"Suomessa vuoden 1918 sisällisodan aikana tapahtuneet terroriteot eivät olleet yksittäisiä kostotoimia vaan organisoitua, järjestelmällistä väkivaltaa, kertoo tuore tutkimus.
Tutkija Marko Tikka sanoo väitöskirjassaan, että punaisen puolen terrorista noin kolmasosa oli organisoitua. Valkoisesta terrorista suurin osa oli "rationaalista rankaisutoimintaa".
Tikan mukaan väkivallantekojen syyksi ei riitä viha. Hän sanookin, että väkivalta oli keino käydä sisällissotaa.
- Kun sisällissodan väkivallantekoja selitetään vihalla, pyritään selittämään asioita parhain päin. Viha vie vastuun väkivallanteoista armeijoilta yksilöille, Tikka kirjoittaa väitöskirjassaan.
Hänen mielestään on kiinnostavaa pohtia, miten laittomuus muuttui oikeudeksi.
Vuoden 1918 tapahtumissa sai surmansa yli 36 000 ihmistä. Surmansa saaneista vain osa sai surmansa taisteluissa.Taistelujen ulkopuolella kuoli 1 600 valkoista ja noin 10 000 punaista. Vankileireillä kuoli lisäksi noin 13 500 ihmistä.
STT
Hämmästyttävää on se, että tutkijan mukaan pikaoikeuksia jakaneiden tuomioistuimien arkistoituja pöytäkirjoja ei ole aiemmin tutkittu. Onko niin, että aikaa pitää kulua 86-vuotta tapahtumista ennenkuin niitä pystytään kiihkottomasti selvittämään?
ylen uutisissa uutta tietoa v.18 tapahtumista.
5
454
Vastaukset
- Vandaali
Hommahan on aina ollut selvä. Eihän teloituksista jaettu edes rangaistuksia. Ja miten päälliköt olisivat alkaneet toteuttaa muka yksityistä kostoa määräämällä massateloituksia? Asiasta on vain oltu hiljaa eikä sitä ole saanut sanoa ääneen. Hirveää, että yksittäiset ihmiset ovat saaneet kaikki syyt. Myös jääkäreiden kontolle on yritetty vierittää moninkertaisesti heidän osuus väkivallasta. Hehän olivat oikeastaan lähes kaikki vain toteuttajia. Aktivisteja on syyllistänyt liikaa Martti Ahti. Ilmeisesti osaksi on ollut kyse myös Mannerheimin maineen varjelemisesta. Ihme,että asiasta yritetään puhua vasta nyt. Ilmeisesti siksi, että myös sosialistien terrori oli täysin järjestelmällistä. Vallankumous oli ollut tuota jo kuukausia. Eihän joukot toimi noin, jos johtajat eivät juuri tätä halua.
- Kauko
>Hämmästyttävää on se, että tutkijan mukaan
Hämmästyttävää on se, että vastaväittäjänä oli Heikki 'Tie Tampereelle' Ylikangas. Nimenomaan Ylikangas kirjassaan toi julki 'totuuden', että teloitukset olivat täysin sattumanvaraisia ja kontrolloimattomia. Aika kummalista akateemista työskentelyä, josta ei puutu luokkakantainen näkemys, mistä on molemmilla herroilla runsaasti näyttöä eri julkaisuissa.
Kyllä hallituksenjoukot noudattivat lakeja ja asetuksia, niin tarkasti kun se vain on ollut mahdollista tehdä. Pöytäkirjat ovat olleet kautta aikain tutkijoiden saatavilla ilman mitään rajoitusta.
Kapinahistoria punaisten osalta on vain niin paha ja verinen, että sitä ei ole haluttu vatvoa sen kummemin, vaan on haluttu antaa punikkien ja heidän sukujensa nuolla haavojaan rauhassa.
Ennenkaikkea hävetä 1918 kunniatonta ja väkivältaista episodia, johon kuitenkaan ei ottanut osaa kuin pieni osa Suomalaisesta työväestöstä. SDP;n suuri enemmistö palasi politiikkaan jo heti 1918 kapinan päätyttyä toukokuussa 1918 Tannerin johdolla.- ihmishirviö
eikähän ylikankaan kirjassa tie tampereelle, nimenomaan tule selville kuinka järjestelmällisiä nämä punaisten teloitukset olivat.ja kattava teos 1918 sodan ratkaisutaistelusta,ilman punaista tai valkoista suodatinta.että kandee kaukonkin lukea ennenkuin hämmästelee.
- Jaska
ihmishirviö kirjoitti:
eikähän ylikankaan kirjassa tie tampereelle, nimenomaan tule selville kuinka järjestelmällisiä nämä punaisten teloitukset olivat.ja kattava teos 1918 sodan ratkaisutaistelusta,ilman punaista tai valkoista suodatinta.että kandee kaukonkin lukea ennenkuin hämmästelee.
Tämä on totta, vaikka välillä tuntuu, että Ylikangas korostaa asiaa jopa liikaakin.
Kuitenkin ennen Tampereen valtausta punaisten teloitukset olivat todella osa sodankäyntiä, koska valkoiset joukot olivat voimavaroiltaan paljon punaisia heikommat.Siinä tilanteessa ei ollut mahdollista irroittaa joukkoja hoitamaan vankeja.
Suinulan tapahtumat ja tiedot punaisten hirmutöistä olivat tosin vihan syynä.
Vasta Tampereen murruttua, kun vankeja oli valtava määrä, alkoi järjestelmällisempi tutkinta.
Tällöin myös alettiin tajuta, etti kaikkia punaisia voitu telotaa, koska joukossa oli työväkeä, jota tarvittiin yhetiskunnassa sodan jälkeen.
- Jaska
Onhan niitä tutkittu. Hyvin runsaastikin. Johtopäätökset vain vaihtelevat tutkijan mukaan.
Nyt esitetty näkemys on yhtä hyvä kuin mikä tahansa aikaisempikin. Väkivallan jako tuolloisista tapahtumista terroriin, organisoituun ja vihan aiheuttamaan tappamiseen on varsin vaikeaa.
Totta kuitenkin lienee, että valkoiset kostivat tappamalla antautuneita punaisia vielä Tampereen valtauksen aikaan. Vasta tämän jälkeen alkoi järjestäytyneempi tuomitseminen, mutta perusteet olivat varsin sekavat.
Karjalassa jatkui nopeat teloitukset Viipurin valtaukseen saakka.
Johtajat ja venäläiset teloitettiin poikkeutapauksia lukuunottamatta hyvin nopeasti ja siksi tietoa punaisten terrorismin syistä on pääteltävä hyvin niukasta materiaalista, koska kertojia punaiselta puolelta jäi niin vähän. Henkiin jääneet johtajat eivät yleensä pahempiin tekoihin osallistuneet eivätkä valttamättä niistä paljoa tienneetkään.
Punaisten tappion häämöttäessä kostivat ne joilla ei enää ollut mitään menettävää, koska tiesivät kohtalonsa. Suurin osa punaisten puolella taistelleista oli mukana hyväksi uskomansa asian puolesta. Osalla ei taas ollut muuta vaihtoehtoa kun sattuivat jäämään punaisten alueelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437916Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4522201Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292105- 1431680
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511226Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251211Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991084Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65831Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54733Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6721