Ukrainan kriisin pölyn laskeuduttua osaamme ehkä paremmin analysoida tapahtuneen syitä ja seurauksia, ja ehkä erottaakin ne toisistaan.
Ymmärrän nyt, että Venäjän Krimin-valtauksen syy oli Ukrainan uuden hallituksen äkkikäänne kohti NATO-jäsenyyden hakemista. Venäjä halusi pelastaa edes Mustanmeren laivastonsa Sevastopolissa joutumasta NATO:n syliin.
Krimin anneksoinnin hinnaksi Venäjälle saattaa tulla se, että Ukraina entistä varmemmin todella hakee NATO-jäsenyyttä, jolloin Venäjä saa läntisen sotilasliiton tuhat kilometriä lähemmäs Moskovaa.
Olisiko lopputulos summa summarum sitten Venäjälle eräänlainen "torjuntavoitto" Suomen talvisodan tapaan: Krim saatiin, mutta Ukrainan ystävyys menetettiin? Yhdistettynä talouspakotteiden tuomaan riesaan organisoida maan ulkomaankauppa ja elintarviketuonti uusiksi, ei Venäjä kokonaislopputulosta parhaalla tahdollaan voi riemuvoitoksikaan vääntää.
Putinin toimien painopiste on jo vuosikymmeniä ollut Mustanmeren suunnalla: Tsetsenian sota, Georgian sota, Sotsin olympialaiset ja Krimin miehitys. Yhden arvion mukaan venäläiset saattaisivat suunnitella isomman maakaistaleen valtaamista Ukrainan rannikolla Odessaan ja Transdniestrian outoon enklaaviiin asti. Tähänastisella "emme ole mukana"-konseptilla Venäjä ei varmasti sinne asti etene, varsinkin kun ukrainalaiset tuolla alueella eivät ole yhtä venäjämielisiä kuin Donbassissa.
Pohjoisessa ei aktiviteettia vastaavalla tavalla ole ollut. Huomattavaa kuitenkin on, että Venäjä aktivoitui Ukrainassakin toimimaan hetkellä, jolla NATO oli USA:n johdolla sulkemassa sitä yhä ahtaammalle.
Vastaava tilanne saattaa syntyä, jos Venäjän liikenne Itämeren yli Kaliningradiin vaikeutuu entisestään kapealla Suomenlahden lentovyöhykkeellä. Viron kaavailu Ämärin lentokenttänsä saamisesta pysyvästi NATO-lentueiden haltuun vain lisää ahtauden tunnetta Suomenlahdella. Suomenlahden molempien rantojen päätyminen NATO:n käsiin eristäisi Kaliningradin täysin.
Lyhyesti sanoen olen sitä mieltä, että Transdniestrian ja Kaliningradin tapaisiin epäalueisiin on Euroopassa toistaiseksi suhtauduttu liian välinpitämättömästi. Jos Itämerellä tulee ongelmia Venäjän kanssa, se liittynee Kaliningradiin. Suomen on hyvä pitää mielessä, ettei sen NATO-jäsenyys ole siihen mikään ratkaisu.
NATO:n suhtautuminen Ukrainaan on kaksijakoista: USA olisi jo pitkään ollut valmis näkemään Ukrainan sekä EU:n mutta varsinkin NATO:n jäsenenä. EU:n (ja NATO:n) suurten ja mahtavien Saksan ja Ranskan melestä Ukraina ei ollut erityisen toivottu NATO:n jäseneksi. Jos EU:n jäsenmailta olisi kysytty Ukrainan EU-kelpoisuudesta ennen tätä kriisiä, olisimme kuulleet kuoron huutavan EI. Ukraina ei täytä EU:n jäsenkriteereistä ensimmäistäkään.
Tilanne voi olla läntisen Ukraina-sympatian noustua toinen: ehkä se säälistä otetaan mukaan molempiin. Liian hätäinen ratkaisu voi kyllä johtaa sekä EU:n että NATO:n murenemiseen, sillä Ukrainalla on näillä näkymin molemmilta enemmän otettavaa kuin annettavaa.
Ymmärrän nyt, että Venäjän Krimin-valtauksen syy oli Ukrainan uuden hallituksen äkkikäänne kohti NATO-jäsenyyden hakemista. Venäjä halusi pelastaa edes Mustanmeren laivastonsa Sevastopolissa joutumasta NATO:n syliin.
Krimin anneksoinnin hinnaksi Venäjälle saattaa tulla se, että Ukraina entistä varmemmin todella hakee NATO-jäsenyyttä, jolloin Venäjä saa läntisen sotilasliiton tuhat kilometriä lähemmäs Moskovaa.
Olisiko lopputulos summa summarum sitten Venäjälle eräänlainen "torjuntavoitto" Suomen talvisodan tapaan: Krim saatiin, mutta Ukrainan ystävyys menetettiin? Yhdistettynä talouspakotteiden tuomaan riesaan organisoida maan ulkomaankauppa ja elintarviketuonti uusiksi, ei Venäjä kokonaislopputulosta parhaalla tahdollaan voi riemuvoitoksikaan vääntää.
Putinin toimien painopiste on jo vuosikymmeniä ollut Mustanmeren suunnalla: Tsetsenian sota, Georgian sota, Sotsin olympialaiset ja Krimin miehitys. Yhden arvion mukaan venäläiset saattaisivat suunnitella isomman maakaistaleen valtaamista Ukrainan rannikolla Odessaan ja Transdniestrian outoon enklaaviiin asti. Tähänastisella "emme ole mukana"-konseptilla Venäjä ei varmasti sinne asti etene, varsinkin kun ukrainalaiset tuolla alueella eivät ole yhtä venäjämielisiä kuin Donbassissa.
Pohjoisessa ei aktiviteettia vastaavalla tavalla ole ollut. Huomattavaa kuitenkin on, että Venäjä aktivoitui Ukrainassakin toimimaan hetkellä, jolla NATO oli USA:n johdolla sulkemassa sitä yhä ahtaammalle.
Vastaava tilanne saattaa syntyä, jos Venäjän liikenne Itämeren yli Kaliningradiin vaikeutuu entisestään kapealla Suomenlahden lentovyöhykkeellä. Viron kaavailu Ämärin lentokenttänsä saamisesta pysyvästi NATO-lentueiden haltuun vain lisää ahtauden tunnetta Suomenlahdella. Suomenlahden molempien rantojen päätyminen NATO:n käsiin eristäisi Kaliningradin täysin.
Lyhyesti sanoen olen sitä mieltä, että Transdniestrian ja Kaliningradin tapaisiin epäalueisiin on Euroopassa toistaiseksi suhtauduttu liian välinpitämättömästi. Jos Itämerellä tulee ongelmia Venäjän kanssa, se liittynee Kaliningradiin. Suomen on hyvä pitää mielessä, ettei sen NATO-jäsenyys ole siihen mikään ratkaisu.
NATO:n suhtautuminen Ukrainaan on kaksijakoista: USA olisi jo pitkään ollut valmis näkemään Ukrainan sekä EU:n mutta varsinkin NATO:n jäsenenä. EU:n (ja NATO:n) suurten ja mahtavien Saksan ja Ranskan melestä Ukraina ei ollut erityisen toivottu NATO:n jäseneksi. Jos EU:n jäsenmailta olisi kysytty Ukrainan EU-kelpoisuudesta ennen tätä kriisiä, olisimme kuulleet kuoron huutavan EI. Ukraina ei täytä EU:n jäsenkriteereistä ensimmäistäkään.
Tilanne voi olla läntisen Ukraina-sympatian noustua toinen: ehkä se säälistä otetaan mukaan molempiin. Liian hätäinen ratkaisu voi kyllä johtaa sekä EU:n että NATO:n murenemiseen, sillä Ukrainalla on näillä näkymin molemmilta enemmän otettavaa kuin annettavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Läntisen Euroopan omaehtoinen aseistariisunta on antanut itäiselle öykkärille mahdollisuuden! Mistä näitä hyväuskoisia hölmöjä oikein riittää? Esim. Suomen hallituksen tekemättömyys 1930- luvun loppupuolella olis pitänyt olla varoittava esimerkki! Aina pitäis olla varustautunut pitämään puolensa... Eurooppa ei palaa ennalleen vuosikymmeniin...
juuri sai Ukrainan miettimään Naton jäsenyyttä. Tosin se ei nykytilanteessa ole mahdollinen, eikä helpolla myöhemminkään.
Ukrainan NATO-tunnustelut alkoivat jo 2000-luvulla, ellei aikaisemmin. Jushtsenko ollessaan presidenttinä ilmoitti tavoitteekseen sekä EU- että NATO-jäsenyyden. Molemmat suhtautuivat kuivakiskoisesti Ukrainan kosintaan.
NATO-veljeilyn takia Jushtsenko menettikin itäalueiden kannatuksen seuraavissa vaaleissa, ja Janukovits astui johtoon yrittäen tasapainotella idän ja lännen kauppaliittojen välillä, mutta NATO:n selkeästi torjuen.
Maidanin keväisen kumouksen jälkeen NATO-vaihde lähti Kiovassa ihan täysillä päälle, eikä Venäjä voinut enää katsoa sivusta mahdollisuutta, että se menettäisi laivastonsa pääsataman. Siksi käynnistyi irvokas Krimin-näytelmä.
Ukrainan hallituslähteen mukaan jo vuosia oli varoiteltu, että enempi lähestyminen NATO:a todennäköisesti johtaisi Venäjän toimiin Krimillä, jossa NATO:n vastustus oli suurinta ja venäläisväestö suurin, 80%.