Sinne vaan vinkkejä näistä epäilyistä. Kirjoitellaan vähän toisienlaisia stooreja kuin vaan niistä harvoista voitoista, joita joskus pakko jakaa. Onhan näköjään olemassa muunlaisiakin tarinoita. Kyllä jonkun on uskallettava toinenkin näkökulma tuoda esiin.
Onko tuttuja joidenkin lehtien toimituksissa?
tutut toimittajat
2294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
S on potkut duunista, sillä veikkaus on valtio valtiossa. Sitä ei kritisoida, jos olet huomannut.
Iltapäivälehdillä on akuutti uutispula, kaikki kelpaa. Ota yhteyttä.
Mutta, lehdessä sitten esiinnytään omalla nimellä ja naamalla ja tulee olla jotain todellistä näyttöä, "musta tuntuu" jutut ei taida kelvata, vaikka ne kaikkea höpöhöpöä kirjoittavatkin.
Tulkoon joku virallisista valvojista tai Veikkauksen toimitusjohtaja omalla nimellään ja naamallaan johonkin telkkarin ohjelmaan vakuuttamaan että arvonta on rehellinen eikä pelattuja rivejä esim. käytetä mitenkään hyväksi ja vastaamaan kuuntelijoiden kysymyksiin. On esitetty toiveita vuosien saatossa vaikka kuinka ja paljon vaan eipäs näy. Kerran oli toimitusjohtaja TV:ssä ja erittäin vaivautunut mutta ohjelma ei mitenkään pieneltä osaltakaan sivunnut näitä kysymyksiä eikä sinne mitään kysymyksiä saanut lähettääkkään.
Miksi tulisi kun kukaan vakavasti otettava henkilö/taho ei ole esittänyt mitään
epäilyksiä arvontojen rehellisyydestä ?
Jos tulisi, sehän juuri herättäisi epäilyt;)
Eihän mikään lehti lähde tekemään juttua siltä pohjalta, että jotkut numerot Keno arvonnassa sattuvat olemaan samat sekä päivä, että ilta-arvonnassa.
Jos joku menisi lehden toimitukseen esittämään tällaista niin saattaisi joku kuolla naurukohtaukseen.
Sattumaa vai ei, mutta sopivasti tämän jutun yhteydessä mainostetaan isosta
potista.... http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/huijatun-suomalaisyrittajan-tarina-nain-rahat-havisivat-ghanaan/4315184
Naurukohtaukseen kuoleva on juonut terveytensä ...jos kuolee moiseen nauramiseen.
Minulta on jäänyt jotain huomaamatta ? Minkä jutun ?
Niin, vain huonosti laitettu veikkauksen mainos Ghana-Nigeria jutun yhteydessä,
jossa käsitellään huijausta, aika samoilla alueilla liikutaan, toinen laitonta, toinen
laillista :)
Kannattaisi maikkarin vähän katsoa mihin väliiin tunkevat noita mainoksiaan, ellei
kyseessä ole sitten harkittua.
Jutussa ei mainita Veikkaus Oy:tä sanallakaan.
Joo, mutta heidän mainoksensa pyörii bannerina jutun keskellä, se oli se pointti.
Joko tahattomasti tai tahallisesti.
Ei näy videossa eikä muuallakaan.....
Joo, ei enää, mutta vielä silloin kun tämän viestin ensi kerran laitoin se oli siellä
tekstiosan puolivälin bannerissa. Noitahan on helppo laitella päälle/pois
ehkäpä huomasivat itsekkin, ettei ihan sopivaa.
Täällä käy kaikenlaista lukijaa, sen huomaan :)
Puhutte vastoin parempaa tietoanne. Oltaisiin kyllä kiinnostuneita mutta mutta, tietynlaisia esteitä silläkin saralla........... jokainen varmaan ymmärtää, minkälaisia.
Salaliittoteoriat ovat aina hauskoja:))))
Ymmärretään, onhan se "kietolaki" joidenkin asioiden kohdalla edelleen olemassa, ollaan hiljaa ja hissukseen ym. Ja uskallus puuttuu - vaikka moni asia maailmassa ja elämässä on täysin selvä.
Kerro, mikä tiedotusväline on kyseessä. Voidaan kyllä lähettää materiaalia, mm. voitonjakotilastot alkuvuosilta, alkuvuosien arvotut rivit ym. Silloin helppo verrata, miten ne ovat muuttuneet kun tuli tietokonearvonta, päiväkeno ym. tuli.
Voitonjakotilastothan pimitettiin vuosiksi. Kerro, mistä tiedotusvälineestä on kyse niin otetaan yhteyttä. Meillä on kaikki tulostettuina paperiversioina, joten yhteystiedot mukaan.
Magneeti on paperilehti, jota jaetaan, et ole tainnut kuullakaan?
Eiköhän näistä mielipiteistä ja kirjoituksista täällä hyvä toimittaja saa erinomaisen jutun, joka varmaan kiinnostaa kansaa. Kirjoittelemaan vaan Magneettiin.
Mikäli toimittaja ei halua munata itseään, hän kirjottaisi hauskan jutun.
Mikäli kirjottaisi teidän mieleisen, toimittaja käyttäisi salanimeä.
veikkaus on valtion hämärbisnes. sen kritisoimisesta rangaistaan ankarasti. koitapa mennä esim ebingoon lausumaan kriittinen sana veikasta ja saat kuukausien bannit.