19 vuotias ja poikuus tallella

Lahtiboy_94

Olisiko täällä sellaisia neitosia/naisia jotka asuu lahden seudulla ja olisivat halukkaita auttamaan minulta poikuuden pois. Itseäni kun ei ole onnistanut naisrintamalla.

2

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikimuisto

      Olen 17v. Olin kaverini mökillä, jossa oli vanhempien jonkinlainen perhekokoontuminen. Kaverini isän /- 30 sisko pyysi tulla viereen nukkumaan kun ei ollu liikaa nukkumapaikkoja. Sen yön tulen muistamaan aina. Oli taitava ja fiksu nuori nainen.

    • tuplamaha

      itse olin 19v ikäsenä pokanen ja miettinyt ja märehtinyt asiaa jo kauan ennen sitä, eikä asia edennyt toimintaan vielä sittenkään, mutta kuitenkin aivan omaikäinen nainen sanoi jotain mikä olisi voinut johtaa myös tuohon asiaan. Ei vaan johtanut. Sitten kuin olin 26v, niin sain pari vuotta nuoremmalta kesäleskeltä kutsun kylään ja vaikka hän sanoi ettei päästä minua '"sinne", niin asiasta toiseen kuitenkin parissa tunnissa se asia tapahtui.

      Kun lopettaa miettimisen, niin se asia on lähempänä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe