Keskusta kuvastimessa

urban

ALUSSA OLI VAIN VASEMMISTO JA OIKEISTO

Käsityksemme kaupungista tarkentuu vähitellen. Parhaan näköalan kaupungista saa tarkastelemalla sitä ikään kuin ilmalaivasta. Lyhyesti voisi sanoa, että nykyään näemme kaupungin historiallisena jatkumona History and Continuity, kuten oppiaine brittiläisissä opetusohjelmissa edelleenkin ilmaistaan. Kaupunki muuttuu koko ajan, mutta sittenkin melko pienin askelin, hitaasti, ikään kuin raskaasti hengittäen.

Suomalaisten ajatustavalle ominainen täydelliseksi mielletty katkos vanhan ja uuden välillä tuntuu nyt liioittelulta. Modernismi alkaa näyttäytyä vain yhtenä vaiheena kehityksen pitkässä saatossa.

Tämä ei ole mikään uusi oivallus. Vanhoissa kulttuurimaissa Modern Movement on koko ajan mielletty vain yhdeksi vaihtoehdoksi, jonka rinnalla perinteinen kaupunkikuva elää ja voi hyvin.
Samanaikaisesti voi nähdä kaupungin erilaisten intressien moniarvoisena kenttänä. Harmonia osoittautuu mielettömäksi tavoitteeksi, sekä käytännössä että intellektuellisti, sillä sen edellytyksenä on yhden osapuolen absoluuttinen ylivalta.

Kansalaisyhteiskunnan on löydettävä omat yhteistyöhön perustuvat menettelytapansa. Tulokset eivät ehkä täytä esteetikkojen vaatimuksia. Mutta tilalle saadaan ympäristöjä, jotka eivät pyri piilottamaan fyysisen ilmiasun takana vaikuttavia ristiriitoja vaan heijastamaan niitä. Moniarvoisuus ja -muotoisuus ovat itse asiassa aina olleet kaupunkien ominaisuuksia. Yhtenäisyys on laajimmillaankin ollut vain katkelmallista.


HENKISEN KASVUN MYÖTÄ TULI TILAUS KESKUSTA-AATTEELLE

Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Kaupungin merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu kaupunkikäsitys itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja kaupunkiin samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.

Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva filosofinen perusmalli.

Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa taiteen- tai tieteenalan ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä journalistit että muut harrastelijat. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.

Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäisestä poliittisuudesta äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Kerääntyminen yhden ainoan sinipunaisen konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.

KESKUSTALAISUUS ON NYKYAIKAA JA EDISTYSTÄ

Fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on Keskustan puuttuminen Helsingin kunnallispolitiikasta. Keskustan mukaantulo tuo Helsingin poliittiseen elämään siitä puuttuvaa dynamiikkaa.

Meillä helsinkiläisillä oli ja on siis omat osakulttuurimme ja muilla omansa. Luulimme tulevamme toimeen ilman Keskusta-puoluetta, mutta nyt meidän aika tunnustaa olleemme väärässä. Erilaisten kaupunkikäsitysten lukumäärä ei ole rajaton. Ne sitoutuvat aikaan, paikkaan ja historiaan. Kyse ei ole kaupungista tai kaupunkilaisista sinällään, vaan näiden urbaanien peruselementtien täydellisestä keskinäisestä integraatiosta.

Tämä on välttämätöntä, sillä ilman Keskusta-puoluetta ei kohta enää ole Helsinkiä eikä helsinkiläisiä. Kannanotto sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen.

Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu henkisen turismin vaan asukkaiden arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.

Keskustan kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.

12

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuh

      Hieno kirjoitus!!!!

    • t:jarmo

      Tai sitten se on universaalia.
      Kuten Chaplinen elokuvassa "Modern times"(Nykyaika), jossa on piirteitä fenomenologisesti ajateltavassa lähihetkessä.

      Lähihetkellä tarkoitaan abstraktisti käsitettävää aikaa hieman taaksepäin, hieman eteenpäin.

      Kaupunki on lupaus. Kaupunki on lupaus paremmasta palkasta ja laajemmasta kulutusvalikoimasta.

      Kaupungin antaman lupauksen pettäminen näkyy kadulla. universaalisti. Se ei ole inhimillistä. Se on modernia.

      Menestyjä vannoo modernismiin, mutta on vain lähihetken ulkopuolella kaupungin antaman lupauksen pettämisestä. Työpaikka voi mennä, firma kaatua, lakituvassa tuomitaan syytön, jää auton alle, liukastuu tai ryöstetään.

      Mikään modernismi ei voi olla hallitseva käsitys edes kaupungista. Mitään ei voi olla ilman alkua tai jatkumista.

      Modernismi on mainio esimerkki fenomenologiselta kannalta filosofiassa.

      t:jarmo

      • Otsikossa kysymys

        ...


      • t:jarmo
        Otsikossa kysymys kirjoitti:

        ...

        "äänestäjä kun äänestämässä käy,
        aasinhatun saa vaikka se ei näy"

        t:jarmo

        Aasinhatun saa sellainen äänioikeutettu henkilö, joka menee äänestämään ja luulee olevansa asioista perillä ja on puolueelta "informaatiota" saaneena varma päätöksestään ja luottaa äänestämäänsä puolueeseen.

        Aasinhatun valmistus alkaa yleensä esitteen laatimisella, johon keksitään nasevia iskulauseita. esimerkiksi:
        turvallisuutta huomisesta, Sinun puolellasi, verot alas, ...ym.ym.paskaa.

        Puolueilla on aasinhattuohjelma, jota hiotaan niin, ettei siinä ole mitään sisältöä, mutta sanojen pyörittely on vakuuttavan kuuloista. Näin aasinhattu sopii kenelle tahansa.

        Puolueet saavat tukiaisia aasinhattutehtailuun eduskunnassa istuvien edustajiensa mukaan.


    • Jaba_43

      Keukosyöpäkin paranee tupakoimalla lisää.

      • Sekoomus.

        Ei muuta.


      • Otsikossa kaikki
        Sekoomus. kirjoitti:

        Ei muuta.

        ...


    • rautalehti

      "Keskustan kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille."

      Saman äidin kuusitoista synnytystä on suvaitsevaisuutta... todellista suvaitsevaisuutta... jopa armoa...

      Roskajoukkio koko Kepu.

      • urban

        "...Päästä Helsinkiin, sivistyksen ja työpaikkojen ääreen pois lehmänpaskan hajusta ja ahdasmielisestä kepulais-lestadiolaisesta ilmapiiristä..."

        Edellä tyyppiesimerkki kuinka Keskustaa ja keskustalaisia halutaan kilpailijoiden taholta kuvata. Urbaani keskustalainen ei kuitenkaan ole ehkä ollut noiden sinänsä mielenkiintoisten, maaseudun aluehistoriaan kuuluvien elementtien kanssa koskaan omakohtaisesti tekemisissä.

        Tyypillisesti kaupunkikeskustalainen on monipuolisesti sivistynyt ja laajan maailmankatsumuksen omaava henkilö. Lars-Leevi Laestadiuksen kehittämä uskonsuunta on hänelle tietenkin tuttu. Ehkäpä hän on joskus kulttuuriravintolassa istuessaan joutunut pöytäseurueensa kanssa keskusteluun uskontoa sivuavista aiheista.

        Ortodoksisuus on viime vuosina ollut kovasti suosittua urbaaneissa taide- ja älykköpiireissä. Yleensä kun tällainen älykköpiireistä lähtenyt muoti leviää laajemmalle he itse luopuvat siitä. Intellelektuellit eivät halua astua tasajalkaa suurten massojen kanssa.

        Itäinen mystiikka ja ortodoksisuus alkaa olla poissa muodista. -Mitä tilalle? Lestadiolaisuuden elähdyttämä, hyvin puhdasoppinen keskusta-aate saattaa hyvinkin olla seuraava "must"-juttu urbaaneissa, tummaan vakosamettiin pukeutuvissa älykköpiireissä.


      • Otsikossa huolestuneisuutta
        urban kirjoitti:

        "...Päästä Helsinkiin, sivistyksen ja työpaikkojen ääreen pois lehmänpaskan hajusta ja ahdasmielisestä kepulais-lestadiolaisesta ilmapiiristä..."

        Edellä tyyppiesimerkki kuinka Keskustaa ja keskustalaisia halutaan kilpailijoiden taholta kuvata. Urbaani keskustalainen ei kuitenkaan ole ehkä ollut noiden sinänsä mielenkiintoisten, maaseudun aluehistoriaan kuuluvien elementtien kanssa koskaan omakohtaisesti tekemisissä.

        Tyypillisesti kaupunkikeskustalainen on monipuolisesti sivistynyt ja laajan maailmankatsumuksen omaava henkilö. Lars-Leevi Laestadiuksen kehittämä uskonsuunta on hänelle tietenkin tuttu. Ehkäpä hän on joskus kulttuuriravintolassa istuessaan joutunut pöytäseurueensa kanssa keskusteluun uskontoa sivuavista aiheista.

        Ortodoksisuus on viime vuosina ollut kovasti suosittua urbaaneissa taide- ja älykköpiireissä. Yleensä kun tällainen älykköpiireistä lähtenyt muoti leviää laajemmalle he itse luopuvat siitä. Intellelektuellit eivät halua astua tasajalkaa suurten massojen kanssa.

        Itäinen mystiikka ja ortodoksisuus alkaa olla poissa muodista. -Mitä tilalle? Lestadiolaisuuden elähdyttämä, hyvin puhdasoppinen keskusta-aate saattaa hyvinkin olla seuraava "must"-juttu urbaaneissa, tummaan vakosamettiin pukeutuvissa älykköpiireissä.

        ...


      • urban
        Otsikossa huolestuneisuutta kirjoitti:

        ...

        Kieltämättä on joskus tullut samantapainen epäilys (mikä kama tämän aiheuttaa?) mieleen erinäisten vastaan tulleiden urbaani-ilmiöiden mielekkyyttä pohdiskellessa. Yksi sellainen on hirvittävästi korostunut luontorakkaus. Sen ymmärtäisi, jos se kohdistuisi kaupunkiluontoon: oman kaupungin rakennuksiin, siltoihin, katujen kiviin ja asfalttiin. Näin ei ole, suurin huoli kohdistuu kaukaisiin viidakoihin ja aarniometsiin.

        Täysin käsittämättömällä tavalla korostunut panikoituminen eläinten, jopa kasvien elämään liittyvistä olosuhteista jossain taka-Hikiällä valtaa kaupunkilaismieltä syrjäyttäen kaiken muun. Oma ympäristö unohtuu. Samaan aikaan monet kotikaupungissa asuvat lajitoveri-lähimmäiset on hyljätty oman onnensa nojaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe