korteklaanin vesirajat kuoppajaisissa

Pitihän se arvata. Seiskassa kokoaukeaman juttu Stephanian hautajaisista. Paljonko nettosivat?

Marttiinalla päällä mummosukkahousut ja takki, Siiderskällä lyhyt tunikan repale ja ohuet sukkahousut turpeissa reisissään.

Oi voi, kun ei tuollainen pukeutuminen ja vesirajan esitteleminen lähiomaisen hautajaisissa ole soveliasta.
371525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Naisen hameen helman pitäisi olla vähintään polvipituinen. Puolireiteen ulottuva hame hautajaisissa kertoo käyttäjän sivistyksen puutteesta.

Äänestä

Ei toi toisten jatkuva haukkuminenkaan oikein fiksulta vaikuta....

Äänestä
  • Vähemmän fiksua on vilautella vesirajaa hautajaisissa.

    Äänestä

  • Vielä tollonpaa on käyttää nimimerkkinä toisen henkilön nimeä ... vaikkakin "vitsikkäästi" muunnettuna.

    Äänestä

  • Roiskeläppä kirjoitti:

    Vähemmän fiksua on vilautella vesirajaa hautajaisissa.

    Kaikkea kanssa. Pappina olen sitä mieltä, että Suuri Isämme on tässäkin ohjelmoinut meidät oikein. Aina kun yksi kuolee, on syytä alkaa virittäytymään seuraavan synnyttämiseen. On siis aivan luonnollista, että hautajaisissa herkutellaan ja rupatellaan mukavia seksikkäissä vaatteissa.

    Vai haluatteko te nutturatantat tosiaan työvoimapulan lastenlastenne riesaksi tänne Suomeen?

    Äänestä

  • aattelepa nyt vähän kirjoitti:

    Meinaatko ett Anne vie lä pyöräyttäisi yhden mukulan ja siksi pitäisi tunikariepua hautajaisissa. Aika huono tekosyy :D

    Äänestä

Siskopuoli ei ollut julkisuuden henkilö, eikä todennäköisesti Mara-Tiinalle läheinen kun eli. Silti äitee ja muovitettu kokopäiväjulkkis hommasivat Seiskan paikalle maahanpanijaisiin. Ei tuolla menolla saa osanottoja, ymmärrystä tai sääliä mutta tilapäistä helpotusta krooniseen rahapulaan kyllä. Joskus joku sanoi, että myy vaikka mummonsa päästäkseen esille. Mara-Tiina myy kuolleen siskonsa. Jonka kuolemaa ei paljon ole ehtinyt surra ulkomaille asti ulottuneilta biletysreissuiltaan.

Äänestä

Siiderskällä ei ole varaa huudella muita paksuperseisiksi lähiölunttanoiksi.

Äänestä
  • Hahaa.. samaa katsoin itsekin. Siiderskän ahteri on kuin 7 leivän uuni eikä enää edes mahdu kuin Stadionille.

    Äänestä

Vi-tun ämmät pistivät raadon lihoiksi ja myivät HAUTAJAISET Seiskalle!!! Ei vit-tu mitä vi-tun luusereita saa-tana!!! :-):-):-)

Äänestä

Kannessa luvataan ainakin kuvia.

Tekisi mieli toivoa, että Seiska olisi ollut paikalla "luvatta" paparazzilla, mutta huomioiden Martinan aiemmin julkaisemat "näin minä suren kiskoilla" -kuvat, kuvakulmat saattavat olla tässäkin tapauksessa sovitut. Jotenkin tympeää.

Eihän sisko ollut mikään julkkis. Moniko Seiskankaan lukijoista häntä tunsi? Enintään tiesi, että sisko on. Vielä harvempi jäi kaipaamaan. Martinan mukaan sisaruksetkin olivat ottaneet etäisyyttä. Jos et hakeudu hoitoon, älä tule käymäänkään.

Omaiset ja ystävät väkivaltainen kuolema varmasti pysäytti ja pisti miettimään. Surun aitoutta ei sovi kyseenalaistaa. Mutta pitääkö sekin markkinoida?

Äänestä
  • En ole koskaan käsittänyt sitä tapaa, että otetaan lehdistö mukaan hautajaisiin kuvaamaan! Kukaan fiksu ihminen ei näin toimi, ei voisi kuvitellakaan esim.Vesa-Matti Loirin kutsuvan siskonsa/äitinsä hautajaisiin lehtiä! Vaan päinvastoin ajaisi paparatzit pois kuvaamasta. Kertoo aika paljon näistä ihmisistä jotka myyvät julkisesti kaiken. Eikö mikään enää ole pyhää?

    Äänestä

  • aitoa suruako? kirjoitti:

    En ole koskaan käsittänyt sitä tapaa, että otetaan lehdistö mukaan hautajaisiin kuvaamaan! Kukaan fiksu ihminen ei näin toimi, ei voisi kuvitellakaan esim.Vesa-Matti Loirin kutsuvan siskonsa/äitinsä hautajaisiin lehtiä! Vaan päinvastoin ajaisi paparatzit pois kuvaamasta. Kertoo aika paljon näistä ihmisistä jotka myyvät julkisesti kaiken. Eikö mikään enää ole pyhää?

    Vesa-Matilla ei ole tarvetta myydä yksityiselämäänsä lehdille. Loiri on oikea viihdealan ammattilainen, elättänyt itsensä vuosikymmenien ajan näyttelijän ja laulajan työllä. Loiri on saanut julkisuutensa lahjakkuudellaan, ei percekuvien avulla.

    Äänestä

  • Toiset vaan osaa kirjoitti:

    Vesa-Matilla ei ole tarvetta myydä yksityiselämäänsä lehdille. Loiri on oikea viihdealan ammattilainen, elättänyt itsensä vuosikymmenien ajan näyttelijän ja laulajan työllä. Loiri on saanut julkisuutensa lahjakkuudellaan, ei percekuvien avulla.

    Loirin perce? Arvo on nolla.

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    Loirin perce? Arvo on nolla.

    Arvokkaampi kuin muovitetun kokopäiväjulkkiksen.

    Äänestä

Kaikella on aina hintalappunsa, mutta millään ei ole enää mitään arvoa.

Äänestä

Persaukiset akat rahastavat ruumiillakin!

Äänestä
  • Tyhmä ei ole se, joka myy märäntynyttä lihaa, vaan se, joka haluaa lukea sen kuoppaamisesta. Ilman tätä palstaa olisin tuskin koskaan tullut huomanneeksi, että:

    a) on olemassa henkilö nimeltä Martina Aitolehti
    b) on ollut olemassa hänen sisarensa, joka nyt on kuollut väkivaltaisesti
    c) sisaren hautajaisissa on Seiskan toimittajat läsnä

    Kaikille täällä kirjoittaville toimittajanplantuille tiedoksi: mainostamisenne on onnistunut hienosti. En tosin edelleenkään aio ostaa Seiskaa, Ilta-Sanomia tai Ilta-Lehteä, Hesarista puhumattakaan, mutta ajattelin kyllä katsoa Martina ja hengenpelastajat sarjan jonkun jakson. Siis jonkun, kun sitoutumisvammaisena ihmisenä en kuitenkaan kykene yhtä tai kahta enempään. Paitsi tietenkin jos sarja on käsikirjoitettu BB:n ja Putouksen tapaan täyteen jotain sisäpiirivittuilua jollekin tyhmälle kylähullulle jossakin oikein kunnon internet-tyyliin ja kunnon teiniangstilla niin että voin tuntea itseni huomattavan älykkääksi sitä katsoessani.

    Mutta muuten tietenkin syvä paheksuntani paitsi temppelissä rahaa vaihtaneille, joiden pöydät Jeesus potki nurin, myös kaikille, jotka ostavat Seiskan, jossa on yksikin kuva hautajaisista. Olipa heidän tekosyynsä ostaa lehti mikä tahansa. Mukaan lukien kaikki tekopyhät jotka eivät ole lopettaneet kestotilaustaan heti välittömästi niin, etteivät ole voineet saada tätä saastaista julkaisua hirveän irvokkaine kuvineen.

    Äänestä

Ai tämä oli Kortelampien käsitys hiljaisista hautajaisista, joissa vain läheiset olivat paikalla.

Voi Anne, oma lapseis!!! Epäkunnioittavaa. Mutta mitä muuta voisi sinulta odottakaan, ethän ole koskaan kyennyt tekemään asioita normaalisti kuten muut ihmiset.

Ja Martina. Hyvin olet oppinut äidiltäsi turhat temput ja metkut.

Sääli Stephanieta. Oli varmaan vaikeaa koettaa selvityä "perheessä", jossa kaikki esitellään ja arvomaailma on mikä on. Stephanie haki lohtua huumeista ja kutsui jopa huumekavereitaan perheekseen. Kertoo aika karua tarinaa siitä, miten yksin hän on ollut. Narsistit ovat ajatelleet vain itseään ja omia etujaan. Narsistien läheiset voivat yleensä pahoin.

Hävetkää Anne ja Martina, jos mitenkään osaatte!

Äänestä
  • Äärimmäisen tekopyhää. Ensinnä pyydetään, ja Martina kiittelikin, että perhe saa surra narkkarin tappoa rauhassa. Siskopuolen jonka kanssa ei ole halunnut olla missään tekemisissä kahteen vuoteen.

    Hyvin pian kuitenkin löytyi irvokas hintalappu tällekin kuolemalle. Rahastajana kukapas muu kuin rattijuoppo siskopuoli ja oma äiti! Hautajaisetkaan ei tietysti ole näille haaskoille tarpeeksi vaan oikeusjutuilla jatketaan. YÄK!

    Äänestä

  • Hautajaiset hiljaisuudessa ja läheisten kesken = vain Seiska kuvaamassa...
    Tuskin Stephania on koskaan halunnut tällaista julkisuutta itselleen, edes kuolemansa jälkeen. Jos Stephania olisi ollut julkisuuden perään, hän olisi jo eläessään riekkunut siskopuolensa vanavedessä.

    Nämä kaksi haaskaa kyllä hyödynsivät toisen kuolemankin.

    Äänestä

  • ei Steffin vallinta kirjoitti:

    Hautajaiset hiljaisuudessa ja läheisten kesken = vain Seiska kuvaamassa...
    Tuskin Stephania on koskaan halunnut tällaista julkisuutta itselleen, edes kuolemansa jälkeen. Jos Stephania olisi ollut julkisuuden perään, hän olisi jo eläessään riekkunut siskopuolensa vanavedessä.

    Nämä kaksi haaskaa kyllä hyödynsivät toisen kuolemankin.

    Entäs siinä vaiheessa kun tulee oikeudenkäynti? Äiti ja tytär Aitolehti ovat sääliä kerjäämässä ja vaatimassa suureen ääneen S:n tappajille pitkää tuomiota. Ja eräät lehdet maksavat sitten M:lle, kun avautuu tästä kipeästä asiasta.
    Kierre on loputon. Jatkojutun jatkojuttuna varmaan noin vuoden päästä M. kelaa suruaan, joka on kestänyt jo vuoden...

    Äänestä

  • Teopyhää toimintaa kirjoitti:

    Just näin. Monet monituiset avautumiset saa tästä tapauksesta. Tosiaan lehden palstalla vaaditaan kunnon tuomioita. Seuraavassa vaiheessa avautumiset (tottakai kummaltakin erikseen) raskaasta oikeusprosessista.
    Sitten avautuminen helpotuksesta kun oikeden päätös tulee. Vuoden päästä kerrotaan kuinka raskas vuosi onkaan takana, oikea selviytymistarina.
    Johonkin väliin uuden luksusasunnon esittely, kunhan on ensin saatu ruikutettua huonekalut sun muut "yhteistyökumppaneilta".

    Äänestä

  • #eikätässävieläkakki kirjoitti:

    Oikeusjuttujen ja avautumisten väliin toki liuta kuvia Martinasta hepenissä, jos niissäkään, ja toistuvaa syyllistämistä miten Stefu ilkesi shokkijättää pienten lasten äidin toisen naisen takia.
    Annesta onkin vaikeampaa valehdella sujuvasti julkisuudessa. Siiderskä kun päihittää pyöreydessään jo lähiölunttanatkin.

    Äänestä

  • Hei me avaudutaan kirjoitti:

    Vastaa kooltaan ainakin kolmea tavislähiölunttanaa.

    Äänestä

Koko suku on sairas.

Äänestä

Noilla lunttanoilla ei taida olla rahaa ostaa uusia vaatteita. Sitten mennä huilutellaan samoissa vaatteissa kuin kapakoissa.

Meillä käytetään asianmukaisia mustia vaatteita hautajaisissa. Jos ei ole mitään soveliasta, niin onneksi on rahaa, ja silloin mennään kaupppaan ja ostetaan tilaisuuteen sopivat vaatteet.

Nuo ei tajua mitään tilannepukeutumisesta, tyylikkyydestä.

Ja kun kyseessä on vieläpä "lähiomaiset".

Vetäkää vähefmmän viinaa, niin saattaa jäädä rahaa uusien vaatteiden ostoon. Niin, vaarreiden, eikä minkään riepujen. Edes yksi asiallinen vaatekerta olisi suotavaa tyrkyilläkin.

Äänestä

Onko tietoa esittelikö Mara appiukonkin hautajaisissa persposkia? von Thermanneilla on tainnut mennä kakkukahveet väärään kurkkuun...

Äänestä
  • Tuskin Martina edes on ollut kyseisissä hautajaisissa. En usko, että Martinaa olisi huolittu sinne ja muistokirjoituksessakin luki vain "Stefan ja Isabella".

    Äänestä

  • 12+17 kirjoitti:

    Tuskin Martina edes on ollut kyseisissä hautajaisissa. En usko, että Martinaa olisi huolittu sinne ja muistokirjoituksessakin luki vain "Stefan ja Isabella".

    Niin. Hautajaisiin ei yleensä kutsuta omaisten entisiä hetken huvituksia.

    Äänestä

Näin saatiin hautajiset sitten maksettua.

Äänestä

Ja kansa sai kuvitetun kirjoituksen heistä, joista ovat kiinnostuneita.

Äänestä
  • Kansa sai nauraa ja pilkata korteklovneja.

    Äänestä

Ei seiskaa ole hautajaisiin kutsuttu.. huoh! ettekö tajua, että lehdistö menee sinne mistä tietää saavansa myyviä juttuja, ihan kutsumatta. (tai ainakin lähistölle). niinkun meni KarinTapion, Armi Aavikon ym. ym. hautajaisiin. Harmittaako teitä näin paljon, kun ette itse olleet paikalla??! onneksi seiska sai muutaman kuvan teille juorunnälkäisille.

Äänestä
  • Joku kutsuu aina ja saa palkkion.

    Äänestä

  • Ai Seiska "sattumalta paikalla"? Kaikkea sinäkin tosidorka yrität uskotella. Vastahan nämä haaskat surivat Stefaniaa rauhassa perhepiirissä, eli Seiskan kannessa. Olikos jo muitakin "avautumisia", ei ainakaan Aitolehdistä kiinni.
    Tyrkky ei kutsu, tyrkky pyytää.

    Äänestä

Joo harmittaa ihan helvetisi etten ollu paikalla. Alimman kastin tyrkyn pikkusiskon hautajaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuuli huuhtoi perää kirjoitti:

Pitihän se arvata. Seiskassa kokoaukeaman juttu Stephanian hautajaisista. Paljonko nettosivat?

Marttiinalla päällä mummosukkahousut ja takki, Siiderskällä lyhyt tunikan repale ja ohuet sukkahousut turpeissa reisissään.

Oi voi, kun ei tuollainen pukeutuminen ja vesirajan esitteleminen lähiomaisen hautajaisissa ole soveliasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu