Anneli Auer - Tuomio

Lopettaisivat koko touhun, jos näytöt eivät riitä, ne eivät riitä. Tuollaisiin mutujuttuihin ei kannata enää tuossa tapauksessa perustaa yhtään mitään.

Oikea näyttö sen pitää olla, jotta vältytään oikeusmurhalta.
14211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo. Hävettää, että itsekin olen netissä edes parilla kirjaimella osallistunut edes koko tapauksen spekulointiin, mutta aikoinaan kun tässä samalla palstalla samalla tavalla nimettömänä sanoin, että Anneli Auer tulee ottamaan Suomen oikeushistorian suurimmat korvaukset, jos pystytään osoittamaan hänen olevan syytön, niin se tulee pitämään paikkansa. Jos ajattelis sen syytetyn naisen Auerin kannalta, niin aika järkyttävää, että naisen maatessa sairaalassa joku poliisi on höykkyyttänyt sitä amerikkalaistyylin kuulusteluilla ja kysellyt, että hei mitä eilen tapahtui. Tosin jos A. Auer todetaan joskus syyttömäksi ja jos se saa valtiolta megakorvaukset maineensa menettämisestä oikeusmurhan uhrina olemisesta, siinä tapauksessa pitää kansalle tuoda julki myös, että oliko siinä perheessä mitään rikollisuutta.

Äänestä
  • Megatuomiot on housuissas!? :/
    Kyllähän suomessa saa syyttömänä lusineet ihan täsmälleen saman, ja yhtä huonon, korvauksen! :/

    Ja Auer on jo niin moneen kertaan niin monessa oikeusasteessa tuomittu, että takuulla tullaan tuomitsemaan vielä uudestaankin!
    Pelkästään kaltaisesi idiootit salaliittoteoreetikot voi edes harkita muuta kuin että toi ämmä ei olis syylline! Sun mielestäs O.J. Simpsonki oli syytön eks vaan? :)

    Äänestä

"Hovioikeus tuomitsi Auerin kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi hänet tuomittiin myös kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta."

Minusta tuo tuomio tekee Auerista potentiaalisen tappajan. Jollei yo. tuomiota olisi, uskoisin Auerin syyttömyyteen. Mutta jotenkin noiden lasten raiskaaminen kertoo sellaisesta mielenhäiriöstä jolloin on helppo uskoa siihen että aviomies oli pakko vaientaa, ennen kuin asiat olisivat tulleet julki. Voihan olla että tappamiseen on tarvittu apulainen (joku toinen hyväksikäyttäjä).

Omassa mielessäni näen suoran yhteyden Jammu-setään.

Äänestä
  • Kauppatieteiden maisteriko kirjoittelee lehdissä julkaistuihin käsinkijoiteuttuihin viesteihin omille lapsilleen vai amistason saatananpalvontakuvioita - myös "saatananapalvojaksihan" sitä Anneli Aueria on ihan iltapäivälehdet uutisoinnissaan väittäneet... Voi toki olla, että sellaisilla syytetyn Anneli Auerin kaltaisilla toimettomilla työikäisillä kotiäideillä monilla on tylsää ( monethan niistä on hyvillä tuilla kodeissa jopa vuosia ilman mitään kiirettä tai taloudellista painetta työikäisen mennä töihin, kun pikkulapset takaa niille sen, että ainakin ruokaa riittää) mutta vaikea uskoa, että Auer olisi raiskannut omia lapsiaan.

    On rankkaa lähteä arvelemaan. Jos se nainen on syytön, se on kokenut jo nyt helvetin - istunut linnassa vuosia syyttömänä ja koko maan kansa tietää sen nimen ja naaman, tavallisen kauppatieteen maisterin kotiäidin naaman. Itse uskon siihen, että Auerin syyllisyyttä sopii epäillä, jos kerran erittäin arvostamani ihistkin ovat sitä mieltä. Psykoosikaan ei selitä tilannetta, että jotakin ihmistä alettais vuoskausia höykyyttää jossakin mediassa milloin seksuaalirikollisena, milloin murhaajana ja milloin minäkin rikollisena. Anneli Auerin tilanteesta ei vain kerrota kaikkea ja uskon, että poliisi on siinä se, joka on tehnyt virheitä ja yrittää nyt peitellä ja pelastaa itseään, jos se nainen on syytön.

    Tottakai murhaan syyllistyneelle myös naiselle kuuluu kovin mahdollinen tuomio, mutta jos nyt katsottais, että mitä tuo oikeustapaus todentaa tossa Auerissa.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen on täysin mahdoton ja kaikki muukin viittaa auerskan syyllisyyteen. Pelkästään ajallisesti ei voi olla kukaan muu.

    Äänestä

Ovelimmat rikolliset pärjäävät parhaiten ja saavat jopa korvauksia.
Toivon kuitenkin, ettei se Auerin kohdalla toteutuisi, vaan hän saisi ansaitsemansa rangaistuksen.
Todellinen motiivi tappon oli se, että aviomies tiesi vaimonsa toilaukset ja uhkasi antaa ne ilmi, siitä riita ja lopullinen rikos.

Äänestä

Nimen omaan noin kuin sherloc viestittää. Olisi hirveää jos eukko pääsis vapaalle. Missä pelossa lapsetkin joutuneet elämään puhumattakaan mitä teki lapsilleen. Väkivaltaa monessa muodossa jotta lapset kertoisivat vain hänen "käsikirjoittamaa" tarinaa murhayöstä. Niin kauheaa ja järkyttävää, että rangaistuksen pitäisi olla kaksinkertainen, kuin ulkomailla saattaa saada moninkertaisia tuomioita.

Äänestä
  • Tässä on mielenterveysongelmaisten potilaiden ja - poliisien vihaa Annelia kohtaan! Lahden surmasivat ammattiväki!!! Vasuriudesta oikeistomaassa ja samoin Puputin

    Äänestä

Ei näyttöä

Äänestä

Nythän tässä on todennäköistä.-että narsistisen voimat,-ovat tässä tapauksessa ottaneet=ohjat//-Anbeli Auer on kerta toisensa jälkeen todettu=malli kansalaiseksi.!/&nytten nämä oikeusproffat..-ja oikeuslaitos//-on niinkuin tavallaan/ mennyt+perse edellä puuhun. -eikä se=vielä riitä//-lakikonnat-on laittaneet=pedofiilisyyttäjt//-lavastamaan niin ennen puhtaalloisen; ambley Auerin syylliseksi =omista rikoksistaan //+ piiloutuvat siinä=omien virkamerkkien taakse//. Ja yrittivät laittaa anbley-auerin syyksi omat rikoksensa//-mutta pskaa-haukkasvat.!!

Äänestä

Suomen oikeuslaitokselle karmea tappio. Ei saatu Aueria todettua syylliseksi miehensä murhaan. Ei vaikka käräjäoikeus kaiken näytön perusteella kahdesti totesi syylliseksi.

Aina vaan hovioikeus päästi rouvan vapaaksi. Karmea tappio oikeusjärjestelmällemme.

Äänestä
  • Oikeuslaitoksemme on tehnyt koko prosessin ajan ihan oikein. Täysin oikeat, raiskaavat syylliset ihmiset on saatu tuomittua, ja täysin tappamisesta syyttömät on vapautettu.

    Mitään korjattavaa ei ole oikeuslaitoksessamme.

    Äänestä

Miksiköhän puhelun aikana ei kuulu mitään ääniä ulkopuolisesta...
Outoa on sanoa hätäkeskuksen " täällä on joku tappaja"....eikö luontaista ole sanoa mielummin "täällä on joku tuntematon mies..."

Äänestä

On se merkillistä, että suomen viranomaiset eivät saa kiinni sitä avaruudesta tullutta puukottajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusmurhako? kirjoitti:

Lopettaisivat koko touhun, jos näytöt eivät riitä, ne eivät riitä. Tuollaisiin mutujuttuihin ei kannata enää tuossa tapauksessa perustaa yhtään mitään.

Oikea näyttö sen pitää olla, jotta vältytään oikeusmurhalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu