Niskan toispuoleinen kipu/ärsytystila vasemmalla puolella

Olen iältäni 35v ja normaalipainoinen, aktiivinen liikkuja. Nyt kohta kolme vuotta toispuoleisesta niskan kipu/ärsytystilasta kärsineenä ajattelin kokeila josko tältä foorumilta löytyisi joltain tietoa tai edes suuntaa siihen mitä hoitokeinoja kannattaisi kokeilla. Tuntuu, että olen aika yksin tämän niskaongelman kanssa kun mikään hoito ei tunnu auttavan ja rahaa noihin vain menee.

Vaiva alkoi kun sain urheillessa tärskyn niskaani. Tuosta seurasi noin kuukauden niskajäykkyys jolloin käänsin pään sijasta koko ylävartaloani. Sen helpottamisen jälkeen oli sitten erinäisiä niskaongelmia milloin missäkin kohdassa. Lopulta ongelmat ovat kohdistuneet niskan vasempaan puoleen.

Olen nyt kiertänyt useita kertoja eri hierojilla, eri osteopaateilla, eri lääkäreillä, röntgenkuvassa ja magneettikuvassa. Kuvissa ei ollut mitään löydöksiä, mutta jatkuvasti niskan vasen puoli on ns. jumissa tai jäykän tuntuinen. Teen toimistotyötä (hiiri oikeassa kädessä), mutta koska liikun aktiivisesti ja pyrkinyt pitämään ryhtiä kunnossa niin olettaisin, että vaiva olisi jo ajat sitten hoitunut.

Oireet tällä hetkellä eivät varmastikaan ole niskakipuisilla pahimmasta päästä, mutta ärsyttävän jatkuva-aikainen tuntemus on:

- niska toispuoleisesti jumissa, hierojat kertovat että jumi vastakkaisella puolella, ärsytys ja omat jumituntemukseni ovat kuitenkin vasemmalla. Ei tunnottomuutta tai muuta pistelyä raajoissa.
- Alaleuan jännittäminen saa vasemman puoleisen korvan vinkumaan.
- Liikunta auttaa hetkeksi unohtamaan vaivan, mutta pääsääntöisesti ärsytystunne niskassa on mukana läpi heti aamusta iltaan ja joskus häiritsee myös yöunta.
- Autolla ajo ärsyttää niskaa vasemmalta puolelta.

Löytyykö keltään vastaavia oireita? Erityisesti tuo korvan vinkuminen voisi varmaan kertoa jostain jumista yläniskassa tai jossain purulihaksissa? Mitä hoitoja tai tutkimuksia kannattaisi kokeilla?
0495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Niskavaivainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu