Profetioista taas epäselvyyttä.
Entä mitä meidän Herramme Jeesus Kristus sanoo maailmanlopun ajankohdan ennustamisesta?
"Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. (Matt.24:36-42)
Heti perään on syytä todeta, että Jeesus kehotti omiaan tarkkailemaan ajan merkkejä ja olemaan hereillä. Raamatusta löytyy yli seitsemänsataa erilaista ennustusta eli profetiaa. Moniin liittyvät ”ajan merkit”, joita tarkkailemalla on mahdollista päätellä, mitä vaihetta eletään ja mihin ollaan pian menossa.
Tulevaa yritetään nähdä taikauskon keinoin. Sellaisia ovat selvänäkijät, meediot, kristallipallot, tarokkikortit, teelehdet ja horoskoopit. otti omiaan tarkkailemaan ajan merkkejä ja olemaan hereillä. Raamatusta löytyy yli seitsemänsataa erilaista ennustusta eli profetiaa. Moniin liittyvät ”ajan merkit”, joita tarkkailemalla on mahdollista päätellä, mitä vaihetta eletään ja mihin ollaan pian menossa.
(Telaranta)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis sieltä on tulossa Ihmisen Poika, eikä Jumalan Poika? Näin Raamattu: Luuk.1:32. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen.
Matteuksen evankeliumi:
10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
11:19 Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."
12:8 Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=ihmisen poika&kirjat=kr
MINKÄ IHMEEN MAAILMANLOPUN ???? Haloo!!!
Asioille oikeat nimikkeet!
Sanoit vissiin vahingossa aivan oikein, vaikka jutun jatkuessa puhutaankin jo ihan eri asiasta. Aloittaja on siis hyvä ja lukee ensin Matteus 24:35 koska siinä kerrotaan mistä päivästä on kyse.
Sitten erotellaan nämä kaksi asiaa toisistaan:
1. Jumalan suuri ahdistuksen aika
2. Herran päivä, eli maailmanloppu (päivä jona alkuaineet sulaa ja taivaat ja maa pauhinalla katoaa.) Sellainen on Herran Päivä!
Matteus 24:35-36 on siis asia sinänsä, joka on Herran päivää koskettava.
Matteus 24:37-42 puhuu taas Jeesuksen takaisintulosta ja tulevan ahdistuksen ajan alkamisesta
Raamattu myös sanoo, että miksi odotatte Herran päivää, sillä se on kauhea päivä. Jeesuksen paluu taas ei ole niinkään kauhea.
13 Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9]
14 Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.
15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*. [Kreikan ja heprean kirjaimia käytetään myös numeroina.]
18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.
Ainakin on selvää, että kuva on puhunut paljon siitä saakka, kun elokuviin tuli ääni. Ääni radiossakin oli aikansa uutuus. Nyt sitten kuvapuhelimella reaaliajassa puhellaan. Ihmeitä kait on noihin Raamatun ajan toimiin nähden. Myös taivaalla on jo paljon ihmiskeksintöjä nähty. Ihmeheijastuksia kuten olympialaisissa.
"Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. 2. Joh. 1: 7"
Monia - siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. Kokoaisuusko eksyttäjistä tämä onkin?
Antikristus eksyttäjän muodossa aina ja kaikkialla.