Kempeleestä isoäidin luota Helsinkiin äitinsä Lauran luo aikoinaan muuttanut nuori Sauli joutui keskelle aikuisten kiireitä. Pikkupitäjässä mummun luona kasvaneelle pojalle ei ollut helppoa asettua vieraaseen ympäristöön suureen kaupunkiin. Ainoa ystävä, jonka Sauli aluksi sai oli ymmärtävä Aki, jonka seurassa Laura-äiti ei kuitenkaan olisi millään antanut hänen liikkua.
Saulin mielestä Aki olisi ollut äidille paljon parempaa seuraa kuin tylsä, aina kunnollinen ja korrekti Markus, josta ei lapsenmieltä tuntunut löytyvän vaikka olisi kuinka nyhtänyt. Toisin kuin Akista, joka siinä tilanteessa olisi Saulin mielestä sopinut paljon paremmin hänelle isäpuoleksi. Markus yritti ostaa Saulin suosiota myös hankkimalla uusia tavaroita, mutta sai vain Lauran suuttumaan. Sauli alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tykästyä Markukseen, varsinkin kun Markus varoitti Saulia kiusannutta Krista-tyttöä pysymään kaukana pojasta.
Tekipä Sauli sankariteonkin pelastaessaan Elinan ja Eskon lukkiutuneesta kylmiöstä Akin kanssa yhteistuumin. Kaupunkiin saapunut Saulin isä Tom sai pojasta suuren ihailijan. Tom tahtoi monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen osaksi Saulin elämää, ja vähän Laurankin. Tom ja Sauli tulivat hienosti toimeen ja kutsuivat Lauran luokseen Oulunsaloon (Lauran suhde Markukseen kariutui tässä välissä).
Laura kävi katsomassa poikaansa Oulunsalossa ja lopulta Sauli siirtyi takaisin Helsinkiin, tällä kertaa Karin kanssa elelevän Lauran luo. Erona oli, että Sauli oli nyt teini ja sopeutuminen ei ollut taaskaan ihan yksinkertaista. Sauli kapinoi esiintyen mm Amin ja Kenin kuskina - ajokortitta! Teki pahan mokan ja toimi Club Geelissä hengailleen ja Karin kanssa kaveeranneen Jasun juoksupoikana vähän aikaa. Mutta Sauli yritti myös saattaa äidin ja Karin takaisin yhteen ennen kuin jälleen tuli aika lähteä pohjoiseen.
Palatessaan uudelleen Sauli käyttäytyi astetta kovemmin, anasti tupakkaa ja syyllistyi varkauteen hankkiessaan takkia kaverilleen Kasperille. Asiaa selvitettiin Karin johdolla, ja suivaantunut Sauli keksi soittaa Lauran vanhalle ystävälle Simolle Kempeleeseen valehdellen, että Kari kohteli Lauraa huonosti ja sai aikaan sotkun kun Simo tuli kaupunkiin apuaan tarjoten. Kun juhlapäivä - Lauran ja Karin tyttölapsen Oonan ristiäiset - koitti, otti Sauli hatkat tapahtumasta. Vaikka vanhempien lepyttely-yritys kummintehtävillä epäonnistui, seurasi käänteestä jotain hyvääkin. Kivirannalla Saulin uhma laukesi ja hän sai sanottua, että uskoo Lauran välittävän kaikista muista enemmän. Eila-mummi kertoi mielipiteensä ja tahtovansa pojan takaisin Kempeleeseen Lauran vakuutellessa äidinrakkautta. Sauli ei itse halunnut lähteä Kempeleeseen ja myös Kari vakuutti pojan jäävän yhteiseen kotiin.
Kari keksi järjestää Saulille töitä Talotaikureissa, jotta tämä oppisi ettei raha kasva puissa. Pesukonetta korjatessa avulias Kari ryhtyi nuukailemaan, päätti hoitaa homman itse ja otti apupojakseen Saulin, joka sai kovan tällin kellarissa. Sähköisku ei tehnyt sen suurempaa vahinkoa, mutta auttaakseen Karia veloissa Sauli nappasi Sepon antiikkien joukosta sormuksen, jonka katoamisen seurauksena Karia luullaan varkaaksi. Myöhemmin Sauli kuulee Lauran syyttävän itseään Saulin väärin kasvattamisesta. Sauli päättää lähteä pois Helsingistä liftaamalla - Oulunsaloon.
Saulia näytteli aiemmin Juhani Kauranen
Sauli Kiviranta, Eero Tommila
Bilteman.tummennuskalvo
1
1081
Vastaukset
- Kun oli ensiksi riitautunut...
Mutta sitten Sauli riitantui pahasti Aaron kanssa, ja muutti asumaan Australiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670