Meidän olisi nyt kiireesti yhdessä tehtävä jotain tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tämän kylän nuoret miehet syrjäytyvät, menettävät elämänhalunsa ja ajautuvat lohduttamaan itseään päihteillä, kun eivät saa palkkatyötä tai herätä seksuaalista mielenkiintoa naisväen keskuudessa. Viimeisten vuosien aikana tilanne on kehittynyt jo surkealle tasolle, kuten kaikki tiedämme. Tässä on minun ehdotukseni:
Kerätään yhteinen kolehti kiuruvetisten huolestuneiden vanhempien ja muiden kylän tulevaisuudesta kiinnostuneiden yksityishenkilöiden kanssa. Esimerkiksi 10 000 eurolla saisimme jo hankittua 125 kappaletta 80 euron arvoisia fleshlightin tekovaginoita. Tuo kymppitonni on pieni raha siihen hyötyyn nähden, jos saamme palautettua jälleen hymyn näiden poikien huulille ja tuotua iloa elämään. Nuo fleshlightin tuotteet ovat kestäviä, kehuttuja ja pelastaneet monta ihmishenkeä. Hellästi käytettynä kestää jopa vuosikymmeniä, mutta sopii hyvin myös kovempaankin kyytiiin.
Kerätään yhteinen kolehti kiuruvetisten huolestuneiden vanhempien ja muiden kylän tulevaisuudesta kiinnostuneiden yksityishenkilöiden kanssa. Esimerkiksi 10 000 eurolla saisimme jo hankittua 125 kappaletta 80 euron arvoisia fleshlightin tekovaginoita. Tuo kymppitonni on pieni raha siihen hyötyyn nähden, jos saamme palautettua jälleen hymyn näiden poikien huulille ja tuotua iloa elämään. Nuo fleshlightin tuotteet ovat kestäviä, kehuttuja ja pelastaneet monta ihmishenkeä. Hellästi käytettynä kestää jopa vuosikymmeniä, mutta sopii hyvin myös kovempaankin kyytiiin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Löytyykös niistä myös anus, siihenhän pojat on tottuneet.
Sinä Teppo saisit olla huolestunut vain omista asioistasi.Ehdottaisin että sinäkään et enää kirjoittelisi tuolla nimimerkillä sekaantumisen välttämiseksi.
T:ent.John Wayne
Mahtuuko Kiuruvedelle muka vain yksi hyväntahtoinen villin lännen pyssysankari? Tuosta nuorten miesten syrjäytymisestä ja niiden "elämän valttikorttien hukkaamisesta" on monikin kyläläinen huolestunut! Teppokin avaa kukkaronsa nyörit mielellään ja kantaa kortensa kekoon hyvän asian puolesta hei! Voisimme myös kimpassa kaupungin kanssa järjestää jonkun sinkkujen iltaman siinä kaupungintalon aukiolla. Saataisiin aikaan samanlaista riemun rytinää ja pepun keikutusta vuoden 1993 malliin et sillei hei! John Wayne voisi tulla taas DJ:n hommiin pyörittämään levyjä. Etkös sinä muuten ollutkin tuolla -93 bileissä soittamassa levyjä?
https://www.youtube.com/watch?v=vTOcTpgpQHo
kiuruveden nuoret voisivat liittyä vaikka osama bin ladenin joukkoihin
Homppelit vois mennä rättipäämaihin. Jäis tänne tilaa heteroille.
Vaikka onhan niitä homppeleiden piukkoja peppuja ihan kiva salaa tirkistellä. Meille heteroillekin silmänruokaa, kun akat niin kulahtaneita.
joo,nää muijat on loppuun kaluttu,joutuu siirtyy jätkiin,baarissakin tilaan jätkän voilla,en vodkaa jäillä
Mielestäni köyhällä kunnallamme ei ole varaa fleshlightien hankintaan. Mielestäni poikien tyydyttämiseen riittävät ihan edulliset flashlightit, luonnollisesti ilmanparistoja.
Kiuruvedelle pitäisi perustaa homobaari niin olisi paikallisilla pojilla tekemistä ja virikettä ja tiedä vaikka mieskumppani löytyisi jatkoille :)
Suurinosa kiuruvetisistä pojista/miehistä on vailla miesrakkautta.
Ryönänjoelle ollaan menty jatkoille aina kannikankairaukseen.
Jonkun pitäisi järjestää meille nuorille vaimon haku matka sortavalaan tai viipuriin,saataisiin pitkäjalkaista venakkoo vetää ja tuoda tänne se,ol.isivat kylällä kateellisia kun aina lauantaisin ulkoiluttasin sitä
Jos olet noin avuton nuori, ei Sinusta ole vetäjäksi.Et osaa hakea sitä pitkäjalkaista itse,
ei siihen tarvita paskankummeja!
Minä voin hakea Tamaran ja annan Sinulle työnäytöksen, vetelen sitä kannikkaan
muutaman kerran malliksi, kato vierestä opiksi.
"Sokkeelle tekköö hyvvee, kun vähäkii näkköö"!
Pojat kaipaavat vaihtelua ja heillä kaikilla on kaksi kättä. Missä tässä on ongelma? Vaihtoja ja vaihtoehtoja riittää jokaiselle.
Toden totta, ei naurata kiuruvetisten syrjäytyneiden osa.
Alkakaa kuntoilla, punttisaliin Kvedelle tai Iisalmeen, Iisalmessa hienot mahdollisuudet karateen ja budolajeihin ja oksentakaa kun joku tarjoaa viinaa tai mömmöä.
kasvakaa miehiksi.
Ei suututa vaan säälittää.
Täällä kiuruveellä tarvittais myös meille vanhemmille miehille nuoria,tiukkia naisia paineen purkua varten,ettei tarviis aina lähtee sortavalaan paneskelee 20v gimmoi