Seurakuntavaaleista lisävauhtia eroamiseen?

9.11.2014 toimitetaan Suomessa seurakuntavaalit. Niiden ansiosta kirkko saattaa olla tavallista enemmän esillä mediassa. Julkisuuteen voi tulla kaikenlaista ihmisiä ärsyttävää, vaikka toisaalta jo neutraalikin kirjoittelu kirkosta nostaa todetusti erojen määrää. Lisäksi eroamista voi kiihdyttää vaalien jälkeen käytävä keskustelu esimerkiksi alhaisesta äänestysprosentista tai liberaalien/konservatiivien vaalivoitosta. Osa kirkon jäsenistä saattaa tehdä myös niin, että vaaleissa äänestäminen on heidän viimeinen tekonsa jäsenenä, eräänlainen protesti kirkon nykylinjaa vastaan.

Mielenkiinnolla odotan näitä vaaleja.
796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen havainnut monella seurakunnalla olevan vaikeuksia saada edes ehdokaslistaa täyteen, kun ihmisiä ei kiinnosta pätkääkään.

Äänestä
  • Vaalien ehdokkaaksi voi asettua henkilö, jonka tulee olla muun muassa "kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu": http://www.seurakuntavaalit.fi/asetu-ehdolle

    Luultavasti kirkko kelpuuttaa paremman puutteessa ehdokkaiksi kaikki, jotka on huhun mukaan joskus nähty vähintään selailevan Raamattua.

    Äänestä

  • Juuri tätä aihetta pohti Karjalainen eilisessä pääkirjoituksessaan. Tämä on juuri sitä julkisuutta, josta avausviestissäni puhuin: http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/55491-puhti-puuttuu-ennen-tarkeita-vaaleja

    "Puhti puuttuu ennen tärkeitä vaaleja

    Evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalit ovat marraskuun alussa. Ehdokaslistat ovat jätettävä 15. syyskuuta mennessä.

    Kun ehdokkaiden etsimiseen on aikaa enää muutama päivä, vaikuttaa tilanne huolestuttavalta useissa seurakunnissa. Ehdokasasettelu on sujunut nihkeästi. Erityisen kova pula on nuorista ehdokkaista - lasketaanpa nuoreksi alle 30- tai 20-vuotiaat.

    Tosin eroja on eri seurakunnissa. Joissakin ehdokkaita on saatu aiempien vaalien tapaan kohtuullisen hyvin. Kokonaistilannekin saattaa vielä muuttua nykyistä paremmaksi niin kuin on usein käynyt ehdokasasettelun loppukirissä.

    Vaikutelma on kuitenkin selvä: puhti puuttuu vaalikentiltä. Tämä huolestuttaa, sillä marraskuun vaalit ovat erittäin tärkeät seurakuntien ja kirkon tulevaisuudelle. Puhtia puuttuu myös paikallisilta puolueyhdistyksiltä. Kiinnostus ehdokasasetteluun vaikuttaa laimentuneen."

    Äänestä

Kansalaisjärjestöissä, yhdistyksissä on jo 15-vuotiailla äänioikeus syyskokouksissa tai vuosikokouksissa. Eikä siinä kaikki, nuorilla on myös oikeus tulla valituksi yhdistyksen hallitukseen. Vain puheenjohtajan tulee olla täysi-ikäinen.

Äänestä
  • Joo ja ne saavat erota järjestöstä omasta halustaan.

    Uskisten "moraalista" kertoo muutama vuosi sitten kirkon itselleen säätämä laki (eduskuntahan on näissä vain kumileimasin) jossa 16v saa äänestää (aiemman 18v sijaan) muttei saa asettua ehdolle eikä erota omasta tahdostaan.

    Syynä äänioikeusikärajan laskuun oli raadollisesti vain se että näin hihhulit ovat saaneet "oikeutuksen" tehdä kirkkopropagandaa vaalien varjolla oppilaitoksissa.

    Sellainen on uskovaisen "moraali"

    Äänestä

  • Pilkunviilaaja iskee: kaikkien nimenkirjoittajien, yleensä siis vähintään myös varapuheenjohtajan, on oltava täysi-ikäisiä.

    Ja tuo 15 vuoden raja on oletusarvo, jos säännöissä ei toisin määrätä. Esimerkiksi Protussa riittää joko ikäraja tai leirin käyminen, joten jonkin verran 14-vuotiaita äänestää.

    Äänestä

Kaikki julkisuus kirkolle on nyt pahasta.

Useimmat meistä ovat unohtaneet koko kirkon jäsenyyden. Kun seurakunnat ovat julkisuudessa, jäsenyys tulee mieleen. Moni huomaa siinä kohtaa ettei muuten tarvitse kirkkoa ja eroaa.

Ihan ilman kohuja ja kummallisia ehdokkaita. Tämän lisäksi tulee ehdokkaiden mahdollisesti jyrkät mielipiteet ja niiden vaikutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


10 + 3 kirjoitti:

9.11.2014 toimitetaan Suomessa seurakuntavaalit. Niiden ansiosta kirkko saattaa olla tavallista enemmän esillä mediassa. Julkisuuteen voi tulla kaikenlaista ihmisiä ärsyttävää, vaikka toisaalta jo neutraalikin kirjoittelu kirkosta nostaa todetusti erojen määrää. Lisäksi eroamista voi kiihdyttää vaalien jälkeen käytävä keskustelu esimerkiksi alhaisesta äänestysprosentista tai liberaalien/konservatiivien vaalivoitosta. Osa kirkon jäsenistä saattaa tehdä myös niin, että vaaleissa äänestäminen on heidän viimeinen tekonsa jäsenenä, eräänlainen protesti kirkon nykylinjaa vastaan.

Mielenkiinnolla odotan näitä vaaleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu