Hyvä Osmo, olen ehdottomasti samaa mieltä kuin sinäkin eli köyhien autot pois Helsingin liikenteestä. Tavallisten työläisten tulee käyttää julkisia kulkuvälineitä tai kulkea jalan taikka polkupyörällä. Polkupyörän käyttöä kannattaa muutenkin työläistollojen pikkuhiljaa alkaa opettelemaan, koska julkisia kulkuvälineitä tullaan Helsingissä vähentämään tulevaisuudessa rajusti. Me kokoomuslaiset olemme viimeinkin saaneet vankan tukijan liikennepolitiikkaamme. Tietulli käyttöön ja heti sekä julkinen liikenne yksityistettävä.
Tietullit
Rönö
161057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kokoomuslainen olisi voinut kouluttautua hieman paremmin esim. suomenkielen osaamisessa.
Rakentakaa vaikka Kiinan muuri Helsinkinne ympärille ja rahastajat joka portille, minulla ei ole mitään syytä tulla sinne. Elinkeinoni toimii oikein kivasti täällä landella, ulkomaankauppaakaan varten ei tarvita helsinkejä.
ei koska lainkaan sinua. Siis miksipä edes osallistut tähän keskusteluun?
Tällaista marinaa ei oikein parhaalla tahdollakaan voi keskusteluksi nimittää.
Kokoomuslaiset vaan pois koko helsingin alueelta.Mitä ne täällä pyörii ihmisten kiusana..
kun köyhien autot poistetaan liikenteestä, voitaisiin bussikaistat lopettaa. Myös pysäkkejä on liikaa. Suurimmasta osasta voitaisiin tehdä parkkipaikkoja. Itse asiassa Helsingin ulkopuolelta tulevan julkisen liikenteen käyttäjät voitaisiin kaikki viedä aamuisin esimerkiksi Pasilaan, jonnekin aitaukseen, odottelemaan erottelua eri kaupunginosiin kuljettamiseksi (jonossa kävellen tietenkin). Iltaisin touhu toimisi sitten päinvastoin.
hei
hmm--kirjoituksesi oli muuten hyvä,paitsi niimpä
kirjoitetaan oikeasti NIINPÄ eli ännällä.
jos et itse sattunut huomaamaan, että se on hhh eikä hmm!
suomi24-keskustelut-seksi-fetissit taitaa löytyä sulle oma palsta; vaippojen käyttö.
Kutsuit siis tena-porukoihisi. Enpä taida joutaa. On niin monta köyhää vielä kyykytettävänä.
,,,sua Kalle kutsunu vaan correct writerin toivotin sinne menemää ettimään itteään;-))
sääli vähän kaveria. Kohta parijonossa nelinkontin bussikaistalla duuniin (tsoukki, mihin duuniin=)). Ämmiähän tyyppi ei näekkään kuin niiMpä-sanassa. Joten annetaas sille vielä yksi: niiMpä.
Tietullit voisivat olla ihan OK. Ideahan on karsia ruuhkia: tehdään tullista sellainen, että se pätee vain ruuhka-aikaan. Ruuhka-ajan ulkopuolella voi ajaa tullia maksamatta. Toinen pätevä vaihtoehto on, että käyttää julkisia liikennevälineitä tai järjestää työaikansa sillä lailla liukuvaksi, että pääsee lähtemään töistä ennen ruuhkahuippua tai sen jälkeen. Mikään pakko siis ei ole änkeä tilanteeseen, jossa tullin joutuu maksamaan.
Jos tuo työajan porrastaminen onnistuisi, ei ruuhkia olisi. Tietullit olisivat hyvä kehoitus työajan porrastamiseen ja siten ruuhkien vähentämiseen. Ruuhkahuippu Helsingissä on kuitenkin aika lyhyt, ja kokoomuksen suosittelemat kaupungin alitustunnelit ja moottoritielevennykset ovat aivan liian hintavia ja raskaita ratkaisuja lyhyen ruuhkahuipun ratkaisemiseksi.
Asiaa! Helsingin keskusta on niemi, liikenteellisesti vaikea paikka. Ei täällä todellakaan ole mitään metropolien ruuhkia, mutta eikö voitaisi sellaisia ehkäistä jo etukäteen? /Provo päälle: ei espoolaisille paksumahaisille volvo v70 -miehille tekisi ollenkaan pahaa kävellä julkisen liikenteen pysäkille ja tulla sillä stadiin /provo pois. Itse siirryin oman auton käytöstä julkisiin eikä tunnu ollenkaan pahalta, ihana nauttia vapaudesta, kun ei tarvitse muiden yksin ajavien kanssa jonotella liikennevaloissa.
Taisi demaripropagandisti iskeä taas. Ei tajunnut vieläkään mitä eroa on yhtiöittämisellä ja yksityistämisellä. Mutta demareillehan olikin vain tärkeää vaalivoiton toivossa haukkua kaikki vihreät kollektiivisesti, vaikka esim. yhtiöittämispäätöksessäkin vihreästä valtuustoryhmästä osa äänesti yhtiöittämistäkin vastaan.
Kas kun SDP ei syyllistänyt kokoomusta, joka yhtenäisenä äänesti yhtiöittämisen puolesta kannattaen (näin uskon) lopulta myös yksityistämistä. Kokoomus välttyi demarien kritiikiltä silti täysin! Miksikö? Koska SDP katsoo juuri vihreiden äänestäjien vievän kannatustaan Helsingissä. Siinä SDP on oikeassa. Ikävää vain, että ennen vaalia heidän silti piti tukeutua näin valheelliseen temppuun.
Tietullit voisi toteuttaa siten, että se koskisi ruuhka-aikoihin H:gin ulkopuolelta (aamut) tänne tulevia ja H:gistä lähteviä (iltapäivät). Ajat esim. 7-9 ja 15-18. Helsingissä asuvilla voisi olla "Helsinki-kortti",jonka omistavien ei tarvitsisi tietullia maksaa. Varsinkin espoolaiset vastustavat lähes kaikkea julkista liikennettä, esim.Metroa ja juuri he ruuhakauttavat sisääntulo/ulosmenoväylät ruuhkaaikoina. Heidän pitäisi maksaa siitä, että ruuhkauttavat H:gin keskustan, vievät paikallisilta parkkipaikat, valloittavat työpaikkoja, suorittavat ostoksensa työpäivän jälkeen Espoon marketeissa ja maksavat veronsa Espooseen. Heistä ei ole Helsingille mitään hyötyä, vain kuluja ; tietulleilla saisimme edes osan kadunhoitokustannuksista yms. menoista niiltä, jotka nyt käyttävät palveluitamme ilmaiseksi ja vaikeuttavat kantakaupunkilaisten elämää.
Ja tullimaksuksi ainakin 10-20€ niin eiköhän ala meikäläisillä olla tilaa porhaltaa Mersulla espalle. Nyt kaikki äänestämään vihreitä jotta saadaan työläistollot julkisiin kulkuvälineisiin.