En ymmärrä miten kukaan voi olla niin typerä että aikuisiässään enää oikeasti uskoisi jumalaan tai mihinkään epätieteelliseen luomistaruun. Olen toki fiksumpi kuin yli 90% lopusta väestöstä, mutta vaikea uskoa että joku olisi oikeasti niin tyhmä että uskoisi jumalaan.
Uskovatko uskovaiset edes oikeasti vai teeskentelevätkö uskovansa ettei kuolema tuntuisi niin pelottavalta?
Uskovatko uskovaiset edes oikeasti vai teeskentelevätkö uskovansa ettei kuolema tuntuisi niin pelottavalta?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kreationistit ovat uskistenkin joukossa vähemmistö, mutta yliluonnolliseen usko on yleistä niin
älykkäiden kuin pölvästienkin keskuudessa.
Sekä tietysti tuohon väliin sijoittuvan suuren enemmistönkin.
Vaikka kirkosta erotaan enenevässä määrin, irrationaalinen huuhaa voi ja myy hyvin.
Ihminen näkee merkityksiä ja aktiivisia toimijoita sielläkin, missä niitä ei ole.
Älä turhaan solvaa, jumaluskoisen kanssa voi olla ystävä, vaikka ei itse uskoisikaan.
Miksi muuten tyylisi muistuttaa uskovaisen multinikkitrollin tyyliä?
Minusta tuntuu siltä, että jotkut teeskentelevät uskovaista saadakseen pillua.
Puhutko omasta kokemuksestasi?
Tuntien miesluonnon on täysin mahdollista että palavaa fyysistä himoa uskovaistyttöön tunteva nuorimies heittäytyy hengellisen teeskentelyn valtaan.
Oli jenkki joka kiersi hengellisissä tapahtumissa, lähinnä Bible Beltillä juuri noilla ajatuksilla. Naisten mielestä hän oli tietysti oikein kiva, mies joka on järkevä ja samalla uskova...
Eli omasta kokemuksesta?
Evankeliumi Matteus 18. :
1. Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2. Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3. ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Siis jo raamatussa ziisus itse piti tärkeänä erikseen kieltää lapsiin sekaantumasta. Miksi se on niin yleistä uskovaisten keskuudessa?
Miksi sitten sallitaan lasten aivopeseminen uskontontoon jos Jeesuskin sen kieltää?
Jo ziisus sanoi, että antakaa lasten tulla luokseni, setä tarjoaa namia.
Ymmärsit väärin. Aivopesu on lähetyskäskyllä annettu tehtävä. Lasten viettely, eli pedofilia, on kiellettyä.
Ajattelin että tässä kohdassa symbolinen tulkinta olisi paikallaan.
"En ymmärrä miten kukaan voi olla niin typerä että aikuisiässään enää oikeasti uskoisi jumalaan tai mihinkään epätieteelliseen luomistaruun."
Mutta miten muka maailma olisi voinut muuten syntyä kuin olemattoman jumalan luomana tyhjästä? Muu vaihtoehto ei mahdu onttopäisen, apinaa muistuttavan pyhän yksinkertaisuuden kaaliin.
No ymmärrän ainakin verran, että ei ainakaan olematon jumala maailmaa ole luonut. Jumalan olemassaolo onnistuu vain uskovaisen mielen syövereissä.
Ei Jeesus erikseen kieltänyt lapsiin sekaantumista.Lue rakkauden kaksoiskäsky. En jaksa enää erikseen kirjoittaa kaikkea uudestaan kuin poistatte kaiken.
Pitääkö lapsiin sekaantua oikein kahdesti ja jopa käskemällä!
Ohhoh, mitä kristillistä touhua!
" Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Totta! Jeesus sanoi tarkalleen, että jos panee _uskovaista_ lasta, pitää tappaa. Muita lapsia ilmeisesti saa panna?
Pedofiili ei ole uskovainen, eikä Raamatussa sellaiseen käsketä. Sanoin että Jeesus ei erikseen kiellä pedofiliaa, koska rakkauden kaksoiskäsky jo itsessään kieltää pedofilian yms. saatanallisen. Tämä keskustelu on kuin Pohjois-Koreassa, toinen puoli vaietaan. Lopettakaa viestien poistaminen, jos haluatte vielä keskustella aiheesta tässä ketjussa.
Pedofiilit he vasta uskovaisia ovatkin. Samaan tapaan kuin allahfanaatikot, jotka lentelevät lentokoneilla päin seiniä. Raamattu ei muuta ole kuin on kannustavana voimana tuomitsemiseen ja pahantekoon.
"Lopettakaa viestien poistaminen, jos haluatte vielä keskustella aiheesta tässä ketjussa. "
Jos sinä lopetat argumenttivirheiden tekemisen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksikään_todellinen_skotti
Lopeta sinä raamatunlausekokoelmien spammaaminen. Niille on omakin palstansa. Eivät kuulu tänne.
"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi." Onko tuo se rakkauden kaksoiskäsky?
Missä kohtaa raamatussa se "kieltää pedofilian yms. saatanallisen"?
Uskovainen SamiA täällä puolustelee pedofiileja ja heidän toimintaansa. Kysy vaikka häneltä.
No siihen en voi muuta sanoa, kun että pedofiliassa ei ole mitään puolustettavaa.