YLE:n uutisissa ei kerrottu tänään mitään,että Helsingin käräjäoikeus vangitsi tänään 41-vuotiaan venäläisen naisen, jonka epäillään välittäneen asuntoja ravintoloista asiakkaita hankkineille prostituoiduille.
Helsingin rikospoliisi tutkii paritusjuttua, jossa Venäjän kaupallisen edustuston omistamissa asunnoissa on harjoitettu prostituutiota.
Kolmeen Venäjän kaupallisen edustuston omistamista asunnoista on tehty ratsia. Poliisi epäilee niissä harjoitetun prostituutiota pari vuotta.
Rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin rikospoliisista sanoo, että asiassa puhutaan suuresta joukosta naisia, jopa sadoista. Tarkempia lukuja Tolvanen ei kuitenkaan kerro.
Poliisi tutkii myös laajaa matkustusasiakirjojen väärennystä.
Lähinnä kyse on venäläisistä passeista, Tolvanen kertoo.
Venäjällä valmistettuja väärennöksiä ovat käyttäneet muun muassa sellaiset prostituoidut, jotka ovat aiemmin saaneet Suomeen maahantulokiellon.
Itsesensuuri ja rähmälläänolo on palannut Ylen uutisiin

Vastaukset 2
Vanhimmat
tarkennus edelliseen
tuosta nykyisestä "rähmälläänolosta" verrattuna aikoinaan vallinneeseen ns. repo-radioon.
Eikös noitten venäläisten toimet nykyään muutenkin niin jokaisen kansalaisen tiedossa, etteivät moiset enää ylitä edes uutiskynnystä Ylessä, mutta kylläkin iltapäivälehtien täytteenä.
Yle Radio 1 on viimeaikoina lähettänyt hienoja ohjelmia ja netissäkin voinet seurata Yle arkin helmiä 1900-luvun tapahtumista.
Vinkki: Yle arkki www.yle.fi/arkki on Yle Multifoorumissa 2003 avattu internetsivusto, joka hyödyntää Yleisradion ja tv-arkiston aineistoa.
Yle Arkilla on lähetysvirtaa 24 tuntia vuorokaudessa. Sitä voi kuunnella Ylen radiolähettimen välityksellä. Radiosoitin avautuu klikkaamalla Arkin sivulla olevaa Kuuntele lähetystä-linkkiä.
Yle Arkin www-sivuilla on noin 700 yksittäistä radio-ohjelmaa noin 400 tunnin verran. Niitä voi kuunnella RealAudio-äänitiedostoina milloin tahansa.
Yksittäisten radio-ohjelmien kuuntelua ja sekä tv-ohjelmien katselua varten tarvitaan RealPlauer-ohjelma. Yle Arkin sivuilta saa ohjeen RealPlayerin ilmaisjakeluversion asentamiseen.
Yle Arkin sivuilla on myös paljon kirjallista oheismateriaalia, jota voi hyödyntää vaikkapa opiskelussa.
Kokeileppa ihan huviksesi, niin huomaat historian lehtien havisevan sekä erittäin mielenkiintoisia nauhotteita laidasta laitaan ja paljon selventämään muistia.