Kuljin lapsesta saakka vuosikymmeniä kokouksissa, koin Jehovan Todistajien uskonnon oikeana, mutta kun näin jatkuvasti miten ihmiset olivat tekopyhiä(ei kaikki) ja se rakkauden ja hengellisyyden teeskentely alkoi pikkuhiljaa kuvottomaan... edelleen usko oli se johon uskoin ja hienoja puheita ja lupauksia joihin tänä päivänäkin jaksan uskoa, mutta muiden todistajien käytös loppujen lopuksi heikensi uskoa ja jäin pois. Ongelmakseni muodostui vain lian voimakas kyky nähdä ihmisten läpi. Kunpa todistajat eläisivät puheidensa ja uskomustensa mukaan nii olisin jaksanut olla mukana. Myönnän heikkouteni eli liiallisen tunteellisuuteni, mutta ikävä kyllä myös kyky nähdä ihmisten läpi on liian voimakas.
Itsekkyys lähes paistaa heissä
12
828
Vastaukset
- don_corrector
Moikka Luopio,
Me 'tutuistuimme' jehovien raadollisuuteen pohjamutia myöten, koska halusimme katsoa loppun asti millainen jehova-järjestö oikeasti on, jotta emme olisi tehneet hätiköityä johtopäätöstä. Voin koskatahansa sanoa ilman mitään tunteenpaloa tahi kiihkoa, että Jehovantodistajat ovat Saatanasta.
Tiesimme poisjäädessämme (koko perhe yhtäaikaa), että luurankoja alkaa paljastumaan kaapista kunhan aikaa kuluu. Poisjäämisemme jälkeen paljastuilin jehovien pedofiiliensuojelu ja YK-sotkut ym. Erään nettikeskustelun myötä Touko-Kesäkuun taitteessa v. 2002 aloin tutkimaan itsenäisesti Jerusalemin hävitykseen liittyvää aineistoa - koska siihen ankkuroituu koko jehovien oppirakennelma - elikä tutkin mitä kaikkea Raamattu asiasta kertoo, ja olen huomannut, että Raamattu ja maallinen historia todistavat vuoden 587 eKr. puolesta, joten jehovien opit ovat kuralla perustuksia myöten.
Ole onnellinen, että sinulla on kyky nähdä ihmisten läpi. Se voi säästää sinut monelta turhalta kolhulta.
-Don Corrector-- geeza
eipäs corre kaksi tapaa uskoa jerusalemin tuho.
eise sinun teoriasi ole sen parempi kuin jehovien pitää vain valita kumpaan uskoo joten älä jaksa kerätä mitään kunniamitalleja siitä valtavasta pohjatyöstä ja siitä aineistosta jota olet kerännyt hallintoelintä vastaan. - don_corrector
geeza kirjoitti:
eipäs corre kaksi tapaa uskoa jerusalemin tuho.
eise sinun teoriasi ole sen parempi kuin jehovien pitää vain valita kumpaan uskoo joten älä jaksa kerätä mitään kunniamitalleja siitä valtavasta pohjatyöstä ja siitä aineistosta jota olet kerännyt hallintoelintä vastaan.>
Voisitko tarkentaa tuota?
>
Saanko pyytää sinua esittämään perustelut siihen mikä esityksessäni on vialla. Jehovat karkaavat aina ennenkuin asia saadaan kunnolla käsiteltyä, kuten ehkä olet huomannutkin. Esimerkiksi Juhanipiltä on pyydetty lukuisia kertoja kommentteja joihin hän on kieltäytynyt vastaamasta samoin kuin fger ja Untamokin.
Olen valmis keskustelemaan asiallisesti tuosta aiheesta, toivottavasti sinäkin.
-Don Corrector-
- näyttää paremmalta
kuin ovat. ja esim. näyttävät että olen näin hyvä ihminen, en edes katso erotettua sukulaistani päin tms. itse koen että olemme kaikki yhtä arvokkaita enkä edes salaa sitä että autan paljon erotettua sukulaistani. on mielestäni tekopyhää jos vaikka joku veli/sisko käyttää alkoholia liikaa, niin sellainen tulee mua moittimaan siitä että olen yhteydessä erotettuun. syytön heittäköön mua ensimmäisellä kivellä;)
- perinpohjin
tekemään hänen tahtonsa?
- Kuvittele?
Että jotenkin näkisit selvemmin muiden ihmisten sisään?? Eiköhän pikemminkin ole niin, että voimakkaasti uskovassa ympäristössä eläneet ovat aivopesun takia sokeampia kuin muut. Eli todennäköisesti olet melkein yhtä herkkä näkemään ihmisen oikean minän kuin ihmiset yleensä.. Itsekkyys on nimittäin ihmisen ihan perusominaisuus, ja hengissäsäilymisen perusta.
Tervetuloa tähän todelliseen maailmaan- shoshinsha
((Itsekkyys on nimittäin ihmisen ihan perusominaisuus, ja hengissäsäilymisen perusta.))
tuota en allekirjoita. ihminen on laumaeläin jonka perusolemus on puhaltaa yhteen hiileen. itsekkyys on materialistisen nykymaailman sivutuote. en millään jaksa uskoa että ihminen olisi vielä tässä, ellei yhteistyöllä olisi ollut osaa tai edes arpaa...
- Opastaja
Uskon, että sinua opasti Jumalan Pyhä Henki, joka näytti sinulle tarkemmin tapahtumat ja ihmisten luonteet. Hänen avullaan näit muutakin kuin päällyskuoren, näit sisälle sisimpään. Hyvä näin, nyt voit elää vapaana ja jatkaa kulkuasi Hänen ohjauksessaan, kunnes tulet tuntemaan, mikä on totuus Jumalan sanassa. Rohkea tekosi ansaitsee tunnustuksen.
- geeza
pitäskö sun tarkastaa päivittäinen lääkitys.
- Luopio
Olin vihkiytynyt ja rukoilin apua, mutta en koskaan tuntenut edes Jehovan läsnäoloa. Tulin kotiin kokouksista ja konventeista lähes itkien kun pala kurkussaani painoi se kaikki teeskentely ja kylmyys. Kerroin joillekin sisarille ja vanhemmistoille näistä tuntemuksistani, mutta käskivät vaan rukoilla enemmän sekä tutkia aineistoa ja tutustua paremmin ystäviin ja jotku jopa ehdottivat kääntymistä mielenterveystoimiston pariin. Näitä kaikkia yritin, mutta mikään ei muuttunut päinvastoin kun tuli ilmi nämä ajatukseni nii seurakunta alkoi jotenki karttamaan minua. No tänäpäivänä se kaikki on taaksejäänyttä ja olen nykyisin paljon tasapainoisempi ja onnellisempi. Ja olen sitä mieltä, että heille kulissien pito on tärkeimpiä asioita ja se miltä muiden silmissä näyttää. Eikä heissä tosiaankaan ole nöyrää olemusta etenkäään vanhemmistoissa (edelleenkään ei kaikki) vaan he ovat mielestäni aina nyt ja aina olevinaan muita parempia. Tiedän silti monista vääryyksistä.
- 77
Järjestö kasvattaa tahdottomia, alistettuja, pelokkaita jäseniä jo pienestä pitäen. Juuri siksi itsensä rakastaminen on myrkkyä alistavalle manipuloinnille. Esim. pakkopukeutuminen konventtiin osoittaa sen ulkonaisen näyttämisen, sisällä kuitenkin on silkkaa tyhjyyttä. Hyvin selkeä ulkokultainen muotti.
Kysymys kuuluu mihin katosi se tärkein eli Rakkaus. ? - 1011
Kun rukoilee Jehovalt pyhää henkeä, hän antaa sitä.
Hengen hedelmään kuuluvatkin sitten mm. us-ko sekä rak-ka-us...,
kuten Galatalaiskirjeestä olemme lukeneet.
Kristityt pyrkivät koko ajan kasvamaan hengellisesti,
kohti hengellistä kypsyyttä.
Se ei näy ulkonaisesti eli koltuissa ja kravateissa ;)
Olisi hyvä jos ihmiset kiinnittäisivät toisissaan huomion muuhunkin kuin pukeutumiseen?
Kyllä konventtii riittää siistit vaatteet, ja ainakin meidän kaupungista monet niihin menneet käy samoissa tamineisa vuosikaudet eikä ostele aina uusia....
Konventteihin mennään kuuntelemaan Jumalan sanaa eikä katselemaan toisten "pakkopukeutumista".
Siisti asu riittää.
jehova näkee sydämen, ihmiset vain ulkokuoren ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727