Uskovatko vl-nuoret Jumalaan oikeasti?

Itse olen vl-nuori. Ns. uskovainen, vaikka tunnistan itteni ennemminkin agnostikoksi. En jaksa uskoa Jumalan olemassa oloon. Vielä vaikeampaa minun on uskoa neitseestä syntymiseen, veden päällä kävelyyn, kertomukseen itämaan viisaista tietäjistä ja Nooan arkkiin. Nämä kaikki kuulostavat yksinkertaisesti liian uskomattomilta.

Raamatussa on myös mainintoja, joissa Maankamara seisoo neljän jalan päällä. En muista raamatun kohtaa, mutta jossain kohti vanhaa testamenttia ja olen toisinaan kuullu siitä kohdasta seuroissakin puhuttavan. Raamattua tulkitaan monesti ihan mielivaltaisesti. Kun tarina on liian uskomaton, sitä tulkitaan ikään kuin se olisi jokin vertauskuva. Mistä raamatun tutkijat ovat saaneet viisauden kertoa, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan. Raamatun kirjoitusten pohjaltahan on syntynyt monenlaisia uskontoja, jotka kaikki saattavat tulkita samoja kohtia erillä tavalla.

Vl-nuoret harvoin tietävät tarkasti raamattua. Jokainen enemmän raamattuun perehtynyt huomaa, että vanhan testamentin Jumala oli ihan erilainen. Vanhassa testamentissa ei myöskään puhuta missään kohdassa selkeästi Jeesuksesta. Vanhassa testamentissa myös jumalia oli useampia. Jossain vaiheessa niitä ruvettiin pitämään yhtenä ja samana Jumalana, tai jopa niin, etät osa niistä jumalista oli epäjumalia ja osa tarkoitti tätä yhtä ainoaa Jumalaa.

En ole uskaltanut ystäviltäni kysyä, uskotteko te todella Jumalaan. Pelkään, että se on liian hyökkäävä kysymys. Arvelen, että harvat vl-nuorista varsinaisesti uskoo. Uskomme mieluummin tähän kulttuuriin, tämän kulttuurin hyvyyteen jne. vaikka kokeilemmekin usein rajoja. Näemme itsemme jotenkin parempina kuin muut. Emme ole niin turhamaisia, kun emme meikkaa, tatuoi, laita korvakoruja, käy tansseissa jne. Pidämme näitä kaikkea haihatteluna ja turhamaisuutena. Tietysti, koska ne ovat meidän kulttuurillemme vieraita.

Olenko ainut vl-nuori, joka en usko Jumalaan? Tuskin! Arvelen, että meitä on ja paljonkin. En voi millään olla ainut ateisti tai agnostikko tässä joukossa. On ihan varmasti myös muita, jotka kyseenalaistavat raamatun ihmekertomuksia. Tänä aikana vain on niin vaikeaa uskoa, että joku vanha partaukko olisi todella kerännyt kaikki maailman eläimet arkkiin... Ja että kasvillisuus olisi säilynyt sen valtavan vesimassan alla. Ja että vesimassa olisi vain hävinnyt jonnekin tyhjyyksiin. Jos maahamme olisi tullut noihin aikoihin vedenpaisumus, olisi täällä nytkin pelkkää merta... ja ehkä pelkkiä mereneläviä. Muinaisena aikakautena kertomus Nooasta olisi ollut helpompaa uskoa, sillä silloin todella luultiin, että maa on lätty... ja maan alla olisi tila, jonne ylimääräiset vedet olisivat voineet valua...

Uskotko sinä, vl-nuori Jumalaan?
15204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

""" Uskotko sinä, vl-nuori Jumalaan? """"

Kysyn aiheellisesti lisäksi: "Uskotko vl-nuori Jeesukseen Kristukseen syntien anteeksiantajana ja Herrana, vaiko vain muinaisena syntien sovittajana ristillä,kuolleena ja ylösnousseena, tehtävänsä jo tehneenä?Nyt on jo aika toinen: Hänen omansa hoitavat homman: syntien anteeksiantamisen.

Äänestä
  • Jeesus ei ollut mikään ihmeiden tekijä. Raamattua ovat kirjoittaneet ihmiset ja on hyvin todennäköistä, että he ovat vähän käyttäneet värikynää juttujen kerronnassa. Toisekseen kaikki näistä kirjoittajista eivät suinkaan kirjoittaneet Jeesuksesta. Tuohon aikaan uskottiin, että oli myös muita ihmeiden tekijöitä. Nykyään ihmiset ovat paljon kriittisempiä. Jos joku kertoo sulle, että hän näki ihmeen, se osataan kyseenalaistaa. Toki Jeesuksen aikanakin oli kyseenalaistajia, mutta silloin palturi ja satu upposi paljon paremmin ihmisiin, kuin nykyaikana!

    Pidän mahdollisena, että on olemassa jonkinlainen jumala, joka on luonut kaiken, mutta että hän olisi antanut jotain ihmisen muotoista poikaansa, en jaksa uskoa. Harvat vl:t nykyaikana enää uskoo sellaiseen. Tämä liikkeemme on nykyisin enemmänkin perinneliike. Tässä liikkeessämme on paljon hyvää. Toisekseen kun meidät on kasvatettu tähän kulttuuriin, tähän on helpompaa kuulua. Ympäröivä maailma on meille liian vieras!

    Äänestä

  • Eräs vl-aikuinen. kirjoitti:

    Jeesus ei ollut mikään ihmeiden tekijä. Raamattua ovat kirjoittaneet ihmiset ja on hyvin todennäköistä, että he ovat vähän käyttäneet värikynää juttujen kerronnassa. Toisekseen kaikki näistä kirjoittajista eivät suinkaan kirjoittaneet Jeesuksesta. Tuohon aikaan uskottiin, että oli myös muita ihmeiden tekijöitä. Nykyään ihmiset ovat paljon kriittisempiä. Jos joku kertoo sulle, että hän näki ihmeen, se osataan kyseenalaistaa. Toki Jeesuksen aikanakin oli kyseenalaistajia, mutta silloin palturi ja satu upposi paljon paremmin ihmisiin, kuin nykyaikana!

    Pidän mahdollisena, että on olemassa jonkinlainen jumala, joka on luonut kaiken, mutta että hän olisi antanut jotain ihmisen muotoista poikaansa, en jaksa uskoa. Harvat vl:t nykyaikana enää uskoo sellaiseen. Tämä liikkeemme on nykyisin enemmänkin perinneliike. Tässä liikkeessämme on paljon hyvää. Toisekseen kun meidät on kasvatettu tähän kulttuuriin, tähän on helpompaa kuulua. Ympäröivä maailma on meille liian vieras!

    Mitä hyvää on vl-liikkeessä?

    Äänestä

Kukin uskoo mihin haluaa tai ei mihinkään. Ihan miten itte ajattelet asiasta. Eihän sitä voi väkisin tai toisten painostuksesta uskoa, jos ei itse halua.

Äänestä

#### Kysyn aiheellisesti lisäksi: "Uskotko vl-nuori Jeesukseen Kristukseen syntien anteeksiantajana ja Herrana, vaiko vain muinaisena syntien sovittajana ristillä,kuolleena ja ylösnousseena, tehtävänsä jo tehneenä?###

Näin varmasti uskovat monet vl:ät!: "vaiko vain muinaisena syntien sovittajana ristillä,kuolleena ja ylösnousseena, tehtävänsä jo tehneenä?###

Äänestä

Minäkin kun olin lesta-perheestä pidin nuorena itseäni ehkä parempana kuin ns. maailman-lapset, on vaan luulot karisseet maailman-turuilla ja

Äänestä

Miksi te kuulutte siihen veeällään kun ette ole minkäänlaisia Raamatunmukaisia uskovia ?

Mitä te siellä luulette tekevänne?

Ettekö senvertaa tajua että olette pellenpuvussa siellä seuroissa ravatessanne ja koetatte jotain ulkoista leikkimistä harrastaa!

Äänestä

Aloitus kertoo kaiken veeällien joukosta.

muotojumalisia pakanaakin pahempia näyttelemisensä vuoksi.

Miksi häpäisette Jumalan Nimen, kertokaa!?

Äänestä
  • Tällä pasltalla kirjoittavien nimimerkki ei kerro vielä mitään todellisesta yhteisöstä.
    Raamatun totuuden mukaan kristillisessä seurakunnassa on aina niitä jotka eivät usko. Pelkkien pyhien vanhurskaiden yhtisöä ei ole maanpäällä kuin näkymättömänä seurakuntana.

    Äänestä

  • Kerrotko mikä on jumalan NIMI ? Onko jumalanne joku Israelin jumalista - jos niin kuka heistä?

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Kerrotko mikä on jumalan NIMI ? Onko jumalanne joku Israelin jumalista - jos niin kuka heistä?

    Hän on Aslak. Ellen väärin muista, mutta ei ole ihan tarkkaan määritelty kuitenkaan. Saa kutsua myös Aatamiksi.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Kerrotko mikä on jumalan NIMI ? Onko jumalanne joku Israelin jumalista - jos niin kuka heistä?

    Jumalalla ei tarvi olla nimeä. se voi olla nimetönkin. Ihmiset voivat antaa sille mitä nimiä tahansa, niin kuin olemme antaneet kasveille, muille eläimille, kuin taivaankappaleillekin nimet. Kukin kansa omine kielineen ovat nimenneet omin sanoin eri käsitteitä.

    Äänestä

Vaikka oletkin trolli, niin viestisi on kiinnostava.


## En jaksa uskoa Jumalan olemassa oloon.##

Jumala ei mielestäni ole uskon asia. Jumala on kaikki muu paitsi ihmisen järki. Siten se on tieto. Kaikki mitä järkesi ulkopuolella havaitset on Jumalaa. Jumala on korkeampi voima, kaikkeus, lähde. Kun et järjelläsi pysty ymmärtämään tai *luomaan* ympäristöä jonka keskellä elät, niin tiedostat täten järkeäsi korkeamman viisauden olevan olemassa ja joka pystyi luomaan tai olemaan se mihin järkesi ei edes taivu.


>> Vielä vaikeampaa minun on uskoa neitseestä syntymiseen, veden päällä kävelyyn,>>>

Aivan huvittavaa kun ihmiset pitävät tuollaista asiaa ihmeenä. Minulle Raamattu on satua tai jotain tarua, eikä joku vetten päällä kävely ole merkityksellinen todistusarvo, riippumatta siitä vaikka kävely olisi tottakin. Miksei olisi, ei se mikään ihme edes ole.

Maailma on yhtä suurta ihmettä. Se että maailma on tässä ja nyt ja ihminen on jne., niin se on ihme. Miksi te jotain vetten päällä kävelyä ihmettelette? Se on vain pieni ja jopa naurettava yksityiskohta ja varmaan tarkoitettu vitsiksi tms.

Se Voima joka kykeni aikaansaamaan elämän mysteerin, niin sellaiselle voimalle joku vedenpäällä kävely onnistuu ihan varmasti.


Se ajattelutapa, jossa ihmetellään yksittäistä vedenpäällä kävelyä, perustuu lähtökohtaisesti siihen, että ihminen olisi järkiolento ja ympärillämme oleva elämä ja kaikkeuden salat olisivat selitettävissä, mutta vedenpäällä kävely ei olisi ;)


"""" Nämä kaikki kuulostavat yksinkertaisesti liian uskomattomilta***


Ootko sä ihan tosissaan? Kaiken muun siis ymmärrät, mutta nuo *ylivainio* jutut menee yli hilseen, Jumalaa ei voi olla. ;)

Äänestä
  • Pöljää porukkaa. Ihmetellä nyt neitseestä syntymistä, eikä näe ympärillä olevaa ihmismassaa. Jostakin "neitseestä" se ensimmäinenkin ihminen on "syntynyt".


    Tavallaan pidät selvänä, (itsestään selvänä), että ihminen on joskus syntynyt, mutta et usko polkupyörän uudelleen keksimiseen, eli että samainen voima ei pystyisi samaan neitseestä synnyttämiseen uudelleen.

    Ajattele elämää vähän syvällisemmin, kuin ihnisen anatomian tai fysiologisen toiminnan kautta.


    ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-a kirjoitti:

Itse olen vl-nuori. Ns. uskovainen, vaikka tunnistan itteni ennemminkin agnostikoksi. En jaksa uskoa Jumalan olemassa oloon. Vielä vaikeampaa minun on uskoa neitseestä syntymiseen, veden päällä kävelyyn, kertomukseen itämaan viisaista tietäjistä ja Nooan arkkiin. Nämä kaikki kuulostavat yksinkertaisesti liian uskomattomilta.

Raamatussa on myös mainintoja, joissa Maankamara seisoo neljän jalan päällä. En muista raamatun kohtaa, mutta jossain kohti vanhaa testamenttia ja olen toisinaan kuullu siitä kohdasta seuroissakin puhuttavan. Raamattua tulkitaan monesti ihan mielivaltaisesti. Kun tarina on liian uskomaton, sitä tulkitaan ikään kuin se olisi jokin vertauskuva. Mistä raamatun tutkijat ovat saaneet viisauden kertoa, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan. Raamatun kirjoitusten pohjaltahan on syntynyt monenlaisia uskontoja, jotka kaikki saattavat tulkita samoja kohtia erillä tavalla.

Vl-nuoret harvoin tietävät tarkasti raamattua. Jokainen enemmän raamattuun perehtynyt huomaa, että vanhan testamentin Jumala oli ihan erilainen. Vanhassa testamentissa ei myöskään puhuta missään kohdassa selkeästi Jeesuksesta. Vanhassa testamentissa myös jumalia oli useampia. Jossain vaiheessa niitä ruvettiin pitämään yhtenä ja samana Jumalana, tai jopa niin, etät osa niistä jumalista oli epäjumalia ja osa tarkoitti tätä yhtä ainoaa Jumalaa.

En ole uskaltanut ystäviltäni kysyä, uskotteko te todella Jumalaan. Pelkään, että se on liian hyökkäävä kysymys. Arvelen, että harvat vl-nuorista varsinaisesti uskoo. Uskomme mieluummin tähän kulttuuriin, tämän kulttuurin hyvyyteen jne. vaikka kokeilemmekin usein rajoja. Näemme itsemme jotenkin parempina kuin muut. Emme ole niin turhamaisia, kun emme meikkaa, tatuoi, laita korvakoruja, käy tansseissa jne. Pidämme näitä kaikkea haihatteluna ja turhamaisuutena. Tietysti, koska ne ovat meidän kulttuurillemme vieraita.

Olenko ainut vl-nuori, joka en usko Jumalaan? Tuskin! Arvelen, että meitä on ja paljonkin. En voi millään olla ainut ateisti tai agnostikko tässä joukossa. On ihan varmasti myös muita, jotka kyseenalaistavat raamatun ihmekertomuksia. Tänä aikana vain on niin vaikeaa uskoa, että joku vanha partaukko olisi todella kerännyt kaikki maailman eläimet arkkiin... Ja että kasvillisuus olisi säilynyt sen valtavan vesimassan alla. Ja että vesimassa olisi vain hävinnyt jonnekin tyhjyyksiin. Jos maahamme olisi tullut noihin aikoihin vedenpaisumus, olisi täällä nytkin pelkkää merta... ja ehkä pelkkiä mereneläviä. Muinaisena aikakautena kertomus Nooasta olisi ollut helpompaa uskoa, sillä silloin todella luultiin, että maa on lätty... ja maan alla olisi tila, jonne ylimääräiset vedet olisivat voineet valua...

Uskotko sinä, vl-nuori Jumalaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu