Sipilä sekoili jälleen

Juha Sipilä on taas kerran sekoilukohun keskellä. Ei ole ensimmäinen kerta, että Sipilä sanoo haastattelussa yhtä ja sitten yrittää jälkeenpäin selitellä.

Suomen Kuvalehden haastattelussa Sipilä sanoi selväsanaisesti vastustavansa aborttia.

Nyt sitten Sipilä kertoo twiitissään kannattavansa aborttia.

KEPUlit ovat kuin tuuliviirejä. Kaikista asioista ollaan kaikkea mieltä.

19

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulppaukot

      Lestadiolaisen vastustanee aborttia, sanoo mitä sanoo. Soini katolisena myös.

      • Siinähän se KEPUlin kierous onkin. Hän sanoo jossain yhteydessä kannattavansa aborttia, mutta lestaveljilleen hän kertoo vastustavansa sitä.

        Kun KEPUli avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle.


    • kepu pettää aina

      Ei voi muuta sanoa kuin: Juha Sipilä pettää aina!

    • 14+8

      Juha Sipilä on jopa kepulaisten mittapuulla harvinaisen tyhmä mies. Hän saattaa olla kaikkien aikojen Kepun puheejohtajajista tyhmin. Ulkoisestikin mies näyttää yksinkertaiselta, mutta suun avatessaan hän paljastuu idiootiksi.

    • Itse en lue kumpaakaan, Suomen Kuvalehteä enkä Twitteriä, joten en ota kantaa itse avauksen väitteeseen. On kuitenkin tavallista, että lehtihaastattelussa teksti on toimittajan kirjoittamaa, Twitterissä se on taas lähtöisin mielipiteenmuodostajan omalta näppäimistöltä.

    • ei uutta

      Mitäs uutta toi on? Sipilä on sekoillut aina.

    • Kysyvä?

      Sipilä se töräyttelee noita aivopierujaan kuukaudesta toiseen. Eikö tuolle ääliölle kukaan saa suitsia suuhun?

      • Jokaisella eduskunnan kyselytunnilla suun suitsimiseen avautuu mahdollisuus, mutta toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut. Mainittakoon, että eduskunnan puhemiehellä on valta päättää, kenelle ylipäätään puheenvuoroja jakaa. Näyttää siltä, että erittäin mielellään jakaa niitä Juha Sipilälle.

        Sipilä on myös median lellikki. Toimittajat tulevat nykyään kysymään tältä ensimmäisenä opposition mielipiteen, vaikka kepu on vasta toiseksi suurin oppositiopuolue.


      • lestalellipentu
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Jokaisella eduskunnan kyselytunnilla suun suitsimiseen avautuu mahdollisuus, mutta toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut. Mainittakoon, että eduskunnan puhemiehellä on valta päättää, kenelle ylipäätään puheenvuoroja jakaa. Näyttää siltä, että erittäin mielellään jakaa niitä Juha Sipilälle.

        Sipilä on myös median lellikki. Toimittajat tulevat nykyään kysymään tältä ensimmäisenä opposition mielipiteen, vaikka kepu on vasta toiseksi suurin oppositiopuolue.

        "Sipilä on myös median lellikki."



        Tämähän on hyvä tietää niidenkin, jotka kertovat median vainoavan Sipilää.


      • lakeuksien naiminen
        lestalellipentu kirjoitti:

        "Sipilä on myös median lellikki."



        Tämähän on hyvä tietää niidenkin, jotka kertovat median vainoavan Sipilää.

        Montako lestadiolaista on Keskisuomalaisen ja Ilkan toimituksissa töissä. Käsittääkseni Pohjois-Karjalan Kirjapaino on suurin osakkeenomistaja kummassakin puljussa, Pohjois-Karjalassa tuskin on kovin paljon lessuja.


      • ei ne kato
        lakeuksien naiminen kirjoitti:

        Montako lestadiolaista on Keskisuomalaisen ja Ilkan toimituksissa töissä. Käsittääkseni Pohjois-Karjalan Kirjapaino on suurin osakkeenomistaja kummassakin puljussa, Pohjois-Karjalassa tuskin on kovin paljon lessuja.

        Vähemmistönä on Karjalan poijat Keskisuomalaisessa. On se jännä miten Kangaskorven laukkuryssät on siel pomona. Kaikkien kepulehtien tehtävä on kuitenkin puolustaa agraari mafiaa ja vähätellä lestadiolaisella kikkelillä lävistettyjen kärsimyksiä.


    • JOHTAJA J:LLÄ

      Tässäkin viestiketjussa kaikki muut on HV:ni kaunaisia kirjoituksia, paitsi
      Pystyyn Kuolleen. Tunnen HV:n kädenjäljet.

      • Olet siis Kapi


      • pankkopoju sekoili
        Olet siis Kapi kirjoitti:

        Bwahaahaaaa, sattuu sitä JOHTAJALLEKIN pahoja mokia;-)) Tuntee kätensä...


    • kova viljelijä

      Viljely, myös pirttiviljely, on meille keskustalaisille pyhä asia, se mihin isäntä on siemet laskenut, se niitetään, huvitti akkoja vai ei.

    • veri tulppa

      Vastustaako Sipilä aborttia silloinkin kun kakara on lestadiolaisen insesti raiskauksen tulosta.

    • J Utta

      hih hih maho lehmä kannattaa pakkoterilisointia hih hih

      • j uha

        Hih hih minun pää on isompi, kuin sirkkaliisan per-se hih hih


    • K Iuru

      hih hih minä pygmi olen valeope hih hih

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe