Yhteneväsisä

Mitä yhteyttä on kotimaisilla stallareilla ja palutettaviksi määrätyillä neuvostovangeilla jotka stalin vaati palautettavaksi? Molempia yhdistää Fanaattisuus. Sodan jälkeen stalin vaati että venäläis vangit ja varsinkin ne jotka siirtyivät Suomen armeijaan taistelemaan stalinia vastaan on palautettava neuvostoliittoon. Suomalaiset upseerit kertoivat puolta vaihtaville venäläissotilaille että stalin teloittaa teidät jos palaatte venäjälle. osa uskoi ja läks ruattiin ja osa kuka minnekin ulkomaille. Nämä paenneet selvisivät hengissä. Mutta kaikki jotka palasivat venäjälle stalin ammutti. Stalinin mukaan heillä ei ole sotavankeja. On vaan pettureita joiden kohtalo on tulla tomituksi ampumalla. Stallait kuvittelevat että jos maamme miehitettäisiin niin koska he ovat koko elämänsä ajan "taistelleet " vastaan Suomalaista yhteiskuntaa äänestämällä vaaleissa vasemmistoa että se luettaisiin heille eduksi. Valetta. Venäläinen mieli on tämä. Aivan niin kuin Stalin on sanonut. Koska te olette jo kerran pettäneet synnyinmaamme niin te saatatte tehdä sen toisenkin kerran. Siksi venäläiset eivät luota stallareihin. Ovat mitä potentialisimpia maanpettureita.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


epäluotettavia kirjoitti:

Mitä yhteyttä on kotimaisilla stallareilla ja palutettaviksi määrätyillä neuvostovangeilla jotka stalin vaati palautettavaksi? Molempia yhdistää Fanaattisuus. Sodan jälkeen stalin vaati että venäläis vangit ja varsinkin ne jotka siirtyivät Suomen armeijaan taistelemaan stalinia vastaan on palautettava neuvostoliittoon. Suomalaiset upseerit kertoivat puolta vaihtaville venäläissotilaille että stalin teloittaa teidät jos palaatte venäjälle. osa uskoi ja läks ruattiin ja osa kuka minnekin ulkomaille. Nämä paenneet selvisivät hengissä. Mutta kaikki jotka palasivat venäjälle stalin ammutti. Stalinin mukaan heillä ei ole sotavankeja. On vaan pettureita joiden kohtalo on tulla tomituksi ampumalla. Stallait kuvittelevat että jos maamme miehitettäisiin niin koska he ovat koko elämänsä ajan "taistelleet " vastaan Suomalaista yhteiskuntaa äänestämällä vaaleissa vasemmistoa että se luettaisiin heille eduksi. Valetta. Venäläinen mieli on tämä. Aivan niin kuin Stalin on sanonut. Koska te olette jo kerran pettäneet synnyinmaamme niin te saatatte tehdä sen toisenkin kerran. Siksi venäläiset eivät luota stallareihin. Ovat mitä potentialisimpia maanpettureita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu