Olen tapaillut parisen viikkoa erästä poikaa, ja välillämme on selvästikin kipinää ja aika paljon. Tavallaan seurustelemme mutta ei mitään kovin virallista, itse en ainakaan tahdo.
viime kerralla hänen luonaan yöpyessäni asiat johti yölliseen kiihkeään käsipeliin, mutta loppujen lopuksi vain minä sain käsihoidon. kun yritin session aikana hyväillä hänen etumustaan, hän siirsi käden muualle jonkun ajan päästä, sama tapahtui kun hyväilin penistä alusvaatteiden alla, hetken aikaa sain hieroa samalla kun hän kouri ja suuteli minua mutta lopulta pyörähti pois eikä antanut enää jatkaa. Olin itse kovin kummissani, teinkö jotain väärin vai mikä oli, kumminkin ilmaisi elein nauttivansa paljon kosketteluista. sormetti minua kumminkin enemmän kuin mielellään eikä millään tahtonut pitää käsiään kurissa, en ymmärrä.
olen nyt viikonloppuna menossa taas hänen luokseen, ja olisin ihan todella halukas harrastamaan petipuuhia ja varsinkin itse yhdyntää, puutteessa kun on huono elää. kumminkin hieman pelottaa että käy jotenkuten niinkuin edellisellä kerralla ja saan "pakit". toisaalta hänen puolestaan on tullut viestejä jotka vihjailevat halukkuudesta seksiin viikonloppuna, mutta kuinka voisin varmistaa että varmasti saan seksiä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko sinulla paljon aikaisempaa kokemusta miehistä? Vaikuttaa ettei olisi? Mutta ihan näin yksinkertaisuudessaan kun hyväilette ja suutelette toisianne niin ehdotat hänelle että haluat seksiä :) ei ole sen vaikeampaa. ja voin taata että onnistuu :)
nii no, enemmän sitä on naisen kanssa touhuttu, eli eipä kamalasti ole kokemusta muutamaa nopeaa baaripanoa lukuunottamatta..
Alatte vain pussailla ja halailla, yksi asia johtaa toiseen. Jos hän ei halua käsillä sun tekevän tai edetä liian nopeasti, alusvaatteet päällä menet päälle syliinsä pussailemaan, annat pillusi vaivihkaa osua mulkulle, aikasi kiehnättyäsi alkaa luonto hoitaa homman niin että mulkku ennenpitkää on kivikovana sisälläsi. Siinä alusasut saa lopulta kyytiä.
Tuossa hyvä esimerkki? Jätä nuoret pojat rauhaan!
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288733409281.html