Daniel Ojala

Daniel tuli Geeliin baarimikoksi ja uudessa työpaikassa hän ystävystyi nopeasti Camillan kanssa, ja huomasi heti sittemmin menehtyneen Markuksen käyttävän huumeita. Markuksen ja Elinan häissä Danin elvytystaidot paljastivat miehen olevan koulutukseltaan lääkärin. Daniel ymmärsi taintuneen Markuksen yhä jatkaneen käyttöä, Elinan järkytykseksi.

Pikkubroidi Ken Ojala on suhtautunut isoveljeensä äärimmäisen vihamielisesti. Kun Dan tarjoutui maksamaan Kenin hajottaman ikkunan, sai hän pikkuveljen vain raivostumaan. Veljekset ovat kuitenkin keskustelleet Maddesta, poikien menehtyneestä sisaresta, joka tuntuu olevan iso tulppa omaisten välillä. Myös suhtautumisesta poikien äitiin Juttaan on Kentsu pyrkinyt läksyttämään Danielia parhaansa mukaan. Elo yhteiskämpässä ei siis ole helppoa Kenin kiukutellessa, ja Ami Rasi tasapainoilee toraisten veljesten välissä.

Camillan ja Danielin ystävyys on työpaikalla yltynyt väliin pienehkön taistelun tasolle, ja Elina onkin vetänyt Dania Camillaa enemmän puoleensa. Lähestyminen on ollut varovaista, mutta ratkaisujen aika alkaa olla käsillä. Mihin suuntaat Daniel?
33407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sit se lähti

Äänestä
  • Tää keskustelu aloitettiin 2004 ja nyt vasta tuli vastaus.

    Äänestä

Madden kohtalo oli niin surullinen. 😭❤️

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bilteman.tummennuskalvo kirjoitti:

Daniel tuli Geeliin baarimikoksi ja uudessa työpaikassa hän ystävystyi nopeasti Camillan kanssa, ja huomasi heti sittemmin menehtyneen Markuksen käyttävän huumeita. Markuksen ja Elinan häissä Danin elvytystaidot paljastivat miehen olevan koulutukseltaan lääkärin. Daniel ymmärsi taintuneen Markuksen yhä jatkaneen käyttöä, Elinan järkytykseksi.

Pikkubroidi Ken Ojala on suhtautunut isoveljeensä äärimmäisen vihamielisesti. Kun Dan tarjoutui maksamaan Kenin hajottaman ikkunan, sai hän pikkuveljen vain raivostumaan. Veljekset ovat kuitenkin keskustelleet Maddesta, poikien menehtyneestä sisaresta, joka tuntuu olevan iso tulppa omaisten välillä. Myös suhtautumisesta poikien äitiin Juttaan on Kentsu pyrkinyt läksyttämään Danielia parhaansa mukaan. Elo yhteiskämpässä ei siis ole helppoa Kenin kiukutellessa, ja Ami Rasi tasapainoilee toraisten veljesten välissä.

Camillan ja Danielin ystävyys on työpaikalla yltynyt väliin pienehkön taistelun tasolle, ja Elina onkin vetänyt Dania Camillaa enemmän puoleensa. Lähestyminen on ollut varovaista, mutta ratkaisujen aika alkaa olla käsillä. Mihin suuntaat Daniel?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu