Hesekiel 3

Suren uskovien puolesta. Niiden, jotka eivät enää erota oikeaa väärästä, eivät korota Kristusta, vaan mielistelevät uskomattomien kanssa. Eivät sano syntiä synniksi, eivät erota paatuneita ihmisiä uskovista ja hiljaisella hyväsymisellä antavat äänensä pahalle, jopa osallistuvat pahan kirjoituksiin kuin olisivat yhtä heidän kanssaan.

Silloin Herra puhui: Katso lapseni, sinä jaksat kun Minä annan sinulle voimaa. Annan lisää työmiehiä pellolle. Voitto häämöttää. Se on tulossa.

Rakkaat ystävät. Palvelkaa totisella sydämellä Jumalaa. Jättäkää kaikki turha pois. Kaikki tulee esille vielä. Kaikki paljastetaan. Herra paljastaa ne. Silloin ei ole enää mitään salattua, ei väärää puhetta.
Näin Jumala haluaa puhua teille, rakkaat ihmiset.

Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
3:19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee - kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta - mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."
Herran käsi tuli siellä minun päälleni, ja hän sanoi minulle: "Nouse ja mene laaksoon, niin minä siellä puhuttelen sinua."
Niin minä nousin ja menin laaksoon, ja katso, siellä seisoi Herran kirkkaus, samankaltainen kuin kirkkaus, jonka minä olin nähnyt Kebar-joen varrella. Ja minä lankesin kasvoilleni.
779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuinka on sun sielus laita? Kuka on sinun Herrasi?

Matt. 10:32
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.


Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Ilm. 3:5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.

Äänestä

Herra antakoon voimaa ja näkökykyä omilleen, että me kaikki erottaisimme hyvän ja pahan, emmekä sekaantuisi pahan aloittamiin ketjuihin.

Äänestä

Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä -
ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.

Äänestä

Miten Herran Henki voi nostaa ja kuljettaa katkeraa ihmistä?;
Jae 14. Henki nosti minut taas ja vei mukanaan. Minä kuljin katkerana ja kiihdyksissäni, ja Herran käsi oli väkevänä päälläni.

Katkeruus on synti, voisiko olla kyse Jumalan mieleisestä katkeruudesta oman heimon paatuneen sydämen johdosta ja jotka eivät tahdo kuulla profeetan ääntä.

Äänestä

Yleensä luetaan aiempia jakeita, samoin myöhempiä ja katsotaan , mistä kokonaisuudesta oli kysymys. Kuitenkin niin ristiriitaisia jakeita keskenään löytyy Raamatusta kuitenkin, kuten tiedätkin varmasti.
Lopulta joutuu huokaamaan usein, että- tutkimattomat ovat Herran tiet.

Äänestä

Pastorit kertoo, että kateus ja katkeruus ovat jopa kadottavia syntejä.

Äänestä

Pohdintaa aiheuttava ketju.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siunaten kirjoitti:

Suren uskovien puolesta. Niiden, jotka eivät enää erota oikeaa väärästä, eivät korota Kristusta, vaan mielistelevät uskomattomien kanssa. Eivät sano syntiä synniksi, eivät erota paatuneita ihmisiä uskovista ja hiljaisella hyväsymisellä antavat äänensä pahalle, jopa osallistuvat pahan kirjoituksiin kuin olisivat yhtä heidän kanssaan.

Silloin Herra puhui: Katso lapseni, sinä jaksat kun Minä annan sinulle voimaa. Annan lisää työmiehiä pellolle. Voitto häämöttää. Se on tulossa.

Rakkaat ystävät. Palvelkaa totisella sydämellä Jumalaa. Jättäkää kaikki turha pois. Kaikki tulee esille vielä. Kaikki paljastetaan. Herra paljastaa ne. Silloin ei ole enää mitään salattua, ei väärää puhetta.
Näin Jumala haluaa puhua teille, rakkaat ihmiset.

Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
3:19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee - kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta - mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."
Herran käsi tuli siellä minun päälleni, ja hän sanoi minulle: "Nouse ja mene laaksoon, niin minä siellä puhuttelen sinua."
Niin minä nousin ja menin laaksoon, ja katso, siellä seisoi Herran kirkkaus, samankaltainen kuin kirkkaus, jonka minä olin nähnyt Kebar-joen varrella. Ja minä lankesin kasvoilleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu