Silja Salin

Silja on ehdottoman omapäinen nuori nainen, rohkea otteissaan ja räväkkä suustaan. Kotona ollessa väliin lapsellinenkin kapina oli suunnattu usein muita perheenjäseniä ja eritoten isää ja tämän uutta vaimoa Hannaa kohtaan. Silja rakastaa äitiään Maaritia ja hänen paras ystävänsä on ollut lapsuudentoveri, naapurin Miia - Miian kuoltua Silja tosin oli jo ehtinyt muuttaa Utahiin Yhdysvaltoihin pysyvästi ja perustaa perheen. Ensimmäinen lapsikin on jo syntynyt.

Menneisyydessä Silja on kurittanut kovalla kädellä muun muassa ensimmäistä varsinaista poikaystäväänsä valokuvaaja Atte Tenolaa. Siljan temperamenttisuus sai välillä hälyyttäviäkin piirteitä - Atelle kostaakseen Silja varasti marihuanapussin ja kaupitteli ainetta koulutovereilleen. Tapahtuma johti isoon riitaan Jukan kanssa. Myös mallin uraa kokeillut Silja lähti vaihto-oppilaaksi Utahiin Yhdysvaltoihin pitkän riidan päätteeksi, ja kuten tiedämme helsinkiläistytön elämä muuttui Mathewin tapaamisen myötä suuresti sen jälkeen. Ennen vaihto-oppilasvuotta Silja oli vielä yrittänyt päästä asumaan Maaritin luo, mutta Jukan päätös piti siitä, että lähtö olisi parhaaksi kaikille ja varsinkin Siljalle itselleen.

Ennen lähtöä perheen kuopukselle selvisi kuka oli Aleksin salainen rakkaus. Silja vaati Hannaa jättämään Jukan ja antoi Aleksille ja Hannalle vuoden aikaa korjata tilanne ennen nousemistaan lentokoneeseen. Siljan poistuttua Salineille saapui vaihto-oppilas Chiqi Li Filippiineiltä. Sofian ristiäisissä uuteen Saliniin ihastunut Silja sai toimia sylikummina, mutta hän oli vähällä toteuttaa uhkauksensa selvitettyään Aleksin isyyden. Silja pyysi juhlaväen edessä Aleksia kertomaan Sofian isästä. Jukka pelasti tilanteen eikä paljastus onnistunut. Silja oli pahoillaan tapahtuneesta ja heitti seuraavan pommin omasta pussistaan - hän kertoi Jukalle ja Miialle raskaudestaan, ja lähti sovinnon saattelemana takaisin Jenkkeihin.

Miian hyvästeleminen ei Siljalta onnistunut - hän saapui Suomeen, mutta myöhästyi niukasti ja kuuli lapsuudentoverinsa menehtyneen. Silja lohdutti Sakua ja pyysi tätä mukaansa valtameren taa, mutta Sakulla oli jo muita suunnitelmia.
0518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Bilteman.tummennuskalvo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu