Oheneva tukka nuorella miehellä

En vain tiedä mitä enää tehdä. Konstit on monet käyty läpi ja alan olla toivoton hiustenlähdön pysäyttämiseksi. Olen kamppailut 6 vuotta hiustenlähdön kanssa ja koittanut litkut ja pillerit läpi eikä mikään ole auttanut. Vuosien varrella olen vain alkanut hyväksymään enemmän vanhenemista ja ettei hiukset ole oleellisin asia elämässä miehillä. Nakertaa vain se kun olen yrittänyt pitää harakanpesä kampausta yllä, koska kerran kun ajoin pääni kokonaan kaljuksi niin se oli hyvin epämiellyttävän tuntuinen "nahkakuula" ja siihen tarttui aina jokin hangatessa. En siis osaa pitää koko kaljua eikä se myöskään sovi kun kallo on niin iso ja muoto kuin perkeleellä. Ilman hattua ei voi missään tapauksessa lähteä ihmistenilmoille. Saunaillat ja muut sosiaaliset tapahtumat kuten ravintolassa taikka elokuvissa käyminen pistää kauhean kuumotuksen päälle ja yritän aina keinolla millä hyvänsä saada nuo käymättä. Tuntuu vain että sitä on kauhean pakahtunut, koska ei voi tuntea itseänsä vapaaksi ja olla ajattelematta omaa päälakeaan. Ihmisillekin jos puhuu niin katsovat hiusrajaa ennemminkin kuin silmiä ja päässään varmaan ajattelevat, että jopas siinä nuorimies kasvaa piloille kun tukkakin lähtee. Itsetuntoa en ole saanut rakennettua niin varmaksi, että voisin edes siilin tyngällä kävellä maita ja mantuja. En tiedä mitä enään tehdä. Tuntuu, että sydän hyppää rinnasta jos joku näkisi minut ilman hattua nyt. Kaljuuntus prosessikin on ollut niin nopeaa, että ulkonäköni on muuttunut kolmessa vuodessa erittäin paljon. Nakertaa se vaan niin kovin miestä kun kaljuuntuu. Toivon, että saan jonainpäivänä mielenrauhan tästä asiasta ja elää kaljuuntuvana miehenä, vaikka yksinkin jos kukaan nainen ei tule huolimaan minua tällaisena kun luoja minut loi tähän päivään. Arvostan paljon omaa aikaa ja en koe pystyväni elämään kuin monet muut. Aina tuntuu, että toisilla on sitä jotain enemmän jota itsellään ei ole. Elämää on tullut nähtyä erittäin yksinäisestä kulmasta, mutta hyvä niin. Elämä on opettanut kantapään kautta ja arvostan asioita joita voi saavuttaa. Vuodet kai rakentaa vielä vahvemmaksi jonain päivänä. Toivon, että monet muut nuoret miehet ovat selviytyneet kaljuuntumisesta ilman pahempia henkisiä taisteluita. Itse olin valmis jopa päättämään oman elämäni kerran, mutta elämä ei ole hiuskarvan varassa enään vaikka se niin kovin koetteleekin.
422851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Miestyypin kaljuuntumiseen EI auta yhtään mikään

Äänestä
  • Tarkoitat kai "miestyyppistä homoontumista".

    Äänestä

  • male pattern gayness kirjoitti:

    Tarkoitat kai "miestyyppistä homoontumista".

    "Manlike gaying"

    Äänestä

  • Kutsutaan myös nimel kirjoitti:

    "Manlike gaying"

    Käsittääkseni oikea lääketieteellinen termi on "male pattern gayness".

    Äänestä

Täällä nainen, joka haluaisi tähän kommentoida jotakin, koska itekin olen aikanaan ulkonäköseikkojen vuoksi jättänyt kaikenlaista väliin, kunnes jotenkin iän mukana tuli ensin kanssaihmisten arvottaminen muiden kuin ulkonäkökeskeisten seikkojen perusteella ja lopulta myös oman itsensä arvottaminen ensisijaisesti ei-pinnallisin kriteerein... Aloin myös miettimään, miten paljon jää elämättä ja kokematta, jos jonkun pinnallisen seikan vuoksi välttelee tilanteita. Kaikilla kun on kropassa omat vikansa - mutta aina ne omat viat tuntuu kaikista isoimmalta. Jälkeenpäin olenkin miettinyt, että had i known then what i know now.

En kuitenkaan osaa mitään auttavaa tähän sanoa. Haluaisit varmaankin, että jollain olisi toimiva kotikonsti vaivaan. Minä taas ehdottelen vain suhtautumisen muuttamista, mikä ei käy käskystä, vaan on ajan kanssa tapahtuva prosessi.

Ps. Kun aloin arvostamaan itseäni nimenomaan hyvänä tyyppinä, tajusin myös, että olen itseasiassa ihan ok ulkonäöltänikin.

Äänestä

Jos kyse ei ole miestyypin kaljuuntumisesta, johon ei siis voi vaikuttaa epäilisin rasvan puutetta ruokavaliossa. Itsellä ruokavaliosta suurin piirtein puolet koostuu rasvoista ja tukka on kuin leijonanharja. Samoin muut karvatkin kasvaa pöhisten. Rasva on tärkeää hormoonitoiminnalle.

Äänestä

Kaljuhan on vain merkki naisille korkeammasta testosteronitasosta ja isommasta etuvarustuksesta.

Terveellä ruokavaliolla voi vähän jeesata, mutta paras on vaan tyytyä siihen mitä on eikä stressata ulkonäöstä.

Äänestä
  • Kaljuushan on merkki täysin normaaleista testosteroni tasoista. Kaljujen hiukset sattuvat nyt olemaan herkkiä DHT:n vaikutuksille. DHT ja testosteroni ovat kaksi eri hormoonia

    Äänestä

Musta sellainen mies, joka on kriiseillyt jonkin asian kanssa omassa itsessään (esim. kaljuuden) ja uskaltaa siitä puhua on tosi mielenkiintoinen :). Koska sellaisen kanssa mäkin uskaltaisin olla oma itseni ja tunnustaa kriiseilyni. Ei siis haittaa kaljuus :).

Äänestä
  • Ihana -nainen:)

    On mukavaa lukea, että on olemassa kaltaisiasi hyväsydämisiä ja fiksuja naisia!

    Äänestä

Aloittaja hei. Olet ihana mies juuri sellaisena kuin olet. Myös moni nainen kokee ulkonäkö paineita ja sulla on sydäntä asia ymmärtää. Kyllä se ihmisen sisin on oikeasti tärkein asia.

Äänestä

Kannattaa ryhtyä bodariksi niin sitten kalju on ymmärrettävissä. Ei sillä ny oikeesti ole väliä onko kalju kun ei terveitä ihmisiä kiinnosta muiden hiusongelmat.

Äänestä

Avomieheni alkoi menettämään hiuksia n. 17-vuotiaana ja nykyään mielellään ajelee harvat haituvansa lyhyeksi.

Hyvältä näytti tukalla ja paremmalta ilman. Minulla on sitten tukkaa kummankin edestä. :o) Ei ihmiset hiuksista kiinnostu vaan ihmisestä itsestään. Opettele hyväksymäään itsesi sellaisena kuin olet, itseluottamus on seksikästä.

Äänestä

Ite oon 81 syntyny ja hiusta jo lähteny muutaman vuoden mutta eipä ole itteäni haitannu..kesäsin varsinkin ajelen kasipallon kaljux niin onpahan viileempi ja helppohoitonen.Älähän murehdi siitä jos hiukset harvenee..niin sitä tekee muillakin.

Äänestä

Kaikki miehet kaljuuntuu, jossain vaiheessa. Jos kaljuuntuminen on sinulle suurin paha niin. Hanki itsetuntoa hyvä mies. Itsellä kaljuuntuminen, nykyään pälvikalju jollen aja hiuksia pois kokonaan. Psori ja muut monet sairaudet. Mutta se ei ole haitannu elämää yhtään. Joten joko olet trolli tai sitten ala elämään elämää ilman ulkonäkö paineita :)

Äänestä

Tutkituta kilpirauhasen toiminta, jos siinä on vikaa, oireet voi olla moninaiset - myös hiustenlähtö on oire.
Jos kyse on kilpirauhasongelmasta, niin se korjaantuu lääkkeellä, johon tarvitset reseptin. Eli käy lääkärissä, saat lähetteen labraan, sillä selviää kilpirauhasen toiminta.
Lääkäri voi ehkä keksiä muitakin mahdollisia syitä hiustenlähtöön jos kilppari on OK.
Jos kyse on perinnöllisestä hiustenlähdöstä (periytyy äidin puolelta, eli jos äidin isä/veljet on kaljuuntuneet nuorina, olet saattanut periä sen geenin.

Mutta ihan ekaks lääkäriin.

Äänestä
  • Aloittajalle haluaisin sanoa sen, että jos kerran se hiustenlähtö noin kovasti häntä haittaa, niin silloin kannattaa ilman muuta varata lääkäriaika ja pyytää lääkäriltä sitä fina-reseptiä, niin tällä lääkkeellä saat heti pysäytettyä sen hiustenlähtösi.

    Eli gefina niminen lääke, joka on tarkoitettu nimenomaan just sen kaljuuntumisen estämiseksi, niin ei muuta kun tätä lääkettä syömään, niin pysyy tukka päässä ja alkaa taas elämä sullakin hymyillä.

    Jos sulla on sitä tukkaa ehtinyt jo enemmän lähtemään, niin silloin sun kannattaa ilman muuta mennä plastiikkakirurgille hiustensiirtoon, niin siinä saat ainakin tukkasi kuntoon. Nämä operaatiot tosin maksavat useita tuhansia, mutta ei ne nyt silti ole mitään ylitsepääsemättömän kalliita työssä käyvälle miehelle ja jos sulla vaan vähänkin on rahaa säästössä, niin kannattaa oikeasti harkita.

    Kannattaa kysyä sitä fina-reseptiä mieluiten plastiikkakirurgilta tai joltain muulta hyvältä lääkäriltä, sillä usein terkkarilääkärit eivät oikein niitä suostu kirjoittamaan, kun eivät välttämättä edes tiedä mitään koko lääkkeestä.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Aloittajalle haluaisin sanoa sen, että jos kerran se hiustenlähtö noin kovasti häntä haittaa, niin silloin kannattaa ilman muuta varata lääkäriaika ja pyytää lääkäriltä sitä fina-reseptiä, niin tällä lääkkeellä saat heti pysäytettyä sen hiustenlähtösi.

    Ei kannata uskoa, DarkFear on pelkkä ahdasmielinen Hard-Core Atm, mies kyllä kestää kaljuuntumisen, ajaa vaikka kaljuksi!

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Aloittajalle haluaisin sanoa sen, että jos kerran se hiustenlähtö noin kovasti häntä haittaa, niin silloin kannattaa ilman muuta varata lääkäriaika ja pyytää lääkäriltä sitä fina-reseptiä, niin tällä lääkkeellä saat heti pysäytettyä sen hiustenlähtösi.

    Eli gefina niminen lääke, joka on tarkoitettu nimenomaan just sen kaljuuntumisen estämiseksi, niin ei muuta kun tätä lääkettä syömään, niin pysyy tukka päässä ja alkaa taas elämä sullakin hymyillä.

    Jos sulla on sitä tukkaa ehtinyt jo enemmän lähtemään, niin silloin sun kannattaa ilman muuta mennä plastiikkakirurgille hiustensiirtoon, niin siinä saat ainakin tukkasi kuntoon. Nämä operaatiot tosin maksavat useita tuhansia, mutta ei ne nyt silti ole mitään ylitsepääsemättömän kalliita työssä käyvälle miehelle ja jos sulla vaan vähänkin on rahaa säästössä, niin kannattaa oikeasti harkita.

    Kannattaa kysyä sitä fina-reseptiä mieluiten plastiikkakirurgilta tai joltain muulta hyvältä lääkäriltä, sillä usein terkkarilääkärit eivät oikein niitä suostu kirjoittamaan, kun eivät välttämättä edes tiedä mitään koko lääkkeestä.

    DarkFear. Tuo oli selvä mainos.
    Antaisin olla kaljuna ei haittaa mitään. Jotkut naiset pitävät kaljuista miehistä.
    Olethan sitten itse yhtä fiksu ja hyväsydäminen naisten ulkonäkövirheitä kohtaan.
    Muutoin et ansaitse itsekään hyvää kohtelua kaljuutesi osalta etkä sen seurauksena muutenkaan.

    Äänestä

Tiedän tunteen... lääkitystäkin on saatavilla, mutta ikävillä sivuvaikutuksilla. Itse hyväksyin asian ja olen vuosien mittaan "lyhentänyt" hiustyyliä sitä myöten, kun hiuksia on lähtenyt. Tällä hetkellä on lyhyt siili, joka onneksi sopii, koska hiukset ovat ohentuneet melkoisesti otsalta ja ohimoilta, mutta eivät ole kadonneet kokonaan.

Tässä tuleekin se pointti; kaikki eivät kaljuunnu _kokonaan_, vaan kroppa tuntuu asettuvan "tasapainotilaan". Lieneekö sillä jotain tekemistä sitten hormonitason kanssa, koska käsittääkseni testosteronin hajoamistuote on se, joka häiritsee tietyillä miehillä (perinnöllinen taipumus!) hiustuppien kasvua. Omassa suvussa on näitä tapauksia useampia, joilla hiukset ovat ohentuneet jo nuorella iällä melkoisesti, mutta ainoastaan yksi on täysin kalju, siis sellainen "nahkakuula".

Suurempi ongelma on omasta näkökulmastani hiustenlähtöön liittyvä hiuspohjan outo "rasvoittuminen", jota moni muukin on valittanut. Lieneekö sekin jotenkin sidoksissa tuohon hormonien hajoamistuotteiden aiheuttamaan salakavalaan hiustuppien vajaatoimintaan?

Rasvoittumisen seurauksena tuntuu siltä, kun hiuksia saisi pestä vähintään kerran, jopa kaksi, päivässä. Koko päänahka ei kuitenkaan "valuta" rasvaa, vaan ainoastaan tuo etuosan kaljuuntuva osa. Itse asiassa muu osa on jopa vähän liiankin kuiva. Erikoinen juttu.

Itse olen ratkaissut ongelman siis pitämällä hiukset todella lyhyenä, mutta en täysin kokonaan pois ajamalla. Koska kallonmuoto on muutenkin aika sopusuhtainen, on mulle sanottu, että tää tyyli sopii mulle. Sen lisäksi käytän "lätsiä" ja sun muita ja koitan hiusten sijaan viedä katsee esim. partaan, joka kasvaa mulle hyvin.

Ehkä sunkin kannattaisi harkita se siloposkinaapurinpoika-luukin hylkäämistä? Ikääkin on kuitenkin 20 .

Äänestä

maalaa päänahkas apina

Äänestä

Iän myötä helpottaa tuska aiheesta.

Kokeilepa laittaa kerran viikossa yöksi jotain kylmäpuristettua öljyä päähän (esim oliivi-, kookos tms.), hidastaa prosessia kun päänahka saa kosteutta. Hiuksia kannattaa vedellä lujaa ja päänahkaa rypistellä sormien välissä sekä harjata aamuin illoin (sianharjaksista tehdyllä) luonnonharjasharjalla. Hiukset tykkäävät kovakouraisesta kohtelusta ja veri alkaa taas kiertää päänahassa. Jos hiuksia irtoaa kiskottaessa, ne ovat jo muutenkin kuolleita hiuksia, terveet eivät irtoa jos et täysillä niitä revi juurineen.

Ruokavaliota kannattaa muuttaa kevyempään suuntaan, ja syödä kasvisten lisäksi viilentäviä ruokia kuten esim. jukurttia, banaania, valkoista riisiä. Googleta viilentävät ruuat. Kaljuuntuminen johtuu monesta asiasta, yksi niistä on kehon liiallinen kuumeneminen.

Usko mua, hiushuolet alkoivat n. 17- vuotiaana, nyt olen viiskymppinen ja mulla on edelleen tukka päässä näillä ohjeilla.

Äänestä

Kyllä kaljuuntuminen sukujuttu jos isällä kalju voi poikakin kaljuuntua nuorena.Alle 30v alkaa hiukset lähtemään jos sukurasitetta ei mitään kummallista mutta varmaan kiusallista.Onneksi ei lähde yhdessä yössä tottuu kyllä ei mitään hävettävää.

Äänestä

Päänahkan hilseilyä ja muita ongelmia saa lievitettyä jättämällä laktoosin pois ruokavaliosta, jolloin hiuksetkin voi pysyä pitempään päässä. Geeneistä johtuvaa kaljuuntumista ei voi kuitenkaan estää mitenkään.

Äänestä

En oikein usko, että ongelmasi olisi hiukset tai niiden puuttuminen. Jos Sinulla olisi vahva tukka, mutta väärän malliset korvat, vuodattaisit tuskaasi korvistasi MUTTA et kehuisi vahvoja hiuksiasi. Ota paperia ja kirjaa ylös kaikki hyvät puolesi. Älä kysy niitä muilta tai kuvittele mitä MUUT sInussa arvostaisivat. Mitä Sinä itse arvostat itsessäsi. Sitten luet sen paperin läpi ja hymyilet. Ihan sama mitä teet paperille sen jälkeen. Toista sama huomenna, ja ylihuomenna - niin kauan kuin muistat tehdä sen. Jossakin vaiheessa se unohtuu - ei mitään hätää, teet sen taas, kun muistat. Laita puolen vuoden kuluttua kuulumisiasi. :)

Äänestä

Siis naisethan tykkää kaljusta;) Tukka ja järki ei pysy samnassa päässä, eikä tyhjä lato kattoa kaipaa;) Niin ja se ei ole kalju se on seksikoneen aurinkopaneeli..

Äänestä

Meillä miehillä tuppaa hiusraja tavalla tai toisella liikkumaan iän myötä. Se ei tarkoita hiusten ohenemista välttämättä. Vaan tapahtuu myös vahvahiuksisille.

6 vuotta tuskailua menetetyn teini-iän perään alkaa olla liikaa, joten yritä hyväksyä oma peilikuvasi ja muuta hiustyylisiäsi käyväksi. Moni nainen ketjussa on yritttänyt kertoa, ettei ne hiukset ole mikään ratkaiseva asia ja totta puhuvat. Usko heitä.

Neuroottisuuteen menevät ulkonäköhuolet ovat jo muutenkin liian yleinen (ja turha) ongelma.

Äänestä

Olen mies tuuhealla tukalla ottaa pannuun jatkuvasti täytyy leikata kammata pestä. Se rahanmenokin...toisin nykyään leikkaan itse.

Äänestä

Kannattaa yrittää laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Muistan kun olin 15-vuotias niin kaverit alkoivat naljailla
sisäkumista.
25 aloin käyttää Rogainea yms. Auttoivat hieman.
45 olin niin kalju, että vedin siiliksi. Samoihin aikoihin
aloin syödä finaa. Spermasatsi pieneni, muita oireita
en huomannut, paitsi niin hiustenlähtö loppui kuin seinään.
Ne jopa palautuivat osin, muutamaksi vuodeksi, ilmeisesti
ne jotka olivat viimeksi lähteneet
Viimeksi kuukausi sitten kävin hiustensiirrossa Turkissa.
Kyllähän on outoa kun päälakea kokeilee, siinä tuntuu
hiussänki. 3000 graftia, matkoineen 3000 E

PS Kaljukin voi olla kaunis, jos on oikea päänmuoto.
Sellaisella miehellä voi olla aikamoinen vienti naistenkin
kanssa. Kannattaa muutenkin näyttää siltä, että
ymmärtää pitää huolta itsestään.

Äänestä
  • stressikin aiheuttaa hiustenlähtöä.

    Äänestä

  • stressi2 kirjoitti:

    stressikin aiheuttaa hiustenlähtöä.

    PYSYVÄÄ KALJUUNTUMISTA. Se ei koskaan, TOISTAN EI KOSKAAN johdu stressistä.

    Äänestä

Aloittaja lienee vähän vanhempi trolli ...n.60 vuotias mies, jolla on kaljuihin liittyvä fetissi?

Ilmaisut "nahkakuula", "pakahtunut", " kävellä maita ja mantuja" ja "ravintolassa taikka elokuvissa käyminen" paljastavat kirjoittajan huomattavasti väittämäänsä vanhemmaksi...

Tai jos ei fetissi, niin sitten niin vanha, että alkaa olla aika tarkastaa lääkitystä.

Äänestä
  • Lienet olevasi sellainen ihmisten arvioija??
    Lienet myös omaavasti gyno munan ja sojottavat nännit??
    Paljastit juuri itsesi, et tuskin ketjun aloittajaa. Oma ikäsi kenties 12v??
    Suosittelen etsimään palstoja muualta kuten esimerkiksi puuhamaa sivuilta.
    Sinussa on suorastaan vanhaa koulukiusaaja ainesta, et varmaankaan omaa paljon aitoja ystäviä. Helppo se on sanoin tulla hiustenlähdöstä kärsiviä sorvaamaan. Kasvata järki päähän ja tunne sydämmellä. Maailmassa on muutenkin aivan tarpeeksi typeriä pellejä. Suositelen laittamaan oman lääkityksen kuntoon ennen kuin reseptejäsi suosittelet muille.

    Äänestä

Lippalakin pitäminen aiheuttaa hiustenlähtöä, samoin muut hatut, esim pipo. Tämä tiedoksi nyt niille jotka pitää vaikka niitä lippalakkeja vuosikaudet, niin ulkona kuin sisälläkin. No, kokeile ostaa MSM rikkijauhetta ja juot veden seassa sitä. Alkaa hiukset kasvaan, ellet ole jo toivoton tapaus. Googleta toi rikki ja käytä tarpeeksi pitkään ja c-vitamiinii kaveriks, turha odottaa viikossa miten ihmeitä!

Äänestä
  • Ei ala kasvamaan, jos kyseessä on miestyyppinen hiustenlähtö. Eikä se lippalakki kaljuuntumista aiheuta.

    Äänestä

  • Höpönlöpöä kirjoitti:

    Ei ala kasvamaan, jos kyseessä on miestyyppinen hiustenlähtö. Eikä se lippalakki kaljuuntumista aiheuta.

    Alan lääkärinä luulen tietäväni tästä aiheesta jotain totuudenmukaistakin. Mutta jokainen olkoon mitä mieltä haluaa.

    Äänestä

  • Ja... Itsetyydyttäjille kasvaa karvaiset kädet ja heikkenee kuulo. Kaiken lisäksi jos irvistelee ja vääntelee naamaa, voi se myös jäädä sellaiseksi. Eivätkö nämä noiden sinun neuvojesi lisäksi ole kaikille päivänselviä asioita?

    Äänestä

Ei voi muuta kuin ainoastaan kirugisesti siirtämällä omia hiuksia näistä paikoista, joissa on enemmän hiuksia siihen, missä ei ole.
Olen nainen, joten en tiedä asiasta sen enempää. Tiedän vain, että ei ole niin kallista. Mutta se riippuu, mitä sinulle on kallista ja mitä ei.

Äänestä

rakastuin mukavaan tyttöön, mutta kun hän huomasi harvenevan päälakeni, hän jätti minut. sen jälkeen olen katunut syntymääni ja tiedän että kukaan ei hyväksy minua koska kaljuunnun. on surullista olla yksin.

Äänestä

jokainen-päivä kastelemalla hiusjuuret tukka pysyy päässä eikä tullut kaljuksi

Äänestä

Jokainen-päivä kastelemalla hiusjuuret tukka pysyy päässä eikä tullut kaljuksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tupé86 kirjoitti:

En vain tiedä mitä enää tehdä. Konstit on monet käyty läpi ja alan olla toivoton hiustenlähdön pysäyttämiseksi. Olen kamppailut 6 vuotta hiustenlähdön kanssa ja koittanut litkut ja pillerit läpi eikä mikään ole auttanut. Vuosien varrella olen vain alkanut hyväksymään enemmän vanhenemista ja ettei hiukset ole oleellisin asia elämässä miehillä. Nakertaa vain se kun olen yrittänyt pitää harakanpesä kampausta yllä, koska kerran kun ajoin pääni kokonaan kaljuksi niin se oli hyvin epämiellyttävän tuntuinen "nahkakuula" ja siihen tarttui aina jokin hangatessa. En siis osaa pitää koko kaljua eikä se myöskään sovi kun kallo on niin iso ja muoto kuin perkeleellä. Ilman hattua ei voi missään tapauksessa lähteä ihmistenilmoille. Saunaillat ja muut sosiaaliset tapahtumat kuten ravintolassa taikka elokuvissa käyminen pistää kauhean kuumotuksen päälle ja yritän aina keinolla millä hyvänsä saada nuo käymättä. Tuntuu vain että sitä on kauhean pakahtunut, koska ei voi tuntea itseänsä vapaaksi ja olla ajattelematta omaa päälakeaan. Ihmisillekin jos puhuu niin katsovat hiusrajaa ennemminkin kuin silmiä ja päässään varmaan ajattelevat, että jopas siinä nuorimies kasvaa piloille kun tukkakin lähtee. Itsetuntoa en ole saanut rakennettua niin varmaksi, että voisin edes siilin tyngällä kävellä maita ja mantuja. En tiedä mitä enään tehdä. Tuntuu, että sydän hyppää rinnasta jos joku näkisi minut ilman hattua nyt. Kaljuuntus prosessikin on ollut niin nopeaa, että ulkonäköni on muuttunut kolmessa vuodessa erittäin paljon. Nakertaa se vaan niin kovin miestä kun kaljuuntuu. Toivon, että saan jonainpäivänä mielenrauhan tästä asiasta ja elää kaljuuntuvana miehenä, vaikka yksinkin jos kukaan nainen ei tule huolimaan minua tällaisena kun luoja minut loi tähän päivään. Arvostan paljon omaa aikaa ja en koe pystyväni elämään kuin monet muut. Aina tuntuu, että toisilla on sitä jotain enemmän jota itsellään ei ole. Elämää on tullut nähtyä erittäin yksinäisestä kulmasta, mutta hyvä niin. Elämä on opettanut kantapään kautta ja arvostan asioita joita voi saavuttaa. Vuodet kai rakentaa vielä vahvemmaksi jonain päivänä. Toivon, että monet muut nuoret miehet ovat selviytyneet kaljuuntumisesta ilman pahempia henkisiä taisteluita. Itse olin valmis jopa päättämään oman elämäni kerran, mutta elämä ei ole hiuskarvan varassa enään vaikka se niin kovin koetteleekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu