Kelpaanko Jeesukselle ilman korkeakoulua?
masentaa :(( 3.9.2014 13:26 0
"Täällä nyt vertaillaan koulutuksia...
mitä Jeesus sanoo asiaan? "
Koulutus on nykyään välttämätön, jo 1920 -luvulla tuli Suomeen oppivelvollisuus. Jeesus pärjäsi puhumalla asiansa kun tiesi, että ihmiset eivät edes olisi malttaneet olla kertomatta kylillä kuinka kuollut mies oli saanut elämänsä takaisin.
Koulutus on osaltaan myös kutsumuskysymys. Esim. Albert Schweizer oli ruvennut papiksi, mutta sai kutsumuksen hankkia vielä lääkärin koulutuksen ja sen jälkeen hän lähti, niin, Gaboniinhan se oli, perusti sairaalan ja antoi myös hengellistä ravintoa tietysti.
Ehkä enemmän kuin Schweizerin koulutusta meidän tulee kunnioittaa hänen nöyryyttään. Hän käytti itsensä kutsumukseen ja rakkauden töihin. Hän ei kaupitellut ainoatakaan vartiotornia. Eikä puhunut pahaa kenenkään koulutuksesta kuten muuan vartiotorniseura.
Tuossakin suhteessa Schweizerin muistelmat voivat olla antoisat lahkon lankoihin juuttuneelle. Olivatko muistelmat saaneet nimen Elämän kunnioitus ?
Vastaavasti kuin koulutus voi olla kutsumus, ei se tarvitse olla sitä ja eikä sen vuoksi tarvitse masentua. Osaa vain varoa lahkoa, niin kyllä asiat sitten rullaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
JT eivät kiellä koulutusta, eikä sitä kiellä myöskään Raamattu.
Esimerkiksi Mooses ja Luukas olivat oppineita
Ja Paavali myös
JT todistajat eivät vastusta koulutusta, koska se on Raamatunvastaista.