PÄIVÄN SANA

Kiitos tästä Päivän Sanasta! :)

Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. Selkäsi taakse sinä heität kaikki minun syntini.
Jes. 38:17

Kun armo kirkastuu, tapahtuu järisyttävä muutos. Väärä alkaa oieta, ja pahan terä taittua. Katkerien kokemusten, syntien ja vääryyksien on alettava palvella evankeliumin hyvää. Kun menneestä saadaan vapautua ja synnit on heitetty Jumalan selän taakse, on jäljellä vain armosta elävä kristitty, jonka heikkoudet muuttuvat hänen vahvuuksikseen. On ehkä vaikea ymmärtää, miksi on kuljettu niin vääriä teitä. Miksi piti pilata omaa elämäänsä niin pitkään? Mutta Jumala on mestari kääntämään kaikki vaiheet hyväksi. Ehkä monia polkuja kulkenut voi olla paremmin niiden vierellä, jotka palaavat samoilta teiltä. Ehkä hän voi herkemmin ymmärtää langenneita, syntisiä ja heikkoja ja auttaa heitä evankeliumin iloon ja vapauteen. Parempi olisi, jos jokainen kulkisi kristittynä kasteesta hautaan saakka. Mutta palata voi pitkiltäkin harhapoluilta ja päästä palvelemaan elämän ja kuoleman Herraa. Sen armon moni saa osakseen. Sro.

uuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle. Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?”
Joh. 4:27–29

Jeesus istuutui kaivolle, joka sijaitsi Jaakobin Joosefille aikoinaan lahjoittaman alueen keskellä. Siellä väsynyt Vapahtaja levähti yksin ja janoissaan ja nainen saapui paikalle. Alkoi keskustelu syntisen ja pyhän välillä. Jeesus kehotti naista hakemaan aviomiehensä, että voisi puhua tärkeimmistä asioista juutalaiseen tapaan miesten kesken. Nainen vastasi puolitotuudella, ettei hänellä ole aviomiestä. Jeesus otti ystävällisesti vastaan naisen puheen ja osoitti tietävänsä koko totuuden hänen elämästään. Viisi miestä oli ollut, avomies viimeksi. Nainen oli siis syntinen, jonka luona miehetkään eivät tahtoneet pysyä. Mutta nytkään kurjaa, joka Jeesusta asettui kuuntelemaan, ei hylätty. Nainen ei jostain syystä tahtonutkaan lähteä pois totuuden tullessa ilmi. Jeesuksessa oleva pyhä ja puhdas rakkaus vetosi häneen. Jeesus jäi samarialaisten vieraaksi, vakuuttaen muutkin messiaanisuudestaan.Sro

Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.
Gal. 4:7

Kuinka suuri ero onkaan lapsella ja orjalla. Orja raataa ja tottele pakosta käskyjä. Orjalla ei ole ihmisarvoa, ainoastaan välinearvo. Niin kauan kuin orjasta saadaan irti näkyvää hyötyä, hänellä on jotakin merkitystä. Kun pakkotyö loppuu, kun raadanta on syönyt orjuutetun, ei hänestä enää välitetä. Sielunvihollinen käyttää ihmistä orjanaan ja sitoo orjansa lopulta toivottomuuteen.

Jumalan lapsi on sen sijaan perillinen ja vapaa ihmisistä ja sielunvihollisen vallasta. Lapsen mieli on vapauden ja luottamuksen mieli. Se tuntee Isänsä ja odottaa häneltä pelkkää hyvää. Se uskoo asiansa hänen käsiinsä ja ottaa turvallisin mielin elämän vastaan sellaisena kun se annetaan, iloineen ja suruineen. Lapsi tuntee Isänsä ja siksi hän tietää, että Isällä on kaikki käsissään. Isä pitää huolen perillisestään, vapaus on perinnön sinetti. Sro.

Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi!
Room. 8:32–33

Outo on ajatus, että armo olisi vaihtelevaa Jumalan suosiota. Maailmassa vallitsisi ikään kuin kahden voiman mittelö, Jumalan ja perkeleen, ja kun menee hyvin, ollaan armon alla. Silloin Jumala on voitolla ja olemme armontilassa. Kun elämään laskeutuu varjo ja vieraaksi saapuu vaikeuksia, taisteluita, sairautta, lankeemuksia ja omien syntien heikkoutta, olemme liukuneet pahan puolelle. Vihollinen on saanut meistä otteen. Lääkkeeksi tähän tarjotaan pikaista rukoustaistelua, kilvoittelua ja itsemme pumppaamista armokelpoiseen kuntoon. Lisää hengellisiä voimaharjoituksia. Vahvempaa uskoa. Vakavampia päätöksiä. Aivan kuin Kristus ei olisi koskaan kuollut meidän puolestamme. Aivan kuin Golgatan voitto olisi jäänyt vajaaksi tai ihmisen varaan. Aivan kuin Herrojen Herra olisi jotenkin pahan vietävissä. Aivan kuin kristityillä ei olisi suojaa Jeesuksen haavoitettujen käsien alla. Aivan kuin sovintoveri olisi voimaton. Voi, mitä opetusta! Sro

Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”
Luuk. 18:11–13

Voiman ja heikkouden, terveyden ja sairauden, synnin ja armon jännitteiset kysymykset johtavat kasvotusten saman ongelman kanssa, josta Jeesus ja fariseukset toistuvasti väittelivät: miten Jumalan valtakuntaan päästään, miten pelastus saavutetaan? Mikä on Jumalan ehto armolle? Olisiko seurattava lain käskyjä ja kieltoja vai luotettava Jumalan tekoihin ja lupauksiin? Kristityn kysymys heikkouden ja synnintunnon keskellä on kipeä: olenko tehnyt sellaista pahaa, etten saa enää anteeksi? Vieläkö armo koskee minua? Pitääkö osata elää oikein ja tehdä hyvää, että saisin taas armon vai uskallanko uskoa, että Jeesuksen lunastustyön tähden olen Jumalan lapsi? – Armosta minä saan olla se, mikä olen: hänen omansa. Samaan aikaan rikkinäinen ja kokonainen, ehjä jo nyt, mutta ei vielä. Syntinen, mutta armahdettu. Sro

Tuo on totta. Kun se, että ihmisellä menee huonosti leimataan pahuudeksi ja se, että ihmiselle tapahtuu hyviä asioita sen merkiksi, että tämä on parempi uskova ollaan todellakin julmia. "kun vain tarpeeksi uskot niin saat siunauksia ja rukoilet ja rukoilet niin saat mitä haluat" Ihminen siis ansaitsee teoillaan Jumalan mielisuosin tämän teorian mukaan?

Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: – Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.
Room. 8:35–37

Kristinuskon paradoksi on tässä: usko kykenee iloitsemaan silloinkin, kun ulkoiset olosuhteet eivät anna siihen ainuttakaan syytä. Kristitty voi siksi kokea omissa ahdingoissaan, että hengellinen, syvällä kulkeva luottamus, uskon pieni, mutta tunnistettavissa oleva virta soljuu kaiken vaikean keskellä sittenkin nostaen joskus jopa ilon pintaan täysin odottamatta tai pyytämättä. Meissä saviastioissa on todellinen aarre läsnä, vaikka emme sitä kykene havaitsemaan. Jumalan voima on siihen laskettu, vaikka itse olemme voimattomia. Saviastiassa aarre loistaa kirkkaammin ja puhtaammin kuin hienossa astiassa, jossa aarteen kimallus haipuu astian katoavaan kiiltoon. Astian vaatimattomuus ei ole Jumalalle ongelma. Omahyväiselle ja itsekeskeiselle uskonnollisuudellemme se voi sitä olla, mutta ei Herrallemme. Sinne hän laskee armon aarteen, sinne hän itse asettuu asumaan. Sro.

Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.
Ef. 6:10–12

Sielunvihollinen tietää, että kristittyjä ei ole niin helppo houkutella näkyviin ja ilmeisiin synteihin, niinpä se pyrkii pääsemään elämäämme valkoisten syntien kautta. Niille me olemme paljon sokeampia. Synneistä vaikeimmin selätettäviä ovat ylpeyden, omahyväisyyden ja omavanhurskauden synnit. Ne ovat paholaisen kavalimpia kiusauksia, koska niitä on niin vaikea havaita tai myöntää todeksi. Ratkaisevimmat taistelut käydään siksi omissa rukouskammioissa. Siellä käydään sotaa syntejä vastaan sanan peilin ääressä. Siellä tehdään parannusta enemmän omista, kuin naapureiden vioista. Siellä itketään hävittyjä kamppailuja ja hakeudutaan jälleen Jeesuksen haavoitettujen käsien suojaan. Siellä taistellaan rukouksin toisten rinnalla ja kannetaan Herran eteen heidän kipujaan. Jeesuksen luona me olemme taistellessakin turvassa niin näkyviltä kuin näkymättömiltä pahan voimilta. Myös ylitsekäyvältä sydämen ylpeydeltä.

Kiitos Juhalle hyvästä sanasta.

3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti