Arkipiispa puhuu !!

Jesidien lisäksi myös Irakin kristityt ovat joutuneet kärsimään. Lähes koko Mosulin kaupungin kristitty väestö lähti pakosalle, kun Islamilaisen valtion taistelijat lähestyivät kaupunkia. Kaldean katolisen kirkon arkkipiispa oli yksi pakoon lähtijöistä. Hänellä oli sanottavaa länsimaalaisille:

”Yrittäkää ymmärtää meitä. Teidän demokraattiset ja liberaalit arvonne eivät merkitse täällä mitään. Teidän täytyy miettiä uudelleen meidän tilannettamme, koska te otatte vastaan kasvavan määrän muslimeja omiin maihinne. Myös te olette vaarassa. Teidän on tehtävä vahvoja päätöksiä, vaikka ne olisivat ristiriidassa omien periaatteidenne kanssa. Teidän mielestänne kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia mutta se ei ole totta: Islam ei sano, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Teidän arvonne eivät ole heidän arvojaan. Jos ette ymmärrä tätä ajoissa, teistä tulee kotiinne kutsutun vihollisenne uhreja.”
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mites se norjalaisnaisen profetia vuodelta 1968 totesikaan savonarolaxille:

"Ihmisiä köyhistä maista tulee virtaamaan Eurooppaan. Heitä on oleva niin paljon, että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan. Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Sitten syntiemme mitta tulee täyteen...Ilma on oleva niin saastunutta, että ei voi vetää henkeään. Se tulee kattamaan useita mantereita, Amerikan, Japanin, Australian ja rikkaat maat. Vesi tulee turmeltumaan. Emme voi enää viljellä maata. Seuraus on oleva, että vain jäännös jää jäljelle. Jäännös rikkaissa maissa yrittää paeta köyhiin maihin, mutta he ovat meitä kohtaan yhtä kovia, kuin me olimme heitä kohtaan..."

Eli savonarolax saa maistaa omaa lääkettään ja Jumala on kuin onkin olemas JIPPIII!
:d

Äänestä

Jaa noinko sitä käännettiin asian? Kyllä KTS ossaa. Nyt oli kyse minun mielestä muutamia äärimusliimien valkohattuisten.... miljoonien joukkosta . Nä muut miljoonat ovat tervetulleita ja josta olen kyllä monesti kertonut kasvokkain heille että olette tervetulleita. Mutta nyt oli kysessä tuosta pikku joukkosta joka veitsi meidän kurkussa vaati meitä luopumaan omasta uskosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savonarola kirjoitti:

Jesidien lisäksi myös Irakin kristityt ovat joutuneet kärsimään. Lähes koko Mosulin kaupungin kristitty väestö lähti pakosalle, kun Islamilaisen valtion taistelijat lähestyivät kaupunkia. Kaldean katolisen kirkon arkkipiispa oli yksi pakoon lähtijöistä. Hänellä oli sanottavaa länsimaalaisille:

”Yrittäkää ymmärtää meitä. Teidän demokraattiset ja liberaalit arvonne eivät merkitse täällä mitään. Teidän täytyy miettiä uudelleen meidän tilannettamme, koska te otatte vastaan kasvavan määrän muslimeja omiin maihinne. Myös te olette vaarassa. Teidän on tehtävä vahvoja päätöksiä, vaikka ne olisivat ristiriidassa omien periaatteidenne kanssa. Teidän mielestänne kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia mutta se ei ole totta: Islam ei sano, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Teidän arvonne eivät ole heidän arvojaan. Jos ette ymmärrä tätä ajoissa, teistä tulee kotiinne kutsutun vihollisenne uhreja.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu