Maailman lopussa ihminen

ei ole Raamatun sanojen mukaan kovinkaan mairitteleva. Epäuskoinen ihminen on silloin väkivaltainen, hillitön ja raaka. Mutta tällainen ihminen ei saa onnea siitä, että kiduttaa toista. Päivä päivältä hän muuttuu onnettomammaksi, tyhjyys on hänen elämänsä. Viinalla ja alkoholilla voivat yrittää onnea hakea, mutta loppujen lopuksi epäonni ja valtava paha olo valtaa mielen. Heidän elämänsä ei ole kadendittavaa.

Mitä Jumala sanoo siitä, pitääkö kostaa vai ei? Hän sanoo, että älä kosta, kosto on Herran ja että hän tahtoo kostaa. Näin käy! Jokainen ihminen kuolee tai jättää kerran tämän maailman, tämä maailma on varattu hävitettäväksi ja kerran on viimeinen tuomio.
8101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vitun hihhuli.

Äänestä

Saarnaa raamatustasi uskontopalstalla!

Äänestä

Raamatun mukaan Raamatun kirjojen kirjoitusaikaan ihminen oli väkivaltainen, hillitön ja raaka.

Äänestä

Raamattu kertoo lopunajan ihmisten ja yhteiskunnan erityispiirteet.

Ja ne täsmäävät erittäin hyvin nykyaikaan.

On totta että ne on tulkittu täsmäämään niin ennenkin, mutta silloin ei kuviteltu että asiat voisivat enää huonontua.
Mutta loppu ei tule huomenna. Viimeinen jakso kestää sekin vuosia eikä se ole vielä alkanut.
Ensin maailmantalous romahtaa ja valtaa pyrkivät ottamaan itselleen ne samat tahot joiden toimin romahduskin tulee.

Asioita ei saada korjattua oikeiksi niiden toimesta joiden toiminnan kautta ongelmat on saaneet alkunsa.

Äänestä

Lopunajan pahasta ihmisestä Paavalin kirjeessä näin:

Toinen kirje Timoteukselle 3
1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

Ihmiselle Jumala antoi mahdollisuuden valita hyvä tai paha, mutta kehotti valitsemaan hyvän. Jos joku valitsee pahantekijän osan, hän ei kuuntele Jumalan oikeaan ohjaavaa kehotusta.

Äänestä

Ei maailma lopu, muutta muotoaan. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä että muuttuu kuutioksi.
Oma ajatukseni on,että eräänä päivänä / yönä rysähtää kasaan kuin rusina. Se tapahtuu kun kaikki kaasu, öljy, vesi on pumpattu.
Jos noi herrat villiintyy sen pommin kanssa. Saatta olla mahdollista että telluksesta tulee toinen asteroidi vyöhyke.
AMEN

Niitä viimeisiä päiviä on odotettu edelliset 2000 vuotta.

Äänestä

Jonkun suomalaisen nuoren näky:'Maailman lopussa ihmiset ovat uistimen kokoisia!' Ja tuohan on mainoskuvien ja televisiokuvien ihmisten koko. Ettei vain tuloksena ole ebolatauti!?
"Jumala käskee kaikkia ihmisiä kaikkkialla tekemään parannuksen ja uskomaan synnnit anteeksi Jesuksen nimessä! Apostolien teot , Apostoli Paavalin puhe ateenalaisille

Äänestä
  • Hyvä, että aloittamani aihe on saanut keskustelua ja sitä on luettu. Minusta tuntuu, että tällä palstalle eivät ole ainoastaan vainotut, vaan myös vainoajat täällä ikään kuin tarkastelevat ja tutkivat aihetta. On hyvä, jos pidetään totuutta esillä siitä, että miten kuoleman jälkeen käy.

    Ihmisen elämä on lyhyt ja ylimmäinen tuomari seisoo jo oven takana. Hän on oikeudenmukainen tuomari, jolle ei virhettä satu. Tämän takia jokaisen pahointekijän pitäisi tehdä parannus. Paholaisen palvelukseen lähtenyt ihmisen on orja, paholaisen orja. Hän toteuttaa paholaisen antamia neuvoja kiduttaa toisia ihmisiä. Paholainen voi myös sanoa, ettei hän enää voi parannusta tehdä. Mutta Raamatun mukaan jokainen katuva sen voi tehdä. Esimerkiksi Sakkeus teki sellaista pahaa, että riisti ihmisiltä liikaa rahaa. Parannuksen tehtyään hän halusi korvata riistetyille nelinkertaisesti takaisin. Tällaisen hyvityksen tekemisen vaikuttaa se, jos ihminen kääntyy pois pahoilta teiltään. Tietenkin se on noyrää ja voi tuntua vaikealta, mutta eipä helvettivaihtoehto ole ihmiselle sopiva ratkaisu.

    Se, miten pahalle pitää vastata, on lempeys. Kaikki kovuus pehmitetään sillä tavalla, että puhutaan laupiaasti hyvästä Jumalasta, joka ei ole ketään tarkoittanut kadotukseen. Tietenkin paholainen saattaa sanoa, että älä enää lue tai kuuntele mitään, missä puhutaan Jumalan laupiudesta syntistä ihmistä kohtaan. Kaikki ihmiset tosin ovat syntiä tehneet ja tarvitsevat kohdalleen synninpäästön evankeliumin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin. kirjoitti:

ei ole Raamatun sanojen mukaan kovinkaan mairitteleva. Epäuskoinen ihminen on silloin väkivaltainen, hillitön ja raaka. Mutta tällainen ihminen ei saa onnea siitä, että kiduttaa toista. Päivä päivältä hän muuttuu onnettomammaksi, tyhjyys on hänen elämänsä. Viinalla ja alkoholilla voivat yrittää onnea hakea, mutta loppujen lopuksi epäonni ja valtava paha olo valtaa mielen. Heidän elämänsä ei ole kadendittavaa.

Mitä Jumala sanoo siitä, pitääkö kostaa vai ei? Hän sanoo, että älä kosta, kosto on Herran ja että hän tahtoo kostaa. Näin käy! Jokainen ihminen kuolee tai jättää kerran tämän maailman, tämä maailma on varattu hävitettäväksi ja kerran on viimeinen tuomio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu