Lähinnä otattaa nuo gallupit, koskien tupakoinnin täyskieltoa työaikana. Mielestäni, jotta kokonaisuuteen saataisiin hieman tasapuolisuutta, kysymys pitäisikin esittää: ”Hyväksynkö työnantajan puuttumisen henkilökohtaisiin asioihini työajalla”. Näitähän voisivat olla tupakoinnin lisäksi vaikkapa mielipiteiden esittämisen kieltäminen, keskusteluiden rajaaminen, asustus, hiusten pituus ja malli, painostaminen laihduttamiseen, painostaminen työtehon parantamiseen, painostaminen liikuntaan jne. Nämä vielä niin, että mikäli työntekijä ei noudata työnantajan ehdotuksia ja käskyjä, eikä saavuta vaadittuja tuloksia, hänelle voidaan antaa huomautus ja lopulta vaikkapa erottaa työstään.
Itse en tällaista mallia kannata, vaan tarjoaisin työntekijöille enemmän vapaata harkintaa ja samalla vastuuta omasta työstään. Mikäli itse työn taso, laatu tai määrä ei tyydytä, työnantajan tulisi voida puuttua siihen. Tupakoinnin täyskieltoa luokittelisin erittäin epätasa-arvoiseksi teoksi. Mahdolliset ongelmat ovat hoidettavissa muilla keinoilla, jos vain halua riittää.
Tupakoinnin täyskielto
4
250
Vastaukset
- toinen tupakoimaton
Tupakoinnin suhteen jokainen ihminen on suurinpiirtein tasa-arvoisessa asemassa tupakoinnin suhteen, kaikki ovat tupakoimattomia (vaikka joillakin vastasyntyneillä saattaa olla nikotiiniriippuvuutta äidistään johtuen? en tiedä).
Tupakoitsijat vain tekevät jossain elämänsä vaiheessa harvinaisen tyhmän päätöksen ja ryhtyvät polttamaan. Onko silloin tasa-arvon mukaista, että toisilla ihmisillä on oikeus pitää ylimääräisiä taukoja työstään tuon oman valintansa takia? Mielestäni ei. Eikö olisi tasa-arvoa, että polttamaton ihminen saisi mennä ulos raittiiseen (!) ilmaan ihan yhtä usein, vaan jopas tuleekin sanomista jos tuollaista harrastaa (on kokemusta useammastakin työpaikasta).
Eihän kyseessä ole hiusmuotiin verrattava asia, vaan vakava yhteiskunnalinen ongelma muutenkin.- Tupakoimaton
Kysymys oli tupakoinnin täyskiellosta. Rajoittamistahan tapahtuu nykyisinkin. Työnantaja voi puuttua työajan käyttöön, mikä onkin ihan oikein. Miksi halutaan puuttua siihen ajan käyttöön, mikä ei ole varsinaisen työn suorittamiseen tarkoitettu, kuten kahvi- ja ruokatauot. On aika ahdasmielistä kieltää tupakointi ulkotiloissa (työnantajan hallitsemalla tontilla), riittävän etäällä rakennuksista. Asia on toinen, jos tähänkin löytyy hyvä syy, ei tekosyy.
Nyt jos työantajalle annetaan voimakas signaali, että työaikana ei saa tehdä mitään muuta tai ei saa pitää ylimääräisiä taukoja, on tämä varmaan ihan hyvä asia ja työnantaja on varmaankin tähän tyytyväinen. Näinhän työntekijä puoli suoranaisesti painostaa työnantajaa puuttumaan pienimpiinkin ylimääräisiin taukoihin. KAIKKI MUKAAN! Erotetaan jyvät akanoista :) - ymmärrä
Vetoat siis siihen (sinäkin), että tupakoitsijat pitävät enemmän taukoja työpaivän aikana ja siten työteho laskee?
Mitäs sitten, kun kaikissa työpaikoissani -niitä on useampia- juoruilijat tekevät kaikkein vähiten töitä? Siitä on jopa ihan tilastoitua tietoa, päivittäin.
Eikös tupakoinnin täyskielto osuisi juoruilijoiden nilkkaan, kun kaikkia alettaisiin kyttäämään tarkemmin? Loppuisi se hengailu vessassa, käytävillä, kaverin työpisteellä jne...
- Kurre
No, enpä tiedä. Ainakin tällaisissa hiukkasen pohtimista vaativissa hommissa se tupakkitauko tuski vähentää työtehoa.
Se on se tupakki-/tuumaustauko, ei tule niin paljon sutta kun käy välillä savuloilla miettimssä....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668