Kirjasuositteluja

Xizor

Elikkäs ajattelin kirjoittaa tähän ajatuksiani Expanded Universe-kirjoista. Listata parhaita lukemiani. Erikoisuuteni on 90-luvulla kirjoitetut ja leffojen jälkeen sijoitetut tarinat. Esiosan aikaan sijoitetuista tarinoista tiedän vähemmän. Alkuun kirjailijasuosituksia:

Timothy Zahn
Usein aika sotascifimäistä. Zahn tuntuu kirjoittavan SW-tyyppistä universumia aika luontevasti, kun hänen omatkin universuminsa tuntuvat olevan samanlaisia. Kirjailija kirjoittaa elokuvista tuttuja hahmoja hyvin, mutta parasta antia ovat hänen omat hahmonsa, varsinkin Thrawn. Suurin heikkous on ehkä Zahnilla se, että hän rakastaa vähän liikaa superagentteja ja alamaailman edustajia.
Paras kirja: Outbound Flight (2006/27 BBY). Heikoin: Allegiance (2007/0 ABY)

Michael A. Stackpole
Ei parasta A-ryhmää, mutta laitan tähän rakoon koska hänen tarinansa liikkuvat samanlaisissa aihepiireissä kuin Zahnin. Sotascifiä, erikoiskommandoja ja vakoilua. Joskus mestarisalakuljettajiakin. Mielenkiintoista Stackpolen kirjoissa on se, että elokuvan päähenkilöt eivät yleensä ole pääosissa. Stackpolen tyyli on hyvin suoraviivaista ilman mitään koukeroita, ja se tekee siitä joskus vähän tylsääkin.
Paras kirja: I, Jedi (1998/11 ABY). Tapahtuu suurelta osin limittäin Kevin J. Andersonin jediakatemiatrilogian kanssa ja pelastaa siitä pökäleestä sen mitä pelastettavissa on.

Aaron Allston
Ehkä se paras EU-kirjailija. Stackpole kirjoitti puolet X-wing sarjasta ja Allston kirjoitti toisen puolen. Varsinkin aluksi Allston kirjoitti samoista asioista kuin Stackpole, mutta paljon paremmin. Hänen hahmoihinsa pystyy eläytymään paremmin ja tarinoissa on paljon huumoria. Useimmat Allstonin kirjat ovat osa jotain muiden kirjailijoiden kanssa tehtyä sarjaa.
Paras kirja: Vaikea sanoa, ehkä se ensimmäinen: X-Wing: Wraith Squadron (1998/7 ABY). Heikoin: X-Wing: Mercy Kill (2012/13-44 ABY). Turhan melankolinen aavelentueen seikkailuiksi.

Troy Denning
Suosikkikirjailijani. Kirjoitti aikanaan muutamia seikkailuja WEG:n Star Wars-roolipeliin ja tuntee universumin aika hyvin. Muiden mielestä vähän hit-and-miss, eli joskus hyvä, joskus ei. Kuten Allstonilla, suuri osa kirjoista on osa muiden kirjailijoiden kanssa tehdyissä sarjoissa. Hyväksi onneksi tätä yhteistyötä on ollut paljon juuri Allstonin kanssa.
Paras: Dark Nest-trilogia (2005-2006/35-36 ABY).

Matthew Stover
Varovainen suositus. Stoverin ufo, välillä jopa psykedeelinen, meininki ei sovi kaikille. Välillä meno voi myös olla synkkää ja raskasta, mutta lopulta palkitsevaa.
Paras: Traitor (2002/27 ABY). Ehdottomasti paras kirja Yuuzhan Vong-invaasion käsittävässä NJO-sarjassa.

(Nuo BBY ja ABY viittaavat universumin sisäiseen aikajanaan. http://fi.starwars.wikia.com/wiki/Galaktinen_peruskalenteri )

Myöhemmin sitten muiden kirjailijoiden yksittäisiä kirjoja tai trilogioita.

6

253

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korriban_Overlord_88

      Hyvä lista.

      Omista suosikeistani voin mainita Stoverin (Erityisesti Luke Skywalker and the Shadows of the Mindor) sekä James Lucenon (Darth Plagueis on oma suosikkini).

      Zahnilta Thrawn-trilogia nyt on jo itsessään klassikko ja Outbound Flight on myöskin loistava.

      Drew Karpyshynin Darth Bane-trilogia on mielestäni lukemisen arvoinen ja jos Karpyshynistä innostuu, niin Revan-nimistä kirjaa voin suositella jossain määrin.

    • Xizor

      Luke Skywalker and the Shadows of Mindor on, kuten joku voisi nimestäkin jo arvata, osittain jonkinlainen kunnianosoitus 70- ja 80-luvun sarjakuville ja kirjoille. Siitä saa kaiken irti jos vähän tuntee näitä vanhojen sarjakuvien hahmoja, joita siinä vilahtelee. Tietenkin mukana on uudempia EU käsitteitä. Tietenkin kaikki tarinassa esiintyvät hahmot saattavat tehdä sen jonkin mielestä sekavan, mutta loistava kirja se on.

      James Luceno ei ole meikäläisen mielestä erityisen hyvä, joskaan ei huonokaan. Kirjat ovat ihan hyviä, mutta eivät ikimuistoisia. Drew Karpyshyn taas on minusta melkeinpä huono, vaikka hänellä on faninsa. Osaa kyllä kirjoittaa toimintakohtauksia, mutta juonet (mitä tapahtuu ja miksi) varsinkin ovat huonoja, jos eivät ole kopioituja jostain. Esim ekan Darth Bane-kirjan juoni on vähän enemmän kuin puoliksi otettu Jedi vs Sith-sarjiksesta.

    • Xizor

      OK, nyt kirjoja/trilogioita, joita muut kuin yllämainitut ovat kirjoittaneet ja ovat mielestäni hyviä.

      Ann C. Crispinin Han Solo-trilogia (1997-98/10-0 BBY) http://starwars.wikia.com/wiki/The_Han_Solo_Trilogy
      Hyvin kirjoitettuja tarinoita Han Solon aiemmista vaiheista aina siihen asti, kun hän tapaa Luken ja Benin siellä Mos Eisley kanttiinissa. Paljon viittauksia muihin EU-tarinoihin. Vähän ristiriidassa prequeleiden kanssa muutaman yksityiskohdan suhteen.

      Brian Daleyn Han Solo-seikkailut (1979-80/2 BBY) http://starwars.wikia.com/wiki/The_Han_Solo_Adventures
      Kuten aikaisemmin sanoin, parasta varhaista EU:ta. Sijoittuu myös aikaan ennen vanhaa trilogiaa, mutta Han Solon elämää ei syväluodata tässa vaan keskitytään seikkailuihin. Tapahtumapaikat ovat kaukana Imperiumista tai Kapinaliitosta, ja Hanin ja Chewien lisäksi tuttuja hahmoja ei ole. Oikeastaan aika viisas lähestymistapa, kun ottaa huomioon, että vasta ensimmäinen leffa oli ulkona ja kirjailijalla ei varmasti ollut mitään hajua, mihin suuntaan Lucas lähtee seuraavissa. Toimii paljon paremmin jos verrataan Alan Dean Fosterin Splinter of the Mind's Eyeen (suomeksi Mustan lordin paluu).

      Shadows of the Empire - Steve Perry (1996/3,5 ABY)
      Aikoinaan tämä oli mielestäni se paras Star Wars-kirja ja kyllä se nykyäänkin keikkuu aika kärjessä, vaikka Zahnin ja Allstonin parhaimmisto sen hakkaakin. Sillä on myös oheistuotteita kuin elokuvalla: Sarjakuva (huono), videopeli (huono), soundtrack (!), pari roolipelin lähdekirjaa ja leluja noin muutama mainitakseni. Lucas on kuulemma sanonut, että olisi tehnyt tästä elokuvan, jos se olisi kirjoitettu 80-luvulla. Sijoittuu Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun väliin. Kirjassa galaksinlaajuisen rikollisjärjestön johtaja Xizor yrittää viedä Vaderilta galaksin kakkosmiehen paikan ja sankarit joutuvat juonessa pelinappuloiksi.
      Steve Perryn muut kirjat ovat aika keskinkertaisia.

      The Courtship of Princess Leia - Dave Wolverton (1994/8 ABY)
      Hyvä kirja. Tässä tarinassa nähdään ensimmäistä kertaa Dathomirin noidat jotka taisivat löytää tienstä siihen CGI-animaatiosarjaankin, ja hapanit jotka ovat merkittävä poliittinen voima varsinkin Troy Denningin möyhäisemmissä tarinoissa.

      • Veteranfan

        Alan Dean Fosterin Mustan Lordin Paluu oli meikäläisen ensimmäinen luettu Star Wars kirja.
        Pienimuotoinen SW seikkailu tapahtui kokonaan eksoottisella Mimban planeetalla.
        Voimaa huokuva kristallikide oli tarinan keskeisin mysteeri,jota havitteli myös Darth Vader.
        Tarinasta tehtiin vasta 2000.luvulla kauan odotettu Dark Horse sarjakuvaversio.

        Dathomirin noidat Clone Wars animaatiosarjassa oli hienosti tehty,jossa jediluopio Asajj Ventress nähtiin pääosassa.
        Nightsisters tarinan kirjoitti sarjaan Goerge Lucasin ottotytär Katie.
        Asajj Ventress luultavasti nähdään vielä tulevissa Star Wars tarinoissa?


    • Xizor

      Ai niin, Ian Doescherin Shakespeare-versiot vanhasta trilogiasta ovat myös aika viihdyttäviä, jos yhtään sellainen kirjallisuus kiinnostaa. Tässä kirjailija lukee Zahnin kanssa osan kohtauksesta:
      https://www.youtube.com/watch?v=P4dH2KAHWF4

    • Erikoinen on

      "Matthew Stover
      Varovainen suositus. Stoverin ufo, välillä jopa psykedeelinen, meininki ei sovi kaikille."

      Ya think? Hänen lähestymistapansa on aika erikoinen Sithin Kostossa. Muita en ole lukenut. Paljon syvällisempää kuin muilla elokuvien mukaan kirjoittaneilla.

      En ole lukenut muuta häneltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1008
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      293
      876
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      748
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      75
      720
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      631
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe