Kirja-arvio;
Tilinteko natsi- ja neuvostovallan veritöihin
Hitlerin ja Stalinin vallan vuosina Ukrainassa tapettiin enemmän ihmisiä kuin missään muualla koko maailmassa
Kulttuuri 7.9.2014 2:00 2
Mikko Majander
Johannes Hähle
Tappotanner
Timothy Snyder
Laji: Tietokirjat, Sotahistoria
Kustantaja: Siltala
Ilmestymisvuosi: 2014
Kuka?
Timothy Snyder
Syntynyt 1969 Ohiossa.
Yalen yliopiston historian professori, erityisalanaan Keski- ja Itä-Euroopan historia.
Teos Thinking the TwentiethCentury yhdessä Tony Judtin kanssa 2012. Julkaissut kaikkiaan kahdeksan kirjaa.
Hannah Arendt -palkinto nyt suomennetusta Tappotantereesta 2010.
Arvio: kirjat
Timothy Snyder: Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä (Bloodlands). Suom. Seppo Hyrkäs. Siltala. 546 s.
Timothy Snyderin merkkiteos Euroopasta Hitlerin ja Stalinin välissä on saanut suomeksi nimen Tappotanner. Sinänsä kekseliäs käännös saattaa ohjata ajattelemaan, että kyse olisi armeijoiden yhteenotosta itärintamalla sodankäynnin perinteisessä merkityksessä.
Mutta ei, Snyderin verikentillä ei kuoltu taistelujen tiimellyksissä univormuissa ja mantteleissa. Kirjan miljoonat uhrit on päinvastoin nälkiinnytetty ja riisuttu alastomiksi, sekä kuvaannollisesti että fyysisesti. Se on silkkaa siviilien ja sotavankien murhaa.
Vielä jokin aika sitten saatiin kiivaita kiistoja aikaan, jos natsi-Saksan ja Neuvostoliiton rikoksia ihmiskuntaa vastaan verrattiin toisiinsa. Tällainen tulkittiin yritykseksi keventää hitlerismin syntitaakkaa stalinismin kustannuksella.
Siitä ei tietenkään ole – eikä saa olla – kyse. Snyderin jäljiltä vakuuttuu, ettei ainakaan itäisen Euroopan historiaa voi ymmärtää tuomatta Hitleriä ja Stalinia samaan kuvaan. Natsi- ja neuvostovallan metodit ja teot limittyvät yhteen.
Diktaattorit lakeijoineen oppivat toinen toisiltaan, jakoivat alueita keskenään sekä kohtelivat voittomaitaan samalla mistään inhimillisestä piittaamattomalla terrorilla. Kun epäpyhä liittosuhde sitten kesällä 1941 vaihtui vihollisuudeksi, sen poikkeuksellista julmuutta on psykologisoitu sillä, että vastapuolta kohdeltiin niin kuin se oli valmis kohtelemaan sinua.
Psykologia liittyy rotuoppien rinnalla myös juutalaisten kohtaloon. Jos Saksan havittelema "lopullinen ratkaisu" rakentui pitkään ajatukselle juutalaisten karkottamisesta Euroopasta, muuttui se idänretken myötä holokaustiksi, systemaattiseksi massamurhaksi.
Kun Neuvostoliittoa ei saatu nopeasti lyödyksi, sota juutalaisia vastaan oli suurista suunnitelmista ainoa, jossa Hitler koki olevansa voitolla. Tämän logiikan mukaisesti juutalaisten tappaminen jatkui natsien valtapiirissä hamaan loppuun asti, kärsittiin muilla rintamilla mitä tappioita tahansa.
Koston elementti saattoi vaikuttaa myös huhtikuussa 1940 Katynin metsässä, vaikka Snyder ei sillä spekuloi. Paniko Stalin puolalaiset upseerit maksamaan hengellään siitä nöyryytyksestä, jonka puna-armeija koki Suomea vastaan talvisodassa?
Auschwitz ja kaasukammiot ovat kaikkien tuntemia kuolemantehtaita, holokaustin lohduton symboli. Snyder muistuttaa kuitenkin, että valtaosa natsien murhatyöstä tapahtui perinteisin menetelmin ampumalla eri puolilla tappotannerta.
Uhrit eivät päätyneet uuneihin, vaan Kiovan lähellä sijaitsevan Babi Jarin kaltaisiin rotkoihin ja kaivantoihin. Tai sitten rovioille, joita myöhemmin sytytettiin myös joukkohaudoista ylös kaivetuille ruumiille.
Muistamisen maantieteellä on merkitystä. Snyderin nimeämä tappotanner käsitti Puolan sekä sen halkaiseman Molotovin–Ribbentropin jakolinjan itäpuoliset alueet, Leningradin ja Venäjän lisäksi Baltian maat sekä Ukrainan ja Valko-Venäjän, jotka kaikki kuuluivat sodan jälkeen Neuvostoliittoon.
Stalinin sen enempää kuin hänen seuraajiensa intresseissä ei ollut korostaa noiden maiden tai juutalaisten kärsimystä, josta kantoi itsekin raskasta syntitaakkaa. Vain venäläiset ja kommunistit olivat Suuren isänmaallisen sodan ensisijaisia uhreja ja sankareita.
Snyder arvioi tappotantereen vaatineen vuosina 1933–1945 noin 14 miljoonaa ihmishenkeä. Neuvostovalta aloitti hirmutyöt Ukrainan nälänhädällä ja jatkoi vuosien 1937–1938 suurella terrorilla, mutta natsit nousivat maailmansodan aikana surmattujen lukumäärällä mitaten selvästi ohitse.
Mahdollisimman tarkat numerot ovat tarpeen, sillä puheissa ja propagandassa ne tuppaavat paisumaan kunkin mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Sen sijaan järjestelmien pahuutta ei ole mieltä "rankata" minkään kuolonkilvan pohjalta.
Parillekymmenelle kielelle käännetty Bloodlands ilmestyy nyt suomeksi neljän vuoden viiveellä, mutta sitäkin ajankohtaisempaan tilanteeseen. Ukrainan sodan myötä tappotantereen historia ja perintö on läsnä uutisissa joka päivä.
Kirjoittaja on poliittisen historian dosentti ja ajatushautomo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja.
Tilinteko natsi- ja neuvostovallan veritöihin
Hitlerin ja Stalinin vallan vuosina Ukrainassa tapettiin enemmän ihmisiä kuin missään muualla koko maailmassa
Kulttuuri 7.9.2014 2:00 2
Mikko Majander
Johannes Hähle
Tappotanner
Timothy Snyder
Laji: Tietokirjat, Sotahistoria
Kustantaja: Siltala
Ilmestymisvuosi: 2014
Kuka?
Timothy Snyder
Syntynyt 1969 Ohiossa.
Yalen yliopiston historian professori, erityisalanaan Keski- ja Itä-Euroopan historia.
Teos Thinking the TwentiethCentury yhdessä Tony Judtin kanssa 2012. Julkaissut kaikkiaan kahdeksan kirjaa.
Hannah Arendt -palkinto nyt suomennetusta Tappotantereesta 2010.
Arvio: kirjat
Timothy Snyder: Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä (Bloodlands). Suom. Seppo Hyrkäs. Siltala. 546 s.
Timothy Snyderin merkkiteos Euroopasta Hitlerin ja Stalinin välissä on saanut suomeksi nimen Tappotanner. Sinänsä kekseliäs käännös saattaa ohjata ajattelemaan, että kyse olisi armeijoiden yhteenotosta itärintamalla sodankäynnin perinteisessä merkityksessä.
Mutta ei, Snyderin verikentillä ei kuoltu taistelujen tiimellyksissä univormuissa ja mantteleissa. Kirjan miljoonat uhrit on päinvastoin nälkiinnytetty ja riisuttu alastomiksi, sekä kuvaannollisesti että fyysisesti. Se on silkkaa siviilien ja sotavankien murhaa.
Vielä jokin aika sitten saatiin kiivaita kiistoja aikaan, jos natsi-Saksan ja Neuvostoliiton rikoksia ihmiskuntaa vastaan verrattiin toisiinsa. Tällainen tulkittiin yritykseksi keventää hitlerismin syntitaakkaa stalinismin kustannuksella.
Siitä ei tietenkään ole – eikä saa olla – kyse. Snyderin jäljiltä vakuuttuu, ettei ainakaan itäisen Euroopan historiaa voi ymmärtää tuomatta Hitleriä ja Stalinia samaan kuvaan. Natsi- ja neuvostovallan metodit ja teot limittyvät yhteen.
Diktaattorit lakeijoineen oppivat toinen toisiltaan, jakoivat alueita keskenään sekä kohtelivat voittomaitaan samalla mistään inhimillisestä piittaamattomalla terrorilla. Kun epäpyhä liittosuhde sitten kesällä 1941 vaihtui vihollisuudeksi, sen poikkeuksellista julmuutta on psykologisoitu sillä, että vastapuolta kohdeltiin niin kuin se oli valmis kohtelemaan sinua.
Psykologia liittyy rotuoppien rinnalla myös juutalaisten kohtaloon. Jos Saksan havittelema "lopullinen ratkaisu" rakentui pitkään ajatukselle juutalaisten karkottamisesta Euroopasta, muuttui se idänretken myötä holokaustiksi, systemaattiseksi massamurhaksi.
Kun Neuvostoliittoa ei saatu nopeasti lyödyksi, sota juutalaisia vastaan oli suurista suunnitelmista ainoa, jossa Hitler koki olevansa voitolla. Tämän logiikan mukaisesti juutalaisten tappaminen jatkui natsien valtapiirissä hamaan loppuun asti, kärsittiin muilla rintamilla mitä tappioita tahansa.
Koston elementti saattoi vaikuttaa myös huhtikuussa 1940 Katynin metsässä, vaikka Snyder ei sillä spekuloi. Paniko Stalin puolalaiset upseerit maksamaan hengellään siitä nöyryytyksestä, jonka puna-armeija koki Suomea vastaan talvisodassa?
Auschwitz ja kaasukammiot ovat kaikkien tuntemia kuolemantehtaita, holokaustin lohduton symboli. Snyder muistuttaa kuitenkin, että valtaosa natsien murhatyöstä tapahtui perinteisin menetelmin ampumalla eri puolilla tappotannerta.
Uhrit eivät päätyneet uuneihin, vaan Kiovan lähellä sijaitsevan Babi Jarin kaltaisiin rotkoihin ja kaivantoihin. Tai sitten rovioille, joita myöhemmin sytytettiin myös joukkohaudoista ylös kaivetuille ruumiille.
Muistamisen maantieteellä on merkitystä. Snyderin nimeämä tappotanner käsitti Puolan sekä sen halkaiseman Molotovin–Ribbentropin jakolinjan itäpuoliset alueet, Leningradin ja Venäjän lisäksi Baltian maat sekä Ukrainan ja Valko-Venäjän, jotka kaikki kuuluivat sodan jälkeen Neuvostoliittoon.
Stalinin sen enempää kuin hänen seuraajiensa intresseissä ei ollut korostaa noiden maiden tai juutalaisten kärsimystä, josta kantoi itsekin raskasta syntitaakkaa. Vain venäläiset ja kommunistit olivat Suuren isänmaallisen sodan ensisijaisia uhreja ja sankareita.
Snyder arvioi tappotantereen vaatineen vuosina 1933–1945 noin 14 miljoonaa ihmishenkeä. Neuvostovalta aloitti hirmutyöt Ukrainan nälänhädällä ja jatkoi vuosien 1937–1938 suurella terrorilla, mutta natsit nousivat maailmansodan aikana surmattujen lukumäärällä mitaten selvästi ohitse.
Mahdollisimman tarkat numerot ovat tarpeen, sillä puheissa ja propagandassa ne tuppaavat paisumaan kunkin mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Sen sijaan järjestelmien pahuutta ei ole mieltä "rankata" minkään kuolonkilvan pohjalta.
Parillekymmenelle kielelle käännetty Bloodlands ilmestyy nyt suomeksi neljän vuoden viiveellä, mutta sitäkin ajankohtaisempaan tilanteeseen. Ukrainan sodan myötä tappotantereen historia ja perintö on läsnä uutisissa joka päivä.
Kirjoittaja on poliittisen historian dosentti ja ajatushautomo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloituksen tiedotus haiskahti suuresti persujen suosiman "Kommunismin Musta kirja" toisinnolta.
Aloitus todellakin yrittää samaistaa NL:n ihmisoikeusloukkaukset ja kapitalismin raaimman ideologian fasismin hirmuteot ja pestä fasismi mutkan kautta puhtaaksi. Sekä pestä Suomen porvarien liitto fasismin kanssa puhtaaksi.
Kirjan ajankohta on myös kapitalismille sovelias. Kapitalismi rypee talouskriisissä ja käy sotaa joka vuosi jossakin ja tappaa ihmisiä.
Kapitalismi, joka on aloittanut luokkasodan työväenluokkaa vastaan, pelkää kriisin pitkittymisen johtavan yhteiskunnallisiin vallankumouksiin. Ideologian alalla sen estämiseksi he kuvittelevat reaalisosialismin virheiden auttavan.
Kapitalismi on todella vaikeuksissa. Parjauskirjat ja fasismin peseminen eivät auta. Demokraattinen muutos on välttämätön.
Porvareiden oikeanpuoleinen laita liputtaa avoimesti fasismin puolesta. Aloituksen kirja palvelee sitä.
Palkkatyöläisten tulee painiskella työehtojen ja muiden reaalisten asioiden parissa.
Tällä ei tarkoiteta, etteikö sosialismin vihollisten kirjallisuuteen tulisi tutustua. Pitää ehdottomasti tietää mitä ääriporvaristo tai porvariston eri osat kulloinkin edustavat.
Persujen suosima "Musta Kirja" on oiva esimerkki totaalisesta historian vääristelystä.
Paljonko saat ruplia tai dollareita kun kirjoitat täyttäpaskaa täällä lähes päätoimenasi ?
Aktivistien keksimän venäläisvihan lietsonta ei enää päde. Oikeistoporvarin nilkkaan taisi kalahtaa ja taitaa saada palkkaa soopajutuistaan.