjoitti:
Juuri noin! Ei se ettei jäätelöä saanut ostaa ruotsiksi ollut se pointti vaan se ryöpytys minkä ummikkoruotsinkielinen asiakas oli saanut osakseen ko kioskimyyjältä yrittäessään ostaa oman jäätelönsä ruotsiksi.
Nimenomaan se asiakasta ja hänen kieltään halventava ryöppy sai närpiöläisen kommentoimaan tapahtunutta omalla FB-sivullaan, josta juttu sitten levisi laajemmalle.
Turismi on jokaiselle kunnalle tärkeä ja vaalittu elinkeino eikä millään kunnalla ole varaa pitää turismielinkeinonsa tärkeällä näköalapaikalla yleisönpalvelutehtävässä ihmistä joka ei hallitse alkeellisimpiakaan käyttäytymissääntöjä.
Kyseisellä PekkaPuupäällä on tietysti oikeus omiin mielipteisiinsä mutta pitäköön mölyt mahassaan edustaessaan myös muita kuin itseään, kuten esim. omaa kotikuntaansa. Kunnalla on leirintäalueen vuokranantajana täysi oikeus, ja jopa laki puolellaan valvoessaan omaa ja kuntalaisten etua.Hurri oli tietenkin alkanut inistä turhasta ja sai mitä tilasi. Käytöstavat ne pitää olla asiakkaallakin. Kaikkihan nyt tietävät mihin provokaatioihin nenä pystyssä kulkeva suru pystyy...
- jokkex_
Ankdam kirjoitti:
Tässä Vasabladetin uutinen tapahtumasta.
http://online.vasabladet.fi/Artikel/Visa/29797Varsinainen "Правда" tuo sinun tietolähteesi, varsinkin tällaisen asian suhteen.
- suhteellisuudentaju
"Laatulehti" kirjoitti:
"Laatulehti" Suupohjan Sanomat latelee taas omia valheiraan. Asia ei ollut niin, että suomea osaava närpiöläinen olisi yrittänyt ostaa jäätelöä ruotsiksi vaan hän osgi oman tötterönsä suomeksi kun huomasi, että tämä Pekka Puupää-myyjä ei muuta osaa. Hänen jälkeensä Ruotsissa asuva ei suomea osaava turisti yritti ostaa oma jäätel nsä ruotsiksi. Seurauksena pitkä ryöpytys ja solvaus Pekka Puupäältä. Tähän reagoitiin jättämällä jäätel t ostamatta. Mutta tämä "laatulehti" sai tämänKIN asian väännettyä kieliliistaksi. Eipä taida Pekka-Puupäällä olla kovin ruusuinen tulevaisuus Haaparannassakaan!
Ei mennyt noin ! Myyjä ilmoitti ruotsalaiselle ettei osaa ruotsia, jolloin tämä turisti löi lömpakon tiskiin kirouksin saattelemana "eikö raha kelpaa pärkkele?"
Kioskilla on oikeus valita asiakkaansa, huonokäytöksinen on oikeus poistaa paikalta, millään etnisellä tai kieliryhmällä ole mitään erioikeuksia.
Tilanne alkoi siis eskaloitua asiakkaiden käytöksen vuoksi.
Tilannetta voisi verrata siihen, että Pohjoisruotsissa kioskinmyyjä ei osaisi suomea ja olisi siitä syystä nimitetty "Pekka Puupääksi". - Tässä syrjintää
Ankdam kirjoitti:
Juuri noin! Ei se ettei jäätelöä saanut ostaa ruotsiksi ollut se pointti vaan se ryöpytys minkä ummikkoruotsinkielinen asiakas oli saanut osakseen ko kioskimyyjältä yrittäessään ostaa oman jäätelönsä ruotsiksi.
Nimenomaan se asiakasta ja hänen kieltään halventava ryöppy sai närpiöläisen kommentoimaan tapahtunutta omalla FB-sivullaan, josta juttu sitten levisi laajemmalle.
Turismi on jokaiselle kunnalle tärkeä ja vaalittu elinkeino eikä millään kunnalla ole varaa pitää turismielinkeinonsa tärkeällä näköalapaikalla yleisönpalvelutehtävässä ihmistä joka ei hallitse alkeellisimpiakaan käyttäytymissääntöjä.
Kyseisellä PekkaPuupäällä on tietysti oikeus omiin mielipteisiinsä mutta pitäköön mölyt mahassaan edustaessaan myös muita kuin itseään, kuten esim. omaa kotikuntaansa. Kunnalla on leirintäalueen vuokranantajana täysi oikeus, ja jopa laki puolellaan valvoessaan omaa ja kuntalaisten etua.Kielimuuri Ruskeasuolla - suomenkielisille ei myydä mökkejä ...
www.iltalehti.fi/helsinki/200808228137027_hi.shtml Cachad
Suomenkielisille ei myydä mökkej ... - Ei, älä sekoita. Ruskeasuon siirtolapuutarha on tehnyt kaupungin kanssa ... EXTRA Lisää uutisia Helsinki ... - EiEdesLaiskuudesta
Ankdam kirjoitti:
Juuri noin! Ei se ettei jäätelöä saanut ostaa ruotsiksi ollut se pointti vaan se ryöpytys minkä ummikkoruotsinkielinen asiakas oli saanut osakseen ko kioskimyyjältä yrittäessään ostaa oman jäätelönsä ruotsiksi.
Nimenomaan se asiakasta ja hänen kieltään halventava ryöppy sai närpiöläisen kommentoimaan tapahtunutta omalla FB-sivullaan, josta juttu sitten levisi laajemmalle.
Turismi on jokaiselle kunnalle tärkeä ja vaalittu elinkeino eikä millään kunnalla ole varaa pitää turismielinkeinonsa tärkeällä näköalapaikalla yleisönpalvelutehtävässä ihmistä joka ei hallitse alkeellisimpiakaan käyttäytymissääntöjä.
Kyseisellä PekkaPuupäällä on tietysti oikeus omiin mielipteisiinsä mutta pitäköön mölyt mahassaan edustaessaan myös muita kuin itseään, kuten esim. omaa kotikuntaansa. Kunnalla on leirintäalueen vuokranantajana täysi oikeus, ja jopa laki puolellaan valvoessaan omaa ja kuntalaisten etua.Miksi et käytä lainkaan pilkkuja? Ei sellaista tekstiä jaksa lukea!
- Uskomatontarasismia
"Laatulehti" kirjoitti:
"Laatulehti" Suupohjan Sanomat latelee taas omia valheiraan. Asia ei ollut niin, että suomea osaava närpiöläinen olisi yrittänyt ostaa jäätelöä ruotsiksi vaan hän osgi oman tötterönsä suomeksi kun huomasi, että tämä Pekka Puupää-myyjä ei muuta osaa. Hänen jälkeensä Ruotsissa asuva ei suomea osaava turisti yritti ostaa oma jäätel nsä ruotsiksi. Seurauksena pitkä ryöpytys ja solvaus Pekka Puupäältä. Tähän reagoitiin jättämällä jäätel t ostamatta. Mutta tämä "laatulehti" sai tämänKIN asian väännettyä kieliliistaksi. Eipä taida Pekka-Puupäällä olla kovin ruusuinen tulevaisuus Haaparannassakaan!
Vai että on suomalainen "Pekka Puupää", jos osaa v"vain" omaa äidinkieltään? Toki sellaiset ihmiset ovat Suomessa (kuten joissain muissakin maissa) harvassa, mutta niitä on yhtä lailla joka paikassa. KAikilla ei ole kielipäätä, kuten esimerkiksi itselläni on. Mitä ne suomea ja muita kieliä osaaattomat "suomen"ruotsalaiset"" sitten ovat nimeltään?
- Säälittävää
suhteellisuudentaju kirjoitti:
Ei mennyt noin ! Myyjä ilmoitti ruotsalaiselle ettei osaa ruotsia, jolloin tämä turisti löi lömpakon tiskiin kirouksin saattelemana "eikö raha kelpaa pärkkele?"
Kioskilla on oikeus valita asiakkaansa, huonokäytöksinen on oikeus poistaa paikalta, millään etnisellä tai kieliryhmällä ole mitään erioikeuksia.
Tilanne alkoi siis eskaloitua asiakkaiden käytöksen vuoksi.
Tilannetta voisi verrata siihen, että Pohjoisruotsissa kioskinmyyjä ei osaisi suomea ja olisi siitä syystä nimitetty "Pekka Puupääksi".Ruotsalaiset ovat nykyään ainoita, jotka käyttävät tuota baltialaista sanaa "perkele", suomalaisten mustamaalaamiseksi.
- jaaha.
Kaskisten rkp-läiset pyysivät anteeksi Närpiön rkp-läisiltä, että Kaskisissa puhutaan suomea...
- Käännöststo
Varjonenhan jatkaa asumista Kaskisissa.
Olisi hyvä ehdokas Perussuomalaisille.
Närpiössähän ei kukaan Rkp:n pelossa uskalla alkaa ehdolle Persuihin. - 1234+
Nämä svenskfinlandin tapaukset osoittavat millainen paikka svenskfinland on.
Kyllä minusta tuo tapahtuma kertoo enemmän siitä minkälaisia äärifennot ovat. Eihän välikohtauksessa ollut suomenruotsalaista mukana kuin sivustakatselijana.
Fenno sai palkkansa! Hyvä Kaskinen! Äärikansalliset mielipiteet ja moukkamainen käytös ei kuulu asiakaspalveluun.- jokkex_
Ankdam kirjoitti:
Kyllä minusta tuo tapahtuma kertoo enemmän siitä minkälaisia äärifennot ovat. Eihän välikohtauksessa ollut suomenruotsalaista mukana kuin sivustakatselijana.
Fenno sai palkkansa! Hyvä Kaskinen! Äärikansalliset mielipiteet ja moukkamainen käytös ei kuulu asiakaspalveluun.Ainakaan minulle ei jäätelön ostaminen ole tuottanut ongelmia missään maailman kolkassa. Jos ei ala ryppyilemään tai ole muuten idiootti, niin pitäisi onnistua. Aivan sama vaikka myyjä olisi mykkä. Ai niin. ehkä tässä tapauksessa mykällä olisi mennyt hyvin, mitäs sille tiuskimaan, mutta en satans finne...
- hnghfn
Rkp ajaa pohjanmaalla äärikansallista separatismia; kaikki suomenkieliser pois.
- revituosta
Ankdam kirjoitti:
Kyllä minusta tuo tapahtuma kertoo enemmän siitä minkälaisia äärifennot ovat. Eihän välikohtauksessa ollut suomenruotsalaista mukana kuin sivustakatselijana.
Fenno sai palkkansa! Hyvä Kaskinen! Äärikansalliset mielipiteet ja moukkamainen käytös ei kuulu asiakaspalveluun.Kielimuuri Ruskeasuolla - suomenkielisille ei myydä mökkejä ...
www.iltalehti.fi/helsinki/200808228137027_hi.shtml Cachad
Suomenkielisille ei myydä mökkej ... - Ei, älä sekoita. Ruskeasuon siirtolapuutarha on tehnyt kaupungin kanssa ... EXTRA Lisää uutisia Helsinki ...
- huhhh
Närpiö on Suomen sairas mies....
- Käännöststo
"...Varjonen kertoo saaneensa tavallisilta ihmisiltä paljon tukea. Kaikesta huolimatta yrittäjä aikoo jäädä kaupunkiin. Hän ja puolisonsa pyörittävät majataloa Kaskisten keskustassa...."
Eli ei aio muuttaa pois.
Närpiöstä tulisi Varjoselle(PS) ääniä eduskuntavaaleissa, jos alkaisi ehdolle.
Kaikki närpiöläiset eivät todellakaan halua esim. niitä sudanilaisia tai kongolaisia, jotka kaupunki aikoo ottaa sinne.... - Nettisuom. (-fenno)
Naurettavaa pelleilyä toistaitoiselta. On mennyt uranvalinta pieleen.
Luulisi palveluammatissa olevan osaavan joitakin kieliä tai ainakin yrittävän palvella jollaakin tavoin. Maksava asiakas kun on (melkein) aina oikeassa
Kaupungin vika on ollut, että ovat päästäneet tuollaisen toistaitoisen vetämään leirintäaluetta. MItenkähän ummikko-toistaitoinen pärjää Haaparanta-Torniossa? Tuskin sen paremmin, ellei hanki reippaita ja kielitaitoisia opiskelijoita avukseen. - Vad kostar haukikilo
Hurrit ei siis osaa sen vertaa englantia että pystyisivät ostamaan jäätelön? Palvelua olisi saanut suomeksi ja englanniksi.
- pellet pois
Oikein hyvä että se pelle lopetta toimintansa siellä. Tuli se nyt sittenkin järkiinsä.
- sivustaseurannut
juovuksis se siellä yritti leirintäaluetta hoitaa.Sekaantui ihmisten asioihin,jotka ei sille kuulunu.Kioski kuin pommin jäljiltä.Säilytti omia verkkojaan kioskin yhteisis tilois.Piti valoja pois päältä alueella vaikka oli pimeää.Haukkui muita asiakkaita uusille tulijoille.ym ym.
- pppm
Jospa Ivars alkaa vetää aluetta?
Tai Skuthälla?
Ehkä Rkp perustaa alueelle uuden Strömsöön?
Tai keskitysleirin? - 1234+
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Carl-Gustaf Mangs ja hallintosihteeri Margit Kaseva osoittavat ruotsinkielisen mallin, miten muuallakin Suomessa tulee kohdella kunnan asukkaita. Lehtikirjoitusten avulla voidaan savustaa epätoivotut henkilöt pois paikkakunnalta. Pienissä oloissa syyksi kelpaa mikä tahansa, jos riidanhalua riittää.
- Kaskinen on enemmistöltään suomenkielinen, mutta kunnallisvaaleissa suomenkielisten äänet jakautuvat eri puolueiden kesken, ja Rkp nousee suurimmaksi ryhmäksi. - raukkamainen Mangs
Carl-Gustaf Mangs on esittänyt aiemmin kielipolitiikassa neutraalia ja jopa ystävällistä suomenkielisiä kohtaan.
Paljasti karvansa.
Rkp:n aktiivijäsenhän hän on toki ja nyt toimi aikailematta Rkp:n käskystä. - jokkex_
Ellei palvele asiakasta, joutaakin pois!
- 1234+
Kunnanisien tulisi huolehtia koko kunnasta jasen asukkaiden viihtyvyydestä eikä osallistua asukkaiden välisiin riitoihin. Tämä taistelu jäätelötötteröstä ei suuruudeltaan ole sitä luokkaa, että se kaipaisi kunnanhallituksen puheejohtajan kannanottoa. Onko kaupungin talous kunnossa ja asiat hoidossa, kun aikaa riittää turhaankin, vai peitelläänkö tällä turhalla puutteita ja riskejä?
- Puupää sai potkut
1234+ kirjoitti:

Kesäturisimi on Kaskisten kaupungin talouden kannalta erittäin tärkeää ja tällaiset Pekka Puupäät karkottavat viimeisetkin turistit pois palvelukyvyttömyydellään. Oli korkea aika puuttua peliin.
- anser jag
Puupää sai potkut kirjoitti:
Kesäturisimi on Kaskisten kaupungin talouden kannalta erittäin tärkeää ja tällaiset Pekka Puupäät karkottavat viimeisetkin turistit pois palvelukyvyttömyydellään. Oli korkea aika puuttua peliin.
Om man inte ens kan sälja glass åt svenskspråkiga kunder på en tvåspråkig ort ,då borde man kanske styra kosan till östgränsen.
- Surutpois
anser jag kirjoitti:
Om man inte ens kan sälja glass åt svenskspråkiga kunder på en tvåspråkig ort ,då borde man kanske styra kosan till östgränsen.
Kielimuuri Ruskeasuolla - suomenkielisille ei myydä mökkejä ...
www.iltalehti.fi/helsinki/200808228137027_hi.shtml Cachad
Suomenkielisille ei myydä mökkej ... - Ei, älä sekoita. Ruskeasuon siirtolapuutarha on tehnyt kaupungin kanssa ... EXTRA Lisää uutisia Helsinki ...
- raukkis oot
Hei Ivars,
kysehän on siitä, että Kaskisessa on hyvä huvivenesatama keskustan rannassa ja Rkp on panikoitunut, että ei pääse sinne määräilemään kaikkea.
Pysy sinä Ivars vaan siellä uudessa pönttötalossasi kokkaamassa rkp-läisille.
Kierrätä tähteet seuraavan päivän ruokaan...- utmärkt service ?
Tänk om kioskägaren hade varit svenskspråkig och endast varit villig att betjäna på svenska och engelska ?
- jhmghmgdhm
No, Ruotsissa useimmat jäätelökioskin myyjät palvelevat vain ruotsiksi ja englanniksi.
Ruotsissa kun ruotsin kieli on enemmistön kieli ja sen lisäksi kaikilla on kouluissa pakkoenglanti.
Jos Närpiössä on, kuten kuulemma on, myyjiä, jotka puhuvat vain ruotsia, suomenkielinen asiakas tietenkin näyttää mitä haluaa ja ostaa sen, eikä ala kirjoitella lehtiin valitusvirsiä.
Te ruotsinkieliset oikuttelette kuin pahaiset nelivuotiaat lapset.
Yrittäkää kasvaa aikuisiksi.
Esim. Gustav Skuthälla, ties kuinka kauan jo ollut eläkkeellä ja kehtaa vieläkin naukua ja narista, että "finnari ei palvele mua".
Ja sinä, Ivars, luuletko että maineesi on nyt hyvä, kun kaikki nyt tietävät, että olet Närpiöstä ja menit tällaiset jupakan nostattamaan mediassa?
Juu, varmaan rkp-läiset taputtavat selkään. mutta entä muu Suomi. Ei, narri olet.
Ainoa, jolla on siellä Närpiössä järki päässä, on kaupunginjohtajanne, Lindqvist, joka on ehdottanut, että kaupunki muutetaan vapaaehtoisesti kaksikieliseksi.
ikivanhat valtuutetut, ne joulupukkien näköiset siellä, eivät tietenkään siihen suostu.
No, jäljelle jää vain tällaiset jupakoinnit jäätelötöttöröistä.
mitä seuraavaksi?
Lidlin mainokset? - nyyyhh
Lidl myy ennätysmäisesti, vaikka ei ollenkaan paina mainoksiaan ruotsiksi.
Åj, åj, nyt rkp-läinen saa itkupotkuraivarin.
Kaseva, Mangs, Skluthälla, Ivar ja mitä niitä onkaan. - hahhh
Lidl tiedotti:
"Kesätyö / Loviisa
Odotuksemme:
Haemme nyt kahta osa-aikaista (15 h/vko) kesätyöntekijää Loviisan myymäläämme.
Oletko reipas, joustava sekä työtäpelkäämätön?
Haluatko ottaa vastaan monipuolisia haasteita?
Kiinnostaako sinua päivittäistavarakaupan ala ja ihmisten parissa työskentely?
Haluatko arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten?
Aikaisempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta ei ole välttämätön, sillä koulutamme sinut tehtäviisi. Hygieniapassin katsomme eduksi.
Tarjoamme:
Tarjoamme sinulle nuorekkaassa organisaatiossamme kattavan perehdytyksen, vaihtelevat työtehtävät sekä mukavan työilmapiirin! Kesätyö Lidlissä tarjoaa sinulle arvokasta työkokemusta asiakaspalvelusta ja kaupan alasta! Kasvavassa yrityksessämme on myös hyvät tulevaisuuden jatkotyöllistymis- ja etenemismahdollisuudet.
Haku päällä nyt!
Hae tehtävää täyttämällä sivun alalaidasta aukeava sähköinen työnhakulomake 9.6.2014 mennessä.
Käsittelemme hakemuksesi ehdottoman luottamuksellisesti.
Även om ansökningsformuläret är på finska, kan du fylla i det på svenska och skriva på svenska i formulärets "Tilläggsinformation" -fält.
Vi behandlar din arbetsansökan konfidentiellt.
Lidl Suomi Ky
Loviisa"- hahhh
Eli Lidl kuittaa ruotsin kielen lauseilla:
"Vaikka hakemuskaavake on suomeksi, voit täyttää sen ruotsiksi ja kirjoittaa ruotsiksi kaavakkeeseen "Lisätietoja" -kenttään.
Käsittelemme hakemuksesi luottamuksellisesti." - Asiakkaat kadonneet
hahhh kirjoitti:
Eli Lidl kuittaa ruotsin kielen lauseilla:
"Vaikka hakemuskaavake on suomeksi, voit täyttää sen ruotsiksi ja kirjoittaa ruotsiksi kaavakkeeseen "Lisätietoja" -kenttään.
Käsittelemme hakemuksesi luottamuksellisesti."Kaskisissa asuva fenni sanoi Närpiössä käydessään, että pitää käydä Lidlissä ja Halpa- Hallissa, Kaskisissa kun on vain surkea Sale- kauppa. Ja Pekka Puupään isännöimä jäätelöputka, jolla kukaan ei käy enää. Puupäältä loppuivat asiakkaat. Mistähän syystä??
- kysymys-
Käyttekö, närpiöläiset rkp-läiset Lidlissä?
- Mutta kauppa käy!
Jotkut käyvät, mutta suurin osa asiakkaista tulee Teuvalta, Kaskisista ym. suomenkielisistä naapurikunnista. Se on takuuvarma asia, että saat suomenkielistä palvelua Närpiön Lidlissä. Koska suuri osa asiakkaista lienee suomenkielisiä. Närpiöläiset tuottavat itse omia elintarvikkeitaan, oli sitten kysymys kalasta, lihasta, vihanneksista tai mistä muusta tahansa. Elu selviäisivät varsin hyvin ilman Lidliä, toisin kuin naapurit.
- Fennot maanpettureit
Mutta kauppa käy! kirjoitti:

Ongan tämä tiedetty jo kauan. Fennot suosivat ahneuksissaan ulkomaista kotimaisen tilalla.
- Puupääjätski, pliis!
Fennot maanpettureit kirjoitti:
Ongan tämä tiedetty jo kauan. Fennot suosivat ahneuksissaan ulkomaista kotimaisen tilalla.
Aikookohan se Kaskisten Pekka Puupää tosissaan pisnesmieheksi Haaparannan-Tornion alueelle??!! Ennustan, että Puupään pisnesmiesura tyssää lyhyeen, kun ei pärjännyt edes Kaskisissa. Puupään kannattaisi hakeutua persuehdokkaaksi. Tulisi kotoinen olo, kun menestyy poalitiikassa yhtä kehnosti kuin oikeassa eämässä! Luuseri!!!
- oikaisenpas
Mutta kauppa käy! kirjoitti:
Jotkut käyvät, mutta suurin osa asiakkaista tulee Teuvalta, Kaskisista ym. suomenkielisistä naapurikunnista. Se on takuuvarma asia, että saat suomenkielistä palvelua Närpiön Lidlissä. Koska suuri osa asiakkaista lienee suomenkielisiä. Närpiöläiset tuottavat itse omia elintarvikkeitaan, oli sitten kysymys kalasta, lihasta, vihanneksista tai mistä muusta tahansa. Elu selviäisivät varsin hyvin ilman Lidliä, toisin kuin naapurit.
"...Närpiöläiset tuottavat itse omia elintarvikkeitaan, oli sitten kysymys kalasta, lihasta, vihanneksista tai mistä muusta tahansa. Elu selviäisivät varsin hyvin ilman Lidliä, toisin kuin naapurit...."
Siis kuinka??
Nimimerkki "Mutta kauppa käy!" siis väittää tuossa, että "Närpiössä myydään lihaa, kalaa, vihanneksia tai mitä muuta tahansa", eikä tarvita muita kauppoja?
salli naurukuolla.
Närpiössä on ihan samat K-market ja S-kauppa, kuin muuallakin. K-Marketiin tulee kaikki Keskosta ja S-kauppaa sen keskusvarastoista, mm. rainbowtuotteita on paljon.
Missään Närpiössä ei myydä mitään ohi näiden.
Kasvihuoneissa ei myydä kurkkuja tai tomaatteja kenellekään, koska ei sellainen ole kannattavaa, koska pitäisi palkata henkilökuntaa ja valvojia sellaiseen. Hygienia ei kestäisi jatkuvaa ramppausta siellä.
Närpiö ei poikkea mistään muusta pikkukaupungista millään lailla kaupan suhteen.
Lidl kelpaa oikein hyvin närpiöläisille. Käyvät innokkaasti siellä. hällä väliä, vaikka kassa sanoisi itä millä kielellä.
- Nettisuom. (-fenno)
Onpa typerä jäätelönmyyjä!
- tack & adjö
Så igen är det bevisat att en äkta fenno har begränsade språkkunskaper.
- Laki laki????.....
Suru ei osaa sen vertaa suomea, että ei osaa ostaa tötteröä suomeksi niin olkoon ilman, heillä on ollut satojavuosia opetella sanomaan TÖTTERÖ. Taijos ei osaa sanoaTÖTTERÖ niin miksi piirtämyt kotona lähtiessäänTÖTTERÖITÄ paperille,
typerät svekot / svekottaret.- observatör
Kanske försäljaren ändå hade haft större nytta av att lära sig några ord på svenska ?
- typisk representant
observatör kirjoitti:
Kanske försäljaren ändå hade haft större nytta av att lära sig några ord på svenska ?
Pisa - geni behöver inte .
- tötterö+++++++++
Tänk att de flesta försäljare vill betjäna sina kunder och göra det bra.....men inte den här glassförsäljaren.
- -------------
suupohjansanomat.fi:
"Kaskislaisen yrittäjän toiminnan irtisanoutuminen
03.09.2014 06:00
Luinpa todella hämmästyneenä ja suorastaan pelokkaana Syd-Österbotten-lehden uutista (28.8.2014) Marianrannan Campingin toiminnan loppumisesta nykyisellä yrittäjällä. Kuten koko jupakan alkuvaiheista alkaen Kaskisten kaupunki on sekaantunut episodiin käsittämättömän innokkaasti, vaikkei olekaan varsinaisesti asianomistaja.
Ihmettelyä luo asia, miten naapurikaupungin ruotsinkielinen lehti voi julkaista yrittäjän irtisanoutumisen lähes kokonaisuudessaan, vaikka yrittäjä on kirjallisesti ilmoittanut kieltäneensä syiden julkistamisen. Asianomainen lehtihän on koko ”jäätelötuutti”-jutun aloittanut ja virheellisesti esittänyt.
Tällaisesta kaupungin (julkisyhteisö) toiminnasta seuraa välittömästi epäilyt, pelot ja epäluottamusta viranomaistoimintaa kohtaan. Kuinkahan ja miten henkilökohtaiset tietomme pysyvät poissa julkisuudesta, esim. kaikki sosiaalisen- ja terveyden alan tiedot. Pistää miettimään.
Kaupunkiasukas
Kaskinen""Ihmettelyä luo asia, miten naapurikaupungin ruotsinkielinen lehti voi julkaista yrittäjän irtisanoutumisen lähes kokonaisuudessaan, vaikka yrittäjä on kirjallisesti ilmoittanut kieltäneensä syiden julkistamisen. Asianomainen lehtihän on koko ”jäätelötuutti”-jutun aloittanut ja virheellisesti esittänyt."
Kärhämänhän julkaisi alunperin FB-sivullaan yksi asianomaisista, ei julkista asiaa voi kieltää julkaisemasta. Asiahan oli jo alunperin julkinen joten ei sitä voi salaiseksikaan julistaa.
Kunnalliset päätökset ovat sitä paitsi pääosin julkisia.
Kunnan viranomaisten toiminnan julkisuus
Julkisuusperiaate
Perustuslain 12.2 §:n mukaan viranomaisen asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Viranomaisen asiakirjojen julkisuudesta säädetään tavallisen lain tasolla julkisuuslaissa. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta.
Mikäli asiakirja ei vielä ole julkinen, tiedonsaanti siitä on viranomaisen harkinnassa. Tiedon saamista ei tällaisistakaan asiakirjoista saa rajoittaa ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta, eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista.Tiedon pyytäjiä pitää kohdella tasapuolisesti.
Viranomaisen tulee toimia julkisuusmyönteisesti. Tiedonsaannin rajoittamiselle on oltava asiallinen peruste. Jos pyydettyä tietoa ei anneta, kielteinen päätös on perusteltava. Perusteluiden yhteydessä on ilmoitettava mm. ne säännökset, jotka oikeuttavat olemaan antamatta tietoa.
Julkisuusperiaatetta toteutetaan kunnallishallinnossa lähinnä
asiakirjajulkisuudella (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta)
tiedonsaantioikeuksilla
kokouksen eli käsittelyn julkisuudella (kuntalain 57 §)
tiedottamisella (kuntalain 29 §)
vaikuttamismahdollisuuksien varaamisella (hallintolain 41 §)"
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/laki/hallintojuridiikka/julkisuus_tietosuoja/toiminnan-julkisuus/Sivut/default.aspx#Julkisuusperiaate
Kyshän ei suinkaan ei ollut "jäätelötuutista" vaan kioskinpitäjän sopimattomasta ja törkeästä käytöksestä, joten turha vähätellä tapahtumaa!
- ghngfhnf
Kaskisen rkp-läiset ovat rähmällään Närpiöön päin. Carl-Gustaf Mangs ensimmäisenä.
Suomenkielisten henkilökohtaiset tiedot ? Miksi niitä pitäisi salata?
Täytyyhän sitä juorunaiheita olla, ei voi olla juoruamatta...
..vaikka olisi vaitiolovelvollisuuden vannonut, ei se mitään merkitse ali-ihmisten kohdalla. - niin se on
Kaskinenhan kuuluu Rkp:n pohjanmaan Kalifaattiin; vääräuskoisilta kariireilta otetaan heti luulot pois.
- Röykelle
Suruille paskaa nokkaan, niin kyllä ne vähitellen oppii ihmistavoille, ja jos eivät opi niin lisää paskaa nokkaan.
- 15+22
Paskaahan se myi sieltä kioskiltaan.
- Puupäälle potkut
15+22 kirjoitti:
Paskaahan se myi sieltä kioskiltaan.
Kaskisten Pekka Puupää sai kaupungin vuokralaisena potkut vuokraisännältään, eikä tule tuolla asenteella pärjäämään missään muualla kuin korkeintaan säälistä sossun luukulla.
- hahhh
Iivars juuttui tuohon "puupää-sanaan". Etkö muuta keksi?
- Näin siinä kävi.
Ivars on koko suomenpuupää ja ehkä vielä ruotsissakin, Ivars teki itselleen olon hankalaksi.
- hahhh
Näköispatsas Iivarsista iivars korsninkiin Närpiöön.
Sinnehän haetaan liikennenympyrän keskelle patsasta.
Paistinpannu vaan käteen.- Fenno täysin ulalla
Ettekö, fennot, todellakaan parempaa keksi. Yrittäkää nyt pinnistellä, sillä teette itsestänne entistäkin naurettavimpia! J-P:llä ei todellakaan ole mitään tekemistä kyseisen risteyksen kanssa. Etsitte haamuja pimeydestä ja teette itsestänne, jos mahdollista, entistäkin naurettavimpia pellejä.
- Anti-fasisti
Tämä on mitä tyypillisin esimerkki ruotsalaisten suomalaisia kohtaan harjoittamasta fasismista ja rasismista.
- Fasistipuupää
Kumpihan mahtoi olla tässä tapauksessa enemmän "fasistinen"? Pekka Puupää se vaarsinainen fasisti oli.
- 2ProsentinVähemmistönPa
Fasistipuupää kirjoitti:
Kumpihan mahtoi olla tässä tapauksessa enemmän "fasistinen"? Pekka Puupää se vaarsinainen fasisti oli.
Oliko vielä perusteluja? Omassa maassaan puhuu omaa äidinkieltään. Fasismia? Suomi yksikieliseksi!
- Olikomuuta
Fasisti on äärinationalisti eli sellainen, joka ei hyväksy mitään muuta kuin vaikkapa sitä oman maan valtarotua tai -kieltä. Ei erota kansallisuutta kielitaustasta tai ihonväristä tai mistään muusta itsestään poikkeavasta. Fennot ovat fasisteja tyypillisimmillään, ääriesimerkkinä takavuosien Joensuun skinhedit, joilla ei ollut minkäännäköistä kokemusta muusta maailmasta kuin omasta takapajulastaan.
- Tötterökauppaa
Onneksi jäätelökioskit avataan vasta vaalien jälkeen.
- Tervemenoa
Eipä tule Puupäätä näkymään ainakaan Kaskisissa.
- Anonyymi
No, jokos on jäätelö saatu vähemmistökielellä hankittua, ja ruotsinkielinen murto-osa kansasta Kaskisissa tehty onnelliseksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1324744
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233212Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132634- 462201
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2591753Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471689- 321567
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201506- 281490
- 951221