Mitenkä tuo Adam-jumalaoppi oikein oli?
Siis oliko vain yksi virhelausahdus vai oliko todella oppi joka kesti vuosia? Ja kuinka kauan vuodesta-? mihin?
Ja jos oli niin mikä on lähde, faktaa pöytään, mustaa valkoisella. Mieluusti virallista mormonimateriaalia!
Ja jos tuollaista kerran opettettiin, joskus. Ja on nyttemmin sitten virallisesti peruttu huuhaana.
Niin milloin ja missä ja kuka tuon on perunut? jälleen lähdettä kehiin!
Sillä kyllähän Adam tavallaan oli jumala luodessaan maata.
Samoin tuon verisovituksen kanssa, mistä tuolla alempana keskusteltiin.
Voiko olla että se oli samanmoinen lyhytaikainen oppi kuin esimerkiksi moniavioisuus? Kesti oman aikansa ja sitten lopetettiin.
Milloin tällainen oppi alkoi ja päättyi?
Lähde?
Tapani tuntuu tietäväiseltä?
Siis oliko vain yksi virhelausahdus vai oliko todella oppi joka kesti vuosia? Ja kuinka kauan vuodesta-? mihin?
Ja jos oli niin mikä on lähde, faktaa pöytään, mustaa valkoisella. Mieluusti virallista mormonimateriaalia!
Ja jos tuollaista kerran opettettiin, joskus. Ja on nyttemmin sitten virallisesti peruttu huuhaana.
Niin milloin ja missä ja kuka tuon on perunut? jälleen lähdettä kehiin!
Sillä kyllähän Adam tavallaan oli jumala luodessaan maata.
Samoin tuon verisovituksen kanssa, mistä tuolla alempana keskusteltiin.
Voiko olla että se oli samanmoinen lyhytaikainen oppi kuin esimerkiksi moniavioisuus? Kesti oman aikansa ja sitten lopetettiin.
Milloin tällainen oppi alkoi ja päättyi?
Lähde?
Tapani tuntuu tietäväiseltä?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kirjasta Kim Östman "Käsitelyssä. Pääsin irti mormoneista" s.56 viite 10:
"Tätä oppia esiintyi kirkossa lähinnä 1800-luvun toisella puoliskolla Brigham Youngin ensimmäisenä julkisesti opettamana. Oppi aiheutti paljon hämmennystä kirkon jäsenten keskuudessa, ja esimerkiksi kahdentoista apostolin neuvostoon kulunut Orson Pratt vastusti tätä oppia. Opin merkitystä paisutellaan usein, mutta asian ydin on loppujen lopuksi Jumalan henkilöllisyys ja se, että Jumalan profeetat eivät ole erehtymättömiä. He eivät myöskään ole väittänneet sitä olevansa. Erinomainen ja melko puolueeton katsaus tämän opin tai teorian historiaan on David J. Buerger,"The Adam-God Doctrine", Dialogue: A Journal of Mormon Thought,15. vsk., nro 1 (kevät 1982) s. 14-45. Pidempi analyysi löytyy julkaisusta Rodney Turner, "The Position of Adam in Latter-day Saint Scripture and Theology", pro gradu -työ (Brigham Young University, 1953)
Mitä tulee verisovitukseen, niin viittaan selvityksiin sivustossa
http://www.jefflindsay.com Aseta blood atonement sivulla olevaan googleen niin avautuu useita kohtia.
Näitä oppeja ei voi verrata moniavioisuudesta saatuun ilmoitukseen. Moniavioisuus on ikuinen periaate ja looginen välttämättömyys, kun uskotaan prhesuhteiden sälymiseen taivaassa. Tätä oppia ei ole kumottu, mutta sitä ei nyt sallita, koska Jumala ei vaadi toimimaan vastoin yhteiskunnan lakeja. VT:n aikana moniavioisuus perustui Herran käskyyn samoin kuin MAP-kirkossa 1800 -luvun loppupuolella.
Siis mm:
http://www.mormonismi.net/artikkelit/verisovitus1.shtml
http://www.mormonismi.net/artikkelit/hickman.shtml
http://www.mormonismi.net/kirjoitukset/lebaron_vakivalta.shtml
http://www.mormonismi.net/artikkelit/verisovitus1.shtml
http://www.media.utah.edu/UHE/
http://www.mormonismi.net/artikkelit/daniitit.htm
http://www.mormonismi.net/bio/john_d_lee.shtml
http://www.mormonismi.net/artikkelit/rockwell.shtml
http://www.mormonismi.net/kirjallisuus/faulring.shtml
Siis oppi verisovituksesta ei ollut virallinen?
Ja oppia moniavioisuudesta ei siis ole kumottu???
Mm. tämmöistä Tapani kaipailee takaisin:
http://www.mormonismi.net/artikkelit/js_vaimot1.shtml
Siis paskaahan voi suoltaa miten vaan.
Ei noiden paikkansa pitävyyttä voi mitenkään todistaa!- Voi olla tai sitten ei.
Paljon suuremmassa arvossa pidän mormoneiden(virallisten sellaisten) omaa aineistoa. Kuten nyt vaikka tuo history of the church. Puolesta tai vastaan.
omalla verellään syntimme evankeliumin ehdoin. Hän sovitti ilman ehtoja Adamin ja Eevan kautta tulleen kuoleman. Kaikki nousevat kuolleista.
Kukaan muu kuin Kristus ei voi sovittaa toisen syntejä. Kun kuolemaan tuomitulle on annettu mahdollisuus valita kuolintapansa, niin on toivottu VT:n periaatteen mukaan, että hän valitsemalla tavan, jossa hänen verensä vuodatetaan, helpottaisi omaa tulevaa tilaansa. 1. Moos. 9:6. "- Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä omaksi kuvakseen Jumala teki ihmisen."
Moniavioisuus ei tällä hetkellä ole voimassa, mutta periaate on edelleen olemassa. Niinpä, kun mies on ollut usean kerran naimisissa vaikka jäätyään leskeksi, niin häneen voidaan sinetöidä iankaikkiseen aviolittoon hänen uusi laillinen vaimonsa, mutta ei ketään muuta. Vastaavasti kun todetaan, että kuollut esi-isä on ollut useammin kuin kerran naimisissa, niin häneen voidaan sinetöidä kaikki hänen vaimonsa. Oikeudenmukaisuus toteutuu.
Eli nainen joka on temppelissä sinetöity kahteen eri mieheen, toisen kuoltua! (voiko niin tehdä?)
Saako nainen valita toisellapuolen kumman kanssa on lopullisesti vai voiko olla molempien?
voiko vanhapiika täältä maanpäältä siirryttyään
Valita itselleen miestä siellä toisella puolen?
Hänet voidaan sinetöidä molempiin tai useampaan mieheen, jos hän on ollut heidän kanssaan naimisissa ja hän haluaa tulla sinetöidyksi.
On luvattu, että kaikille suodaan tilaisuus iankaikkisen avioliittoon. Tuhatvuotinen valtakunta on aika, jolloin kaikki saadaan kohdalleen.
http://www.mormonismi.net/artikkelit/verisovitus1.shtml
Eli aiemmin olet Tapani joutunut myöntämään, että mormoniopin mukaan on olemassa syntejä, joiden sovittamiseen Kristuksen sovitustyö ei riitä. Nyt opetat vähän eri tavalla...
On täysin selvästi opetettu, että mm. aviorikos (ei tietenkään koske Smithin suorittamia) ja mustaihoisen kanssa solmittu avioliitto vaativat sovituksekseen syyllisen tappamisen siten, että verta roiskuu maahan.
Ei niitä oppeja noin vain muutella aina tilanteen mukaan.
Paljon kattavamman linkityksen saa laittamalla suoraan googleen: blood atonement mormonism
on olemassa synti, jota ei voi saada anteeksi. Koska kirkkomme oppi on sama kuin Raamatusta selviävä, niin näinhän silloin on, että anteeksiantamaton syntikin kuuluu oppiimme. Raamatussa siitä on seuraavia kohtia:
Matt. 12:31-32; Mark. 3:29; Luuk. 12:10
Hepr. 6:4-6
Hepr, 10:26
Olennaista näissä on, että synti Pyhää Henkeä vastaan edellyttää tosi varmaa totuuden tuntemista. Kun sellainen henkilö tarkoituksellisesti pilkkaa totuutta ja alkaa taistella sitä vastaan, kuten usein sittemmin tapahtuu, niin hänelle ei ole enää anteeksiantoa.
löytää laittamalla seuraavassa linkissä olevaan googleen sanat blood atonement
http://www.jefflindsay.com
Mutta onko mustaihoisen naiminen tai aviorikos synti Pyhää Henkeä vastaan?
Tuota samaa Pyhään Henkeen vetoamista olet joskus käyttänyt tuomitessasi ne, jotka ovat joskus olleet mormoneja, mutta kääntyneet elävään uskoon tai muuten pois mormonismista.
Rinnastat myös Pyhän Hengen ja totuuden. Ne eivät ole synonyymeja. Ja oletettavasti rinnastat myöskin mormonismin ja totuuden. Ne ovat kaukana toisistaan. Tuollaisilla rinnastuksilla ahdasmieliset ryhmät aina tuomitsevat muita.
Siispä ei kannata mormonismiin haksahtaa, jos vaikka myöhemmin muuttaisi mielensä. Silloinhan tulisi ankara syyllisyys, joka Tapanin mukaan olisi vain verisovituksella sovitettavissa.
Eli sivuston sisällä oleva google on rajoitettu. Se avaa vain mormonisensuurin läpäisemät linkit. Jossain edellä puhuit tasapuolisuudesta. Kannattaa lukea laajemmin kuin vain mormonien näkemyksiä.
Raamatun kohdat osoittivat, mikä on synti Pyhää Henkeä vastaan. Raamatussa sitä sanotaan myös Totuuden Hengeksi. Joh. 16:13-1: "Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan hän puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta."
Synti Pyhää Henkeä vstaan edellyttää tosi paljon tietoa ja ymmärrystä. Eivät kaikki kirkostamme eronneet suinkaan tee tuota syntiä. Jos joku on todella saanut täyden ymmärryksen ja tiedon siitä, että tämä on Kristuksen palautettu kirkko ja sitten tieten tahtoen luopuu ja alkaa taistella vastaan, niin silloin tuo synti tehdään.
Kirjoitinhan selvästi, että ne ovat oikaisukohtia. Tuskin kenellekään se jäi epäselväksi.
En ymmärrä (edes lainaamasi Raamatun kohdan valossa) miten mustaihoisen naiminen, aviorikos tai mormonikirkosta eroaminen voivat olla syntiä Pyhää Henkeä vastaan.
>Jos joku on todella saanut täyden ymmärryksen ja tiedon siitä, että tämä on Kristuksen palautettu kirkko...
Tuossahan on tehty se virhe, että on vedetty yhtäläisyysmerkit totuuden ja mormonismin välille, kuten edellä jo huomautin.
Joku on voinut löytää HENKILÖKOHTAISESTI Pyhän Hengen totuuden vaikka onkin luopunut ristiriitaisesta mormoniOPISTA.
Siksi käytämme esim. sanaa "jos". Siis JOS joku on saanut varman tiedon ja ymmärryksen siitä, että MAP-kirkko on palautettu ainoa oikea kirkko ja sitten kieltää sen ja tietää kieltävänsä selvän totuuden ja alkaa taistella vastaan, niin...
Tuohan sisältää myös sen oletuksen, että MAP on oikea. Muutenhan sanamuoto voisi olla: Siis jos joku on saanut mielestään varman tiedon ja ymmärryksen siitä, että MAP-kirkko on mukamas palautettu ainoa oikea kirkko...
Oletuksiahan voi toki tehdä.
sanat "mukamas" ja "mielestään", niin lause pätee. Anteeksiantamattoman synnin voi tehdä vain silloin kun varmasti tietää eli on saanut niin selvän varmuuden, ettei siinä "mielestään" ja "mukamas" tuntemuksilla ole sijaa. Henkilö myös tietää tekevänsä sen synnin.
muutaman lisävaimon oikein mieluusti, sillähän on jo ennestään 6 lasta, ehtis se vielä jonkun hehkeän teinitytön kanssa vääntää muutaman.
Tarkoitin sitä, että voidaan samalla tavalla sanoa: Jos ihminen saa varman tiedon siitä, että kreationistit ovat oikeassa.
Virke sisältää toisenkin oletuksen ehtosanan JOS lisäksi.
Siis lause täydennettynä mukamas-sanalla on yhtä ehdollinen kuin ilman.
En lakkaa ihmettelemästä joidenkin halua kirjoittaa valheita ja vielä levitellä niitä!!
Herää kysymys mikä on tämän pahan puhumisen takana???
Olisko niin vaikeata antaa mormonienkin uskoa niinkuin ne haluaa????
Että näin paljon joku viitsii nähdä vaivaa tonkia joitain pari sataa vuotta vanhoja asioita ja tuoda ne ikäänkuin nykyaikaan mihin ne eivät "istu" ....
lisäksi melkein kenestä vaan voisi kirjoittaa mitä vaan.... ja uskokoot ne jotka haluavat... MINÄ EN!!!!
Voisitko tarkentaa mikä oli valhetta. Miksi mormonien historiasta ei saisi kertoa?
Kaikki asiat voidaan muuntaa jälkeenpäin ...
monet historiaa koskevat seikat ovat muuttuneet vuosien saatossa ian siihen suuntaan kuka niistä milloinkin haluaa kirjoittaa!
Esim. sodat on hyvä esimerkki tästä.
Olen tasapainossa kirkkomme historian kanssa ja korostaisin että se on historiaa.
Onneksi meillä on kirkko kuitenkin alkuaikojen vaikeista asioista ja vainoista huolimatta.
Ihmiset ovat ihmisiä ja tekevät virheitä... niin ennen vanhaan kuin tänäkin päivänä, mutta ei se poista sitä tosiasiaa että meillä on elävä profeetta ja taivaat ovat auki.
Mikä ihmeen "trendi" täällä on kaivella virheitä joidenkin kaksi sataa vuotta sitten syntyneiden ihmisten elämästä??
Keskityttäisiin nyt ennemminkin puhumaan nykypäivästä ja kirkosta ja mormonismin opista johon mielelläni vastaan.
Ajatelkaapa vaikka Suomen itsenäisyyteen liittyviä tapahtumia veljessotineen... alku oli vaikeata , mutta tässähän me nyt ollaan vapaina suomalaisina
kuitenkin. Ja voidaan puhua uskonnosta koska meillä on uskonnonvapauslaki!
Eikö ole upeata???
... mutta ei se poista sitä tosiasiaa että meillä on elävä profeetta ja taivaat ovat auki.
Juuri tuo historia osoittaa sen, että mormonismi ei missään nimessä ole mikään "palautettu kirkko" vaan todella pimeä oppi. Kaikkihan on pelkkää virheettä.
Olet siinä oikeassa, että kukin aikakausi kirjoittaa "uudelleen" historian omasta näkökulmastaan. Koskee veljessotaamme ja varmaan myös mormonien omaa historiaa. Minua askarruttaa ja kieltämättä myös huolettaa, että mormonismia koskeva aineisto on ollut ja on omistautuneiden/fanaattisten mormonien hallussa. On todennäköistä, että suurin osa/olennaisin osa kirkon mielestä epäedullisesta aineistosta on yksinkertaisesti tuhottu tai niin hyvin piilotettu, että se on tutkijoiden ulottumattomissa.
Oikaisuyrityksiä
Kerro, jos olet huomannut jotain väärin oikaistua äläkä vain väitä.
Sitäkö, mikä on ihmisten erehdyksiä vai sitä, mikä on todellista oppiamme? Kyllä kirkkomme historia on varsn hyvin dokumentoitu. Siitä on tehty lukuisia tutkimuksia, joissa ei ole pyritty salaamaan mitään. Turha on koettaa noilla epäilyillä saada aikaan epäluottamusta.
Ei siinä mitään. Tokihan mormonit saavat esittää asiat omalta näkökantiltaan, mutta se on eri asia millä tavalla muut ne käsittävät. Ei musta muutu valkoiseksi (eikä intiaani) vaikka niin väitettäisiin.
Jos "oikaisusivut" helpottavat asioiden selittämistä kirkon jäsenille, nehän täyttävät siltä osin tehtävänsä.
Sille miksi katsot että mormonismin "vastaiset" sivut esittävät totuuden oikein?
Eihän kyse voi olla mitenkään musta-valkoinen, mormonit ovat väärässä ja mormonismin vastustajat oikeassa... Vai onko?
Itse et luota edes länsimaiseen vapaaseen tiedonvälitykseen, kuten aiemmista keskusteluista ilmeni. Jos minä haluan tietoja Stalinin, Pol Potin tai Hitlerin ja kumppaneiden toiminnasta, en mene kysymään natseilta tai muilta hirmuhallitsijoilta itseltään. Sama, jos on kysymys mafiasta, rahanpesusta, kartellista. On selvää, että itselle epäedullinen aineisto kätketään. Se on inhimillistä eikä inhimillisyys tee mormoneita huonommiksi ihmisiksi, osoittaapa vaan samanlaisiksi kuin muutkin.
Vihjailet, mutta entä faktat?
Ei asia ole mustavalkoinen. Tietysti ainakin uskovaisten ei-mormonien mielestä mormonit ovat väärässä. Mutta samoin mormonien mielestä muut uskovaiset ovat väärässä. Silloinkaan ei tietenkään ole kysymys siitä, että jokainen väite, jonka vastapuoli esittää olisi väärä.
Nyt aloitan sitten itsekeskeisen vuodatuksen :-)
En nimittäin usko että "Mutta samoin mormonien mielestä muut uskovaiset ovat väärässä."
Mutta tuntuu siltä että aika moni kyllä puolin ja toisin näin uskoo.
Siis en usko että ei-mormonit ovat totallisesti väärässä... :-)
Mutta olisin ollut kiiniinostunut tietämään miksi noiden jefflindsay:n sivujen faktat kuittasit nopeasti "pois"...
Esim. mormonismi.net sivujen ylläpitäjä avoimesti kertoo että mormonismissa ei ole mitään hyvää, joten jo silloin sivujen lukijan hälytyskellojen tulisi soida (ainakin omasta mielestäni:-)... Ja selvästi mormonismi.net sivujen ylläpitäjä esittää kylla faktoja mutta sekoittaa niihin omia kielteisiä kommenttejaan johdatellen nöin lukijaa haluamaansa suuntaan.
*hyviäkin* mormonismin "vastaisia" sivuja kyllä on olemssa... Kun vaan tulisi mieleen yksikin niin sanoisin sen heti :-). Mutta kun en nillä sivulla varsinaisesti vieraile mitenkään säännöllisesti niin eipä tule mieleen...