Isäntämaasopimus

-,.,-

Tällä sopimuksellahan käytännössä Suomi ja Ruotsi liittyivät vaivihkaa Natoon, vaikka virallista jäsenyyttä meillä ei olekaan. Suomen alue on erittäin tärkeä Naton näkökulmasta mahdollisen sodan aikana, sillä sieltä on hyvin lyhyt reitti Venäjän luoteisille alueille ja Pietariin. Ja käytännössähän, jos sota syttyisi, Nato vain siirtäisi kalustoaan sopimuksen nojalla tänne ja kävisi sotaa täältä käsin. Todennäköisin skenaariohan on, että sota syttyy jossain muualla, ja Nato haluaa jo rauhan aikana alueemme käyttöön puolustusta tai hyökkäystä varten, ja täten täällä on jo Naton armeija paikalla jos naapuri tulee rajan yli. Silloinhan puolustamme automaattisesti yhdessä. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että Naton viralliset jäsenmaat ympäröivät meitä, eli tuskin Nato jättäisi puuttumatta sotilaallisesti, jos Venäjä yrittäisi siirtää rajojaan niitä kohden.

Pitää vielä sen verran sanoa, että Suomi on varmasti Natolle huikean kova vahvistus ja se varmasti havittelee meitä ihan viralliseksi jäseneksi, sillä useimmilla jäsenmailla ei ole näin suuria maanpuolustusresursseja. Ongelmana siinä meille saattaa totta kai olla se, että Suomi joutuisi turhan suureen vastuuseen maan kokoon ja väkilukuun nähden, juurikin suuren armeijansa takia.

Esimerkkinä käytin Venäjää. Tuskinpa tällä hetkellä muita uhkia tässä lähipiirissä on. Venäjä ei tule koskaan kuulumaan Natoon, sillä sitten kyseisellä sotilasliitolla ei olisi varteenotettavaa uhkaa olemassakaan. Aina pitää olla jokin vastavoima. Muutenkin se maailman ainoa turvallisuusuhka Venäjän hyökkäyksen lisäksi on terrorismi, eli ääri-islamistit. Mutta tätä uhkaa ei voida määrittää mihinkään tiettyyn valtioon tai aikaan vaan se on ja pysyy, kaikkialla. Nato suojaa meitä vain Venäjää vastaan.

71

1067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeata tietoa!

      Sopimuksella ei suinkaan liitytä Natoon!

      Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei pidä isäntämaasopimusta askeleena kohti Natoa. Sopimus ei velvoita kumpaakaan osapuolta antamaan tai vastaanottamaan apua tai joukkoja.

      Tänään julkistetaan Suomen ja Ruotsin valmius allekirjoittaa Naton kanssa niin sanottu Host Nation Support yhteisymmärrysasiakirja, Tuomioja sanoo.

      Hän siteeraa hallituksen tiedotetta asiasta:

      - Pöytäkirja ei ole kansainvälinen sopimus, vaan se on luonteeltaan poliittinen asiakirja. Pöytäkirja ei velvoita kumpaakaan osapuolta antamaan tai vastaanottamaan apua ja joukkoja, Tuomioja sanoo ja jatkaa:

      - Suomi päättää siten kaikissa oloissa itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatuesta tarvitsee sopia. Suomi ei sitoudu yhteisymmärryspöytäkirjalla vastaanottamaan Suomeen vieraita joukkoja tai sallimaan sellaisten kauttakulkua, Tuomioja sanoo.

      Tuomiojan mukaan isäntämaatukea koskeva puitejärjestely on ollut Suomen ja Naton kumppanuustavoitteiden joukossa vuodesta 2002 alkaen. Ja yhteisymmärryspöytäkirjan valmistelu aloitettiin keväällä 2013, koska kumppanuustavoitteen toimeenpanon tavoiteaikatauluksi oli asetettu vuosi 2016.

      • Anonyymi

        Zapadissa harjoittelivat ydinaseiskua sotatilanteessa natojoukkoja vastaan. Suomikin pääsi listalle isäntämaasopimuksen ansiosta. Suomen turvallisuuden kannalta olisi isäntämaasopimuksen irtisanominen äärimmäisen tärkeää.


    • Opintomatkalle?

      Tuli vain mieleeni, että eikös isäntämaasopimus ole useamman maan välinen, tasavertainen sopimus?

      Onko siis myös suomalaisille joukoille lupa nousta maihin USA:ssa, saada kestitys ja
      kuljetus, sekä majoitus USA:laisissa varuskunnissa?

      Minkälaista safkaa siellä lie Suomi-varusmiehelle tarjolla?

      • Outo aatos?

        "Onko siis myös suomalaisille joukoille lupa nousta maihin USA:ssa, saada kestitys ja kuljetus, sekä majoitus USA:laisissa varuskunnissa? "

        Vain USA:n kutsusta. Sama pätee myös toisinpäin!

        "Minkälaista safkaa siellä lie Suomi-varusmiehelle tarjolla?"

        Ei varusmiehiä lähetetä Nato-tehtäviin. Ja kai liki jokainen tietää, millaista on USA:n safka?


      • ei.voi.tietää

    • silmäänkusijat

      Jos isäntämaasopimuksella ei ole "mitään merkitystä", miksi se piti tehdä ?
      Eli pas-kaa tuutin täydeltä kansan silmille.

      • ake3

        Miksei ole mitään merkitystä? Eiks maailman vahvimmat sotavoimat olekkaan mitään? Kyllä sinua ainakin pelottais ja paskat housuissa olis i jos kohtaisit Jenkit sotatoimissa.


      • Anonyymi
        ake3 kirjoitti:

        Miksei ole mitään merkitystä? Eiks maailman vahvimmat sotavoimat olekkaan mitään? Kyllä sinua ainakin pelottais ja paskat housuissa olis i jos kohtaisit Jenkit sotatoimissa.

        ,.,


    • Isien teot nro 29

      On se niin hyvä, sanoi vanharouva, että meilläkin on nyt isäntämaa. Ja-wohl!
      Kun Saksa ennen kauttakulki Suomen kautta Norjaan, ja se kesti vuosia,nyt voi Nato kauttakulkea Norjasta Suomeen, ja pääsemme vihdoin toteuttamaan Naton, Stubbin ja Haglundin yhteisiä arvoja. Voi olla, että Helsingissä kysytään runsaasti hiekkasäkkejä, mutta lähellä on paljon merihiekkaa. Sitten eikun tikkatauluksi!

      • ake3

        Kyllä sieltä mereltä Helsinkiä tikataan varmasti ensimmäisenä niin että Jenkki apu kelpais sullekin. Ettei vaan tulisi itku....!


      • Anonyymi
        ake3 kirjoitti:

        Kyllä sieltä mereltä Helsinkiä tikataan varmasti ensimmäisenä niin että Jenkki apu kelpais sullekin. Ettei vaan tulisi itku....!

        Jenkkiapua ei tullut talvisodassa eikä jatkosodassa eikä tule tulevissa sodissakaan. Se on vissi ja varma.


      • Anonyymi
        ake3 kirjoitti:

        Kyllä sieltä mereltä Helsinkiä tikataan varmasti ensimmäisenä niin että Jenkki apu kelpais sullekin. Ettei vaan tulisi itku....!

        Jenkit auttoivat ryssiä kun Saksa hyökkäsi sinne,Ilman jenkkejä Suomi olisi pärjännyt paljon paremmin ryssiä vastaan, ei ehkä olisi tarvinnut maksella sotakorvauksia, menetetyista alueista puhumattakaan.


    • Jep.

      USA tulee nimenomaan hyökkäämään Venäjälle täältä ja siksi olemme 3. maailmansodassa yksi pahimmista taistelutantereista.

      • Niet.

        Nato on puolustusjärjestö eikä sillä ole pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle!


      • da.
        Niet. kirjoitti:

        Nato on puolustusjärjestö eikä sillä ole pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle!

        Jos ryssä aloittaa sodan euroopassa niin eiköhän usa hyökkää sinne puolustuksen nimissä?


      • Niet
        da. kirjoitti:

        Jos ryssä aloittaa sodan euroopassa niin eiköhän usa hyökkää sinne puolustuksen nimissä?

        Mitä tarkoitat tertmillä 'aloittaa sodan'?

        Nato-maat auttavat kollektiivisesti hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaataan. Se selittää kaiken!


      • NatoYksPerkele
        Niet kirjoitti:

        Mitä tarkoitat tertmillä 'aloittaa sodan'?

        Nato-maat auttavat kollektiivisesti hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaataan. Se selittää kaiken!

        Kyllä se tekee kaikea muutakin, hyökkäilee muihin maihin Afganistan, Libya, Serbia ja Natomaat erikseen on hyökänneet 75prosenttiin maailman maista.


      • TiltuJauhaaSkeidaa

        Kerrotko nyt että koska ja missä?

        Ja ennen kuin aloitat niin todetaan, että Nato- sota on ainoastaan sellainen, josta Nato on tehnyt kokouksessaan yhteisen päätöken. Tällaisia sotia on kaksi kpl. Jonkun jäsenmaan huseeraaminen jossakin päin maailmaa omaan laskuunsa (= enimmäkseen USA) EI OLE mikään Nato-sota!

        Joten kerro ihmeessä ne tietämäsi kymmenet ellei sadat sodat?


      • Anonyymi
        Niet. kirjoitti:

        Nato on puolustusjärjestö eikä sillä ole pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle!

        "eikä sillä ole pienintäkään aikomusta hyökätä Venäjälle!"
        Täytyy muistaa, että Nato on yhtä kuin USA.
        Eihän USA:lla ollut aikomusta hyökätä Afganistaniinkaan. Eikä Irakiin eikä Syyriaan.
        Mutta niinpä vain hyökkäsi.


      • Anonyymi

        Mikä maa se on euroopassa hyökännyt ja miehittää tällä hetkellä Ukrainaa?


    • Isäntämaasopimusonihana

      Isäntämaasopimus on mahtava juttu ja sehän pohjustaa Suomen Nato jäsennyyttä,jos lähialueilla syntyy kriisi niin Suomi joutuu väkisin kahakkaan mukaan halusi sitä tai ei,Natossa oleminnen on ainut vaihtoehto silloin

      • Hyppyuu

        On se sopimus hyvä asia meille suomalaisille koska Venäjä tuossa jo hyökkäilee liittoutumattoman naapurinsa Ukrainan kimppuun ja vielä laittomasti miehittääkin osaa Ukrainasta .


      • SuomiNatonVanki

        Ei se pohjusta mitenkään Natojäsenyyttä, sehän on riippuvainen äänestäjistä, joiden pitää kannattaa Natoa 67o/o lla äänestäjien äänistä. Natohan ottaa Suomen jäsenekseen vaikka Suomi toimii Naton määräysten mukaan pelkän isäntämaasopimuksen perusteella. Kriiseissä Suomi miehitetään Natojoukoilla ja Suomella ole mitään omaa päätösvaltaa kriisin hoitoon vaan sen päättää Nato. Onko päätösvallan menetys omiin asioihin sitten niin hyvä asia kuin sitä mainostetaan, se jää nähtäväksi. Henkilötasolla päätösvallan menetys tarkoittaa vangin asemaa.


      • TiltuValehtteleeAINA

        "sehän on riippuvainen äänestäjistä, joiden pitää kannattaa Natoa 67o/o lla äänestäjien äänistä"

        Kyllä 51 % riittää...

        "Natohan ottaa Suomen jäsenekseen vaikka Suomi toimii Naton määräysten mukaan pelkän isäntämaasopimuksen perusteella."

        Isäntämaasopimus ei ole = jäsenyys!

        "Kriiseissä Suomi miehitetään Natojoukoilla ja Suomella ole mitään omaa päätösvaltaa kriisin hoitoon vaan sen päättää Nato."

        Väärä tulkinta. Tänne ei tulla ilman kutsua!

        "Onko päätösvallan menetys omiin asioihin sitten niin hyvä asia kuin sitä mainostetaan, se jää nähtäväksi."

        Se on sinun vuirheellinen väittämäsi!

        "Henkilötasolla päätösvallan menetys tarkoittaa vangin asemaa."

        Ja höpö höpö!


    • Iitaaa

      On paljon parempi että kriisitilanteessa läntisen puolustusliiton joukot miehittävät Suomen eikä venäläiset .
      Venäläisten tapana kun on aina viipyä niin kauan,balttiassa ja läntisessä-Saksassakin viipyivät noin 50 vuotta ennen kuin häipyivät

      • OnkoSeNiinHyvä

        Amerikkalaiset ovat vieläkin Saksassa ja monessa muussa euroopan maassa. Eivät lähde kulumallakaan pois ja uusia alueita havittelee. Kriisitilantessa suomihan miehitetään natojoukoilla isäntämaasopimuksen perusteella jos se sopii natolle, eikä siihen suomella ole mitään sanomista. Kriisitilanteissa olisi parempi suomella olla oma toimintavapaus eli puolueettomuus mutta nyt se on menetetty.


      • OnkoSeNiinHyvä kirjoitti:

        Amerikkalaiset ovat vieläkin Saksassa ja monessa muussa euroopan maassa. Eivät lähde kulumallakaan pois ja uusia alueita havittelee. Kriisitilantessa suomihan miehitetään natojoukoilla isäntämaasopimuksen perusteella jos se sopii natolle, eikä siihen suomella ole mitään sanomista. Kriisitilanteissa olisi parempi suomella olla oma toimintavapaus eli puolueettomuus mutta nyt se on menetetty.

        "Kriisitilantessa suomihan miehitetään natojoukoilla isäntämaasopimuksen perusteella jos se sopii natolle, eikä siihen suomella ole mitään sanomista."

        Kaikki isäntämaasopimuksen sovellutukset päätetään isäntämaasopimuksen perusteella yhdessä. Tiltu vain valehtelee taas isäntämaasopimuksesta, koska se vahvistaa Suomen puolustusta.


      • Tyttiip

        Saksassa ja monessa muussa länsimaassa on puolustusliiton joukkoja myöskin USA:n joukkoja koska on NATOn jäsen ,ero venäläisiin on vaan siinä ,että nämä joukot ovat paikalla kutsuttuina jopa Balttian maat ja Norja ovat pyytäneet lisääkin näitä joukkoja ,Venäjä taas on ollut kutsumaton vieras mihin sitten on mennytkään niin kuin nyt Ukrainalle kuuluvalle krimille.


      • SuomalaisetViisaampia
        Tyttiip kirjoitti:

        Saksassa ja monessa muussa länsimaassa on puolustusliiton joukkoja myöskin USA:n joukkoja koska on NATOn jäsen ,ero venäläisiin on vaan siinä ,että nämä joukot ovat paikalla kutsuttuina jopa Balttian maat ja Norja ovat pyytäneet lisääkin näitä joukkoja ,Venäjä taas on ollut kutsumaton vieras mihin sitten on mennytkään niin kuin nyt Ukrainalle kuuluvalle krimille.

        Virolaiset ja norjalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset, jonka Natoon liittyminen on osoittaa. Suomalaiset ei olisi hyväksyneet isäntämaasopimusta eikä hyväksy Natoon liittymistä, jos siitä olisi pidetty tai pidettäisiin kansanäänestys. Saksassa amerikkalaiset ovat olleet sodasta lähtien eikä siinä ole mistään vapaaehtoisuudesta kyse vaan saksalaiset ei uskalla vastustaa amerikkalaisia toisen maailmansodan tappion takia.


      • Ismoiuppi

        Saksalaiset ovat tyytyväisiä länsimaisten joukkojen läsnäoloon maassaan ,muistaen sen sorron ja kurjuuden jonka venäläisten noin 50vuoden miehitys itäisessä -Saksassa aiheutti
        Varmaankaan länsimaisessa puolustusliitossa olevat eurooppalaisetkaan valtiot eivät ole tyhmiä toisin kun Venäjän kanssa liittoutunut Valko-Venäjä .
        Ja surkeasti kävi liittoutumattomalle Ukrainalle koska Venäjä hyökkäsi ja vieläkin miehittää Ukrainalle kuuluvaa Krimiä .


    • Järkevä ja asiallinen aloitus ,realistinen ilman turhaa paatosta peukku siitä

      • Div44

        Huomakaa piste välissä, luikuri....miltei varas.


      • OttaaksPäähän

        Se on oikein Tiltuille:-D


      • SBOSSS
        Div44 kirjoitti:

        Huomakaa piste välissä, luikuri....miltei varas.

        Oot kyllä tavan pilkun viilaaja ,mitä väliä jollain pilkuilla pääasia että asia tulee selväksi


    • Hellevir

      Niin se vaan on ,että ystävät tulevat kutsuttuina ja haluttuina vieraina mutta venäjäpä tuli kutsumatta itsenäiseen Suomeen kaksikin kertaa eli siinä se hyvä naapuruus suhde ja nyt Venäjä on toisen naapurinsa Ukrainan kimpussa.

      • Jukkapiia

        Tosiasiaa näinhän se tilanne Euroopassa on Venäjä käyttäytyy vihamielisesti naapuriaan kohtaan ,eli eipä ole Venäjään luottamista tänäpäivänäkään .


      • SuomiEiYmmärrä

        Tuleminen ja meneminen oli molemminpuolista mutta suomalaiset eivät ymmärtäneet että NL oli suurvalta. Suomea kohtaan nyky-Venäjä ei käyttäydy vihamielisesti, mutta isäntämaasopimus muuttaa tilanteen.


    • Jos yritettäisiin irtaantua isäntämaasopimuksesta, nähtäisiin USA:n todellinen luonne ja tapa hoitaa suhteita pikkuvaltioihin.

      • Tutsiipoi

        Venäläisten todellinen luonne jo nähtiinkin Ukrainaa kohtaan sen jälkeen kun Neuvostoliitto lopultakin hajosi ja kansojen kurjistaminen ja sortamiseen piti loppua .


      • KenenSyy
        Tutsiipoi kirjoitti:

        Venäläisten todellinen luonne jo nähtiinkin Ukrainaa kohtaan sen jälkeen kun Neuvostoliitto lopultakin hajosi ja kansojen kurjistaminen ja sortamiseen piti loppua .

        Amerikkalaiset kuitenkin lopulta ajoi Ukrainan tähän pisteeseen. Sitä ennen oli Ukrainan tilanne rauhoittunut ja vallasta syösty presidentti oli valittu vaaleilla jo toista kertaa.


      • KenenSyy kirjoitti:

        Amerikkalaiset kuitenkin lopulta ajoi Ukrainan tähän pisteeseen. Sitä ennen oli Ukrainan tilanne rauhoittunut ja vallasta syösty presidentti oli valittu vaaleilla jo toista kertaa.

        Miten USA "ajoi" Ukrainan pisteeseen että Venäjä päätti miehittämään osaa Ukrainasta?

        Se yrittääkö Venäjä vallata alueita rajojensa ulkopuolelta on ihan heidän oma päätös, jonka vuoksi sanktiot ovat voimassa kunnes he palauttavat varastamansa alueen.


    • Lykkäät-pötyä

      Isäntämaasopimus on osa rauhankumppanuutta.

      Ukrainan kriisin aiheutti Venäjä Krimin kaappauksella ja kapinalla Ukrainan hallitusta vastaan.
      Kremlin propaganda yrittää vääristellä tapahtumia.

      • AmerikanÄäni

        Tietenkin voi vääristellä sopimuksen sitovuutta mutta sopimuksen sitovuus on sama kuin ehdoton antautuminen Natolle ja Usalle. Ukrainan sota on USAn salaisen sodan seurausta ja amerikkalainen kongressimies on sen tunnustanut.


      • Teekuuty

        Ehdoton antautuminen. läntiselle puolustusliitolle ,onpa outoa esim.Norja antautuisi liittolaisilleen mutta onhan sekin parempi vaihtoehto kuin joutua antautumaan Venäjälle.
        Minkähänlaista isäntämaasopimusta Venäjä käyttää hyökätessään liittoutumattoman naapurinsa Ukrainan kimppuun ja vieläkin miehittää Ukrainalle kuuluvaa Krimiä.
        Mikähän pieni liittoutumaton valtio on seuraava venäläisen isäntämaasopimuksen uhri .


      • Hyvääkuuluu

        Kyllä se läntinen puolustusliitto on tätä päivää nyt kun vihdoinkin ollaan päästy irti kaiken maailman YYA- sopimuksista .


      • Lillepo

        Mutta kyllä se natojäsenyys Suomen osalta jää vain läntisfanien märäksi uneksi. Eiks jeh? Emme me yksinkertaisesti tarvitse natoa yhtään mihinkään,emmekä vasitenkaan riehumaan vierailla joukoillaan Suomen alueella ja ilmatilassa. Nato is out of questions in Finland!


      • Nukkumatti10
        Lillepo kirjoitti:

        Mutta kyllä se natojäsenyys Suomen osalta jää vain läntisfanien märäksi uneksi. Eiks jeh? Emme me yksinkertaisesti tarvitse natoa yhtään mihinkään,emmekä vasitenkaan riehumaan vierailla joukoillaan Suomen alueella ja ilmatilassa. Nato is out of questions in Finland!

        Pikku tiltu ole huoleti nato ei riehu voit nukkua yösi rauhassa nato on rauhaa rakastava puolustusliitto


      • Viiekkee

        Onhan se mukavampaa ette ne riehujat ovat läntisen puolustusliiton porukkaa eikä venäläiset jotka tänne tulivat kutsumatta riehumaan parikin kertaa nythän nämä venäläiset riehuvat liittoutumattomassa naapurissaan Ukrainassa .


      • Juujuusoo

        Onko suomalaisissa vielä itisfaneja ,empä usko eikös jo nyt lopultakin olla päästy irti YYA-sopimuksista ja suomettumisen ajasta ,suuri osahan meni jo sinne ihannevaltioon punakapinan jälkeen,ja tietysti vieläkin voi mennä jos länsimaisuus ahdistaa .


      • harsoo.kamraat
        Nukkumatti10 kirjoitti:

        Pikku tiltu ole huoleti nato ei riehu voit nukkua yösi rauhassa nato on rauhaa rakastava puolustusliitto

        Juu, Tiltuhan voisi soitella niille kommarikamuilleen sinne ihanaan itäiseen ihannemaahansa ja kertoa että voivat jatkaa niiden "rauhanohjustensa" parsimista jeesusteipillä ja rautalangalla.
        Sekä että alkavat topehtia käsiinsä, kohta pitää alkaa työntää porukalla käyntiin niitä inhoja itä-romu tankkejaan.


    • Vaareettii

      Ruotsi ja Suomi läntiseen puolustusliittoon se on hyvä se loppuu tämä ikuinen jahkailu ja saadaan hommat kuntoon .

      • Rappeliini

        Tosi on muut pohjoismaat ovat jo Natossa ja ovat siten suojassa .


      • mv.ajattelijat

        Suomi, ilman varsinaista USA:n sateenvarjoa, on pohjoismaista ainoa, joka on oikeasti sitoutunut - kaikilla käytettävissä olevilla keinoillamme, joista vähäarvoisin ei suinkaan ole hyvien suhteiden ylläpito - puolustamaan aluettamme. Siinä sivussa Kiirunan rautaa, Baltian maita jne.


    • SuomiNatonEtupiirissä

      Siinä on se ongelma, että Suomen kansa ei halua liittyä Natoon ja isäntämaasopimuskin olisi jäänyt hyväksymättä, jos siitä olisi järjestetty kansanäänestys. Oikeasti Suomi tarvitsee puolueettomuutta eikä Natoon liittymistä, jolla Suomi joutuu mukaan Naton sotiin, tosin Suomi osallistuu innolla niihin jo nytkin isäntämaasopimuksen perusteella, eikö niitä rahanreikiä ole muutenkin ilman sotimista.

    • Julliksstta

      Ukrainan tapahtumat myöskin Venäjän liittoutumattoma naapurina ovat herättämässä suomalaiset vanhasta turvallisuuden tunteesta ja muuttuneesta tilanteesta juuri Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen,
      Muut venäjän läntiset naapurit ovatkin pääsääntöisesti läntisessä puolustusliitossa ja siten turvassa.

      • VäärätSyyt

        Nato niitä Venäjän sotia on ollut poikkeuksetta provosoimassa, että Nato se on joka aiheuttaa turvattomuutta ja paranisiko Suomen turvallisuus liittymällä Natoon, ainakin oma päätäntävalta on jo menetetty pelkällä isäntämaasopimuksella ja EUiin liittymällä.


      • Lykkäät-pötyä

        Nato on puolustusjärjestö. Se ei aiheuta sotia, vaan estää niitä.

        EU:N jäsenmaana Suomi kuuluu demokraattisten maiden vapaaehtoiseen valtioliittoon. Jäsenmaat ovat itsenäisiä.

        Isäntämaasopimus täydentää rauhankumppanuutta määrittämällä tukitoimet rauhan ajan kriisin hallintaharjoituksissa.
        Muu on tiltujen v aletta. Heiltä puuttuu kaikkinainen poliittinen ja sotilasasiantuntemus.


      • PökälettäTaasPukkaa

        Huhhuh mitä pökälettä taas suollettaan, Nato ja Natomaat yhdessä ja erikseen vaihtaneet asein hallinnon 75% maailman maista ja tuhonneet ne, milloinhan on Suomen vuoro vai onko se jo tehty hybridisodalla ja tuhoaminen tulee myöhemmin.


    • Anonyymi

      Upea isäntämaasopimus👍

    • Anonyymi

      Upea isäntämaasopimus voidaan palauttaa USA:lle turhana ja lähes käyttämättömänä.

    • Anonyymi

      Isäntämaasopimus on laiton sopimus...niin monen laittomuuden lisänä.

      Demokratiaa pitää hakea Kekkosen ajoilta asti.
      Kuvitelkaa, miten Kekkonen suhtautuisi nyky-pelle hallitukseen, joka sumeilematta rajaa ihmisoikeuksia ja rikkoo perustuslakia.

      • Anonyymi

        Valetta isäntämaasopimus ei ole laiton


    • Anonyymi

      "Nato suojaa meitä vain Venäjää vastaan."
      Entä kuka tai mikä meitä suojaa Natoa vastaan?
      Siis jotta emme joutuisi kärsimään Irakin tai Syyrian kohtaloa? Syvä jenkkiuskoko?

      • Anonyymi

        Suomesta voi tulla seuraava Syyria. Ellemme varustaudu Jenkkejä ja natoa vastaan.


    • Anonyymi

      Toiveajattelua että Suomi kuuluis Natoon .- Ja jos rähinät tulloo nii Putte valtaa Suomen alta aikayksikön, ja pohjoiskalotin.- Eikä Närpiöstä tartte soutaa nyt ku on uus lautta Vaasa-Umeå :)

      Lalli

    • Anonyymi

      Suomen tekemiä puolustusyhteistyösopimuksia


      9.7.2016
      Suomen ja Britannian puolustusministerit tapaavat Varsovassa. Jussi Niinistö ja Michael Fallon allekirjoittavat puolustusyhteistyötä koskevan puiteasiakirjan.
      7.10.2016.
      Suomen ja Yhdysvaltain apulaispuolustusministerit tapaavat Helsingissä. Jussi Niinistöja Bob Work allekirjoittavat aiesopimuksen puolustusyhteistyöstä.


      29.6.2017
      Suomen ja Saksan puolustusministerit tapaavat Berliinissä. Jussi Niinistö ja Ursula von der Leyen allekirjoittavat puolustusyhteistyötä koskevan sopimuksen. Suomi tulee osaksi Saksan kehysvaltiokonseptia, FNC:tä.
      30.6.2017
      Suomen, Ruotsin ja Britannian puolustusministerit tapaavat Tukholmassa. Jussi Niinistö, Peter Hultqvist ja Michael Fallon allekirjoittavat sopimuksen Suomen ja Ruotsin liittymisestä Britannian vetämään nopean toiminnan joukkoon (Joint expeditionary force).
      16.11.2017
      Suomi tekee Naton kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöstä (Enhanced Opportunities Partner).


      5.5.2018
      Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusministerit tapaavat Washingtonissa. Jussi Niinistö, Peter Hultqvist ja James Mattis allekirjoittavat kolmenvälisen aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä.
      6.6.2018
      Suomi lähtee mukaan kolmeen EU-projektiin: ohjelmistoradion kehittämiseen sekä sotilaallisen liikkuvuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen.
      9.7.2018
      Suomen ja Ruotsin puolustusministerit tapaavat Turussa. Jussi Niinistö ja Peter Hultqvist allekirjoittavat puolustusyhteistyötä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan.
      28.8.2018
      Suomen ja Ranskan puolustusministerit tapaavat Helsingissä. Jussi Niinistö ja Florence Parly ilmoittavat, että Suomi ja Ranska aikovat solmia puolustusyhteistyösopimuksen.
      30.8.2018
      Suomen ja Ranskan presidentit tapaavat Helsingissä. Sauli Niinistö ja Emmanuel Macron kertovat, että Suomi lähtee mukaan valmistelemaan yhteisymmärryspöytäkirjaa Ranskan ehdottamista interventiojoukoista.

      • Anonyymi

        r.....n itkijä paniikissa näistä sopimuksista ja näiden jälkeen yhteistyö on tiivistynyt entisestään


    • Anonyymi

      Isäntämaasopimus suojaa meitä AMMMMMMMMMMMMMMMM - Natolta?

    • Anonyymi

      Isäntämaasopimus on kaiken muun lisäksi nöyryyttävä sopimus.

      Olemmehan nähneet kuinka nato nöyryyttää Suomea ja halveksii suomalaisia.
      Sopimus takaa ylimmän johdon komentavalle nato-upseerille, joka alistaa myös ns. isäntämaajoukot alaisuuteensa.
      Vaikuttaako ylentävältä?

    • Anonyymi

      "Onko siis myös suomalaisille joukoille lupa nousta maihin USA:ssa? "

      On kyllä ja aseelliseen voimankäyttöön myös, jos lähdemme sinne torjumaan esim. terrorismia tai tappamaan jotain hulluksi ja mielipuoliseksi diktaattoriksi toteamaamme maanpäämiestä tai kenraalia.

      • Anonyymi

        Käyhän finskipellet joskus USAssa lentoharjoituksissa mutta se on vain sitä varten että jenkit voivat harjoitella Suomessa Venäjälle hyökkäystä varten. Mutta muut Suomen maihinnousut USAaan USA torjuu varmasti mereen mutta tekeekö Suomi samoin USAlle.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe