Kohta 4

Mitä Suomen jäsenyys puolustusliitto Natossa käytännössä tarkoittaisi? Yle Uutiset lupasi etsiä vastauksen yleisön kymmeneen konkreettiseen kysymykseen Suomen ja Naton suhteesta. Kysymyksiä kertyi pitkälti yli toistasataa.


4.Jos Suomi on jäsen, sijoitettaisiinko alueellemme Nato-joukkoja? Mitä ne täällä käytännössä tekisivät?

Natolla ei ole oikeutta tuoda joukkoja tai rakentaa tukikohtaa Suomen maaperälle, ellei Suomi sitä itse haluaisi tai tavoittelisi. Jos Suomessa olisi Naton tukikohta, sen joukot eivät saisi tehdä mitään, mitä Suomen hallitus ei sallisi.

Useimmissa Nato-maissa ei ole minkäänlaisia Naton tukikohtia. Esimerkiksi Baltian maat ja Puola kuitenkin haluavat Nato-joukkoja maaperälleen, koska kokevat niiden lisäävän turvallisuutta.

Esimerkiksi Latvian ja Italian Nato-lentotukikohtien joukot harjoittavat päivätöikseen partiolentotoimintaa, aluevalvontaa ja pitävät yllä tilannekuvaa. Mahdollisilla Naton maajoukoilla Suomessa olisi hyvin samankaltaisia harjoituksia, joita Suomen varuskunnissa järjestetään joka päivä.

-------------------------------------------------------------------------
Hienoa työtä yle. Kannattaa nyt nato vastaisten lukea eikä arvailla. Laitetaan mutama kohta tänne mistä nato kammoisten on puhunut paskaa palstalla.
950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

HS 23.3.2014

Tulisiko Suomeen Naton tukikohtia tai ydinaseita?

Suomi ei saisi alueelleen Naton tukikohtia vaikka yrittäisi. Modernit asejärjestelmät ovat liikkuvia. Naton nykyiset jäsenmaat käyvät kovia kiistoja siitä, mitkä niistä saisivat edes jonkin Naton pysyvän laitoksen alueelleen. Puola on saanut erillisellä kahdenkeskisellä sopimuksella Yhdysvaltain sotilaskalustoa.
Sama pätee pysyviin vieraisiin joukkoihin; niitä ei tarvita. Uusiin jäsenmaihin ei ole sijoitettu ydinaseita.
Suomi joutuisi kuitenkin hyväksymään Naton doktriinin. Siihen kuuluu ydinpelote: Naton pelote perustuu viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.
Belgiaan, Hollantiin, Saksaan ja Turkkiin on sijoitettu noin sata Yhdysvaltain vanhaa ydinpommia, joista monet Nato-maat haluaisivat päästä eroon.

Äänestä

Olen tyytyväinen että nämä kohdan on selvitetty ne on selkeät ja helppo lukuiset. Jopa vastustajan pitäisi ymmärtää nämä.

Äänestä
  • Tämä kohta on se missä nato vastustajat usein valehtelee. Väittäen että Nato tunkee tänne joukkoja ym näin se ei todellakaan ole. Jos olisimme jäsenenä tänne jotain varastoitaisiin kuten norjassa siitä ei todellakaan ole haittaa kenellekkään

    Äänestä

  • asdertson kirjoitti:

    Tämä kohta on se missä nato vastustajat usein valehtelee. Väittäen että Nato tunkee tänne joukkoja ym näin se ei todellakaan ole. Jos olisimme jäsenenä tänne jotain varastoitaisiin kuten norjassa siitä ei todellakaan ole haittaa kenellekkään

    Nimimerkkivarkaalle tiedoksi:

    Ennen kaikkea haluaisin tietää, missä suhteessa suomalaiset varusmiehet on alistettu maahan saapuvia NATO-joukkoja palvelemaan.

    Varuskunnat ja kalustomme heille on luvattu. Niitä tosin on vaikea käyttää ilman varusmiesten ja reserviläisten osallistumista.

    Äänestä

  • Asdertson (aito) kirjoitti:

    Nimimerkkivarkaalle tiedoksi:

    Ennen kaikkea haluaisin tietää, missä suhteessa suomalaiset varusmiehet on alistettu maahan saapuvia NATO-joukkoja palvelemaan.

    Varuskunnat ja kalustomme heille on luvattu. Niitä tosin on vaikea käyttää ilman varusmiesten ja reserviläisten osallistumista.

    "Varuskunnat ja kalustomme heille on luvattu. "

    Nyt aito Asde turvautuu aivan turhaan stallaritulkintaan?

    Se, että luvataan majoitus tai auttaa kuljetuksissa EI OLE = varuskunnat ja kalustomme heille on luvattu Luulin sinua viisaammaksi?

    "Niitä tosin on vaikea käyttää ilman varusmiesten ja reserviläisten osallistumista. "


    Itse uskoisin, että Nato-sotilas osaa majoittua osoitettuun tilaan ilman suomalaista varusmiestä! Mitä mahtanet ajatella?

    Suomessa tapahtuvissa kuljetuksissa Suomen armeija toki avustaa. Ja silloin kuskina saattaa toimia myös varusmies. Se ei kuitenkaan ole kuin vanhan ajan pakkoavioliitto, kuten sinä jostakin syystä uskot.

    Äänestä

Jussi Niinistö: "En luota Naton turvatakuisiin"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps.) mielestä Suomen geostrateginen asema rajoittaisi avun saantia.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) katsoo, ettei Suomen uskottavaa puolustusta voida rakentaa Nato-jäsenyyden varaan. Niinistön mielestä Suomen sijainti rajoittaisi avun saamista kriisitilanteessa, vaikka Suomi olisikin puolustusliitto Naton jäsen.

– Jokainen voi miettiä, miten Suomen kaltainen geostrateginen sijainti vaikuttaisi asiaan, minkälaiset mahdollisuudet tänne olisi esimerkiksi lähettää maajoukkoja. Kyllä kai se yleinen arvio on, että jos Suomi olisi Naton jäsen, saisimme lähinnä ilma-apua. Se olisi mahdollisuuksien rajoissa.

Naton artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”.

Niinistön mielestä Naton turvatakuut ovat myös pitkälti "uskon asia" eikä niiden varaan voi suin päin laskea.

– En luota Naton turvatakuisiin. Nato on varmasti kylmän sodan aikana hyvin toiminut kansainvälinen puolustusliitto, mutta sen jälkeen Naton katse on ollut vahvasti Aasiassa. Viime aikoina on ollut merkkejä siitä, että kriisinhallinnan sijaan tähän viidennen artiklan suuntaan oltaisiin taas keskittymässä. Nähtäväksi kuitenkin jää, palaako Naton katse Eurooppaan, Niinistö pohdiskelee.
Venäjän kynnys voisi nousta

Liittoutumisen kannattajat katsovat, että Suomen Nato-jäsenyys loisi jo sinänsä merkittävän turvan suhteessa Venäjään.

Niinistökin myöntää, että Suomen Nato-jäsenyys voisi nostaa Venäjän kynnystä ryhtyä meitä koskeviin sotilastoimiin:

– Kyllä.

Niinistön mielestä Suomen on syytä seurata Naton kehitystä. Niinistö on myös perussuomalaisten varapuheenjohtaja. Mahdollisia hallitusneuvotteluja varten puolueesta on toistaiseksi naulattu vaatimukseksi puolustusmäärärahojen nostaminen vähintään puolustushallinnon esittämälle tasolle.

Äänestä

Joko Nato vastustajat ovat lukeneet Ylen tekemän selvityksen natosta? pelkääjät ovat raivoissaan koska enää ei voi kansalaisia kusettaa keksityillä jutuilla. Loistavaa Yle odotan jo uutta Nato selvitystä.

Äänestä

Suomi ja Ruotsi hyväksyttäisiin Natoon viikossa, kirjoittaa EU-asioihin keskittyvä verkkolehti EU Observer.

Äänestä
  • Vastatkaa jo nato vastustajat näihin Ylen loistavasti selvitettyihin kohtiin. Lukekaa huolella ja sitten turha valehdella. Olen niin tyytyväinen tähän että totuus voitti taas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäbä kirjoitti:

Mitä Suomen jäsenyys puolustusliitto Natossa käytännössä tarkoittaisi? Yle Uutiset lupasi etsiä vastauksen yleisön kymmeneen konkreettiseen kysymykseen Suomen ja Naton suhteesta. Kysymyksiä kertyi pitkälti yli toistasataa.


4.Jos Suomi on jäsen, sijoitettaisiinko alueellemme Nato-joukkoja? Mitä ne täällä käytännössä tekisivät?

Natolla ei ole oikeutta tuoda joukkoja tai rakentaa tukikohtaa Suomen maaperälle, ellei Suomi sitä itse haluaisi tai tavoittelisi. Jos Suomessa olisi Naton tukikohta, sen joukot eivät saisi tehdä mitään, mitä Suomen hallitus ei sallisi.

Useimmissa Nato-maissa ei ole minkäänlaisia Naton tukikohtia. Esimerkiksi Baltian maat ja Puola kuitenkin haluavat Nato-joukkoja maaperälleen, koska kokevat niiden lisäävän turvallisuutta.

Esimerkiksi Latvian ja Italian Nato-lentotukikohtien joukot harjoittavat päivätöikseen partiolentotoimintaa, aluevalvontaa ja pitävät yllä tilannekuvaa. Mahdollisilla Naton maajoukoilla Suomessa olisi hyvin samankaltaisia harjoituksia, joita Suomen varuskunnissa järjestetään joka päivä.

-------------------------------------------------------------------------
Hienoa työtä yle. Kannattaa nyt nato vastaisten lukea eikä arvailla. Laitetaan mutama kohta tänne mistä nato kammoisten on puhunut paskaa palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu