Outo pitkittynyt krapula?

Olen 30 nainen. Lauantaina klo 19 aloitin ystävieni kanssa illanvieton ja juomisen. Join ensin ystävän luona 6 olutta ja baarissa ensin 2 salmaria ja sitten 1 oluen ja sitten vielä eräs mies tarjosi 1 salmarin. Kaiken kaikkiaan siis n. 10 annosta alkoholia. Lopetin juomisen klo 3 aamuyöllä. Join siis 8 tunnissa 10 annosta tasaisesti.

Tulin niin voimakkaaseen päihtymystilaan, etten olisi päässyt kotiin, joten mies ohjasi minut luokseen keskustan kotiinsa. En saanut sanoja lausuttua ja kun yritin kävellä, kaatuilin ja hoipuin. Oli oikeasti noloa, kun en saanut yksinkertaisiakaan lauseita sanottua loppuun, vaikka yritin.

Miehen luona oksensin pari kertaa, ja surullista kyllä, mies harrasti seksiä kanssani, vaikka olin sanonut "ei". No, se siitä :(

Koko eilinen päivä iltaan saakka meni repaleisessa unessa. Olin liian väsynyt noustakseni ylös sängystä. Olin kuin jonkinlaisessa koomassa. Muistikuvia eilisestä ei juuri ole. Lauantaista kyllä muistan melkein kaiken, koska humalassa minulta ei mene muisti. Tänä aamuna jouduin soittamaan töihin, että olen kipeä. Olen vieläkin niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Huokailen vain ja makaan sängyssä. Fiilikset ovat aika alhaalla.

Onko mahdollista, etten huomennakaan vielä ole normaaleilla energiatasoilla, jotta pääsisin töihin jne? Kuinka pitkä krapula voi oikein olla? Voisiko tällainen voimakas päihtymystila ja pitkittynyt krapula olla merkki jopa tyrmäystipoista? Onko suomalaisissa baareissa nykyään se vaara, että joku laittaa lasiin tippoja?
2479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyrmäystippoja jos olisit saanut, olisit taatusti mennyt "pimentoon" koko loppuyön ajaksi, etkä olisi tiennyt edes ko.raiskauksesta mitään!
Ja kyllä,ravintolassa voi sattua tyrmäyksiä ihan kuin ennenkin Suomessa...Järki käteen, ja huomenna töihin, jos kroppa sallii...
Krapuloita voi olla sellasiakin, itsellänikin ollut usein,että 2 päivää menee sängyssä, on liian väsynyt tekemään mitään: vaikka olen vain nauttinut pelkästään alkoholia (useita annoksia tosin, yleensä 10-14 olutta) tiheään tahtiin.

Äänestä

Tyrmäystipoista menee tosiaan muisti aina, tässä kyseisessä tilanteessa ei ole edes 1% mahdollisuutta niihin.

Iso määrä alkoholia itselle = krapula kestää pari päivää. Se on sitä vanhuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuijatainnutus kirjoitti:

Olen 30 nainen. Lauantaina klo 19 aloitin ystävieni kanssa illanvieton ja juomisen. Join ensin ystävän luona 6 olutta ja baarissa ensin 2 salmaria ja sitten 1 oluen ja sitten vielä eräs mies tarjosi 1 salmarin. Kaiken kaikkiaan siis n. 10 annosta alkoholia. Lopetin juomisen klo 3 aamuyöllä. Join siis 8 tunnissa 10 annosta tasaisesti.

Tulin niin voimakkaaseen päihtymystilaan, etten olisi päässyt kotiin, joten mies ohjasi minut luokseen keskustan kotiinsa. En saanut sanoja lausuttua ja kun yritin kävellä, kaatuilin ja hoipuin. Oli oikeasti noloa, kun en saanut yksinkertaisiakaan lauseita sanottua loppuun, vaikka yritin.

Miehen luona oksensin pari kertaa, ja surullista kyllä, mies harrasti seksiä kanssani, vaikka olin sanonut "ei". No, se siitä :(

Koko eilinen päivä iltaan saakka meni repaleisessa unessa. Olin liian väsynyt noustakseni ylös sängystä. Olin kuin jonkinlaisessa koomassa. Muistikuvia eilisestä ei juuri ole. Lauantaista kyllä muistan melkein kaiken, koska humalassa minulta ei mene muisti. Tänä aamuna jouduin soittamaan töihin, että olen kipeä. Olen vieläkin niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Huokailen vain ja makaan sängyssä. Fiilikset ovat aika alhaalla.

Onko mahdollista, etten huomennakaan vielä ole normaaleilla energiatasoilla, jotta pääsisin töihin jne? Kuinka pitkä krapula voi oikein olla? Voisiko tällainen voimakas päihtymystila ja pitkittynyt krapula olla merkki jopa tyrmäystipoista? Onko suomalaisissa baareissa nykyään se vaara, että joku laittaa lasiin tippoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu