Miten kokoomus olettaa, vaatiessaan valtion ja kuntien menojen leikkaamista sekä verojen alentamista, että samanaikaisesti kunnat ja valtio kykenevät selviämään ihmisten ja erityisesti lasten, nuorten, opiskelijoiden sekä vanhusten kasvavista tarpeista.
Kysymys on yhtälöstä, joka osoittaa kokoomuksen valheellisuuden. Virheellisen ja kyynisen politiikan harjoittamisen tason.
On oletettavaa, että jossakin vaiheessa ihmiset havaitsevat valheen.
KÄSITTÄMÄTÖN YHTÄLÖ
13
374
Vastaukset
- demarien vihollinen no1
..sorry vaan, valtion omistamisen yhtälöt käytiin loppuun puolessa maapalloa.
Markkinatalouden riemuvoittoa ei ole vielä saanut tuoda suomeen, kun on näitä siirtyäaikoja surkeasta asioiden hoidosta, jonka maksaa lapsiperheet ja veronmaksajat.
Hillittömällä verotuksella ei saada aikaan sitä hyvinvointia. - Tutkain
Kun työt (siis osa niistä) kilpailutetaan, niin samaa laatua saadaan halvemmalla hinnalla - kun kontrolli pelaa. Ne tehtävät, joita kunnan ei kuulu järjestää voidaan myös ulkoistaa. Lypsävää lehmää ei toki kannata myydä, elle i vaihdossa saa parempaa.
- Suomen turva
Moni julkisen sektorin päättäjä on itse todennut, viimeksi asia vahvistettiin "Vauvasta vaariin"- vaaliohjelmassa viikko sitten:
julkista sektoria vaivaa jäykkä organisaatio ja päätöksenteon puute - näiden toimivuus yhdessä ovat olennaisia toiminnan kehittämisen lähtökohtia.
Kilpailuttaessa palveluita julkinen sektori saa vertailutietoa siitä miten palvelut on järkevintä tuottaa niin että laadun taso ja tehokkuus tulevat optimoiduiksi.Ja vastoin vasemmistolaisten propagandaa, palveluiden järjestämis- ja laatuvastuu säilyy edelleenkin kilpailuttajalla eli julkisella sektorilla = se määrittelee palvelun laatutason, ei tarjoaja.
Valitettavasti liian monessa julkisen sektorin organisaatiossa tyydytään pohtimaan, miten turvataan nykyiset olot työntekijälle, kun pääpaino tulisi olla siinä miten turvataan tulevaisuudessa PALVELUT rajallisin resurssein.
Itse toimin alalla, jolla onnistumme säästämään julkisen sektorin varoja 7-25 % samalla kun palvelun laatu paranee - asiaa mitataan jatkuvasti asiakas- ja tilaajakyselyin.
Kumma juttu, että ay-liike sallii yksityisen sektorin työntekijöiden "pätkätyöläisyyden" sopimuksen ajaksi (muutama kk-muutama vuosi), kun taas julkisella sektorilla lähtökohtana on turvata ensisijaisesti samaa työtä tekevien työsuoja - todellista epätasa-arvoa, jossa monin tavoin painostetaan yksityisen sektorin työntekijöitä vain siksi, että heidän palkkansa maksaa yksityinen, ei julkinen yhteisö. - kommentoija
"Miten kokoomus olettaa, vaatiessaan valtion ja kuntien menojen leikkaamista sekä verojen alentamista, että samanaikaisesti kunnat ja valtio kykenevät selviämään ihmisten ja erityisesti lasten, nuorten, opiskelijoiden sekä vanhusten kasvavista tarpeista."
Miksi julkisen sektorin pitäisi huolehtia ja holhota jokaista ihmistä? Jospa ihmiset alkaisivat ottaa vastuuta itsestään työikäisten ja työkykyisten tukiaiset pois. Työttömyystuki hoidettakoon työntekijöiden ja työnantajien yhdessä maksamilla vakuutuksilla (nyt yli 90% työttömyystukiaisista tulee veronmaksajien kukkarosta).
Noin saadaan verot alemmaksi, rahaa lisää avoimelle sektorille, mikä lisäisi kulutuskysyntää, mikä taas lisäisi tarjontaa ja sitä kautta parantaisi työllisyyttä.
Tuo olisi toimiva ratkaisu - ns. hyvinvointivaltio on natissut romahtamisa edeltäviä natinoita jo reilun vuosikymmenen verran eikä sitä ole eri hallitusten sos.dem.politiikalla saatu enää toimivaksi.
Valitettavasti eri puolueiden sos.dem.siivet kieltäytyvät näkemästä todellista tilannetta ja yrittävät edelleen jatkaa sosialistilinjaa - myös kokoomuksen turhan suuri demarisiipi!- KULLERVO
Vastaan kaikkiin edellä oleviin.
Ne eivät sisältäneet yhtäkään kannanottoa siihen, miten ratkaistaan epäselvä yhtälö kuntien sekä valtion menojen leikkaaminen sekä verojen alentaminen ja edelleen vaatimus palvelutason nostaminen.
Vastaukset olivat kliseitä, joita suomalaisille on toistuvasti jaettu osoittamatta miten hyvinvointivaltio Suomi säilyy. Kysymys ei siis ole hohoamisesta vaan sen takaamisesta vastuullisesti, että jokainen meistä voi elää hamasta lapsuudesta, nuoruudesta vanhuuteen turvallisessa yhteiskunnassa.
Vapaa säälimätön markkinatalous on se joka näitä edellytyksiä on ollut tuhoamassa. - kommentti
KULLERVO kirjoitti:
Vastaan kaikkiin edellä oleviin.
Ne eivät sisältäneet yhtäkään kannanottoa siihen, miten ratkaistaan epäselvä yhtälö kuntien sekä valtion menojen leikkaaminen sekä verojen alentaminen ja edelleen vaatimus palvelutason nostaminen.
Vastaukset olivat kliseitä, joita suomalaisille on toistuvasti jaettu osoittamatta miten hyvinvointivaltio Suomi säilyy. Kysymys ei siis ole hohoamisesta vaan sen takaamisesta vastuullisesti, että jokainen meistä voi elää hamasta lapsuudesta, nuoruudesta vanhuuteen turvallisessa yhteiskunnassa.
Vapaa säälimätön markkinatalous on se joka näitä edellytyksiä on ollut tuhoamassa.....edes ymmärrä lukemaasi?
Siihen johtopäätökseen voi tulla, kun noin lahjakkaasi sivuutat sinulle esitetyt argumentit.
- Jaba_43
Kun menoja järkeistetään leikkaamalla turhaa byrokratia saadaan raha palveluihin ilman veronkorotuksia.
Kun liian korkeita veroja alennetaan saadaan markkinoille lisää ostovoimaa, joka kysynnän kautta lisää työn tarvetta ja vähentää valtion kuluja (verojen tarvetta) sekä lisää valtion tuoja, kun työttömistä tukien kuluttajista tulee työssäkäyviä verojen maksajia.
Palkkaveron alennuksista tulee myös valtiolle välittömästi 18,03% takaisin alv:n kasvavana tuottona, kun veronalennuksen myötä lisääntynyt ostovoima menee kulutukseen.
Kokoomuksen yhtälössä on kyse kansantalouden dynamiikasta, joka perustuu markkinatalouden toimintaan, eli asiaan, jonka hyväksyminen on sosialisteille jo lähtökohtainen mahdottomuus, mikä lienee ollut sinunkin kirjoittelusi päällimmäinen motiivi.- Juntti
Heh, meikäjunttikin sen tajuaa, mutta kysypä kepulta, demarilta tai kunnan virkamieheltä, mikä se ON.
Eivät he ymmärrä, mutta selkeämmin asiaa ei voine kuvata kuin Sinä sen teit, thanks. - vinkumaan!
Jos veroja alennetaan ja sen synnnyttämä ostovoima lisääntyy, niin miksi se kaikki siirtyisi ilmanmuuta kulutukseen? On myös muita rahan sjoituskeinoja.
Ei nuo veroparatiisit, nyt niin kovin kaksisia valtioita esim. työllistäjinä ole. Eikö työllisyys ole enää kokkareiden mielestä tärkeätä? - Jaba_43
vinkumaan! kirjoitti:
Jos veroja alennetaan ja sen synnnyttämä ostovoima lisääntyy, niin miksi se kaikki siirtyisi ilmanmuuta kulutukseen? On myös muita rahan sjoituskeinoja.
Ei nuo veroparatiisit, nyt niin kovin kaksisia valtioita esim. työllistäjinä ole. Eikö työllisyys ole enää kokkareiden mielestä tärkeätä?Veronalennus siirtyy kulutukseen vain silloin, kun liian korkkea verotus on estänyt kulutusta. Tämä tilannehan meillä on nyt, kun luottokorttivelallisten suuri määrä on ongelma saman aikan, kun työttömiä on aivan liikaa.
Eikä tavoitteena ole veroparatiisi, van verotuksen hakeminen sellaiselle tasolle, että talous toimii, työllisyys on niin hyvä kuinvoi olla ja valtio saa samaan aikaan riittävät tulot omien hommiensa hoitamiseen.
Verotuksen tason hakeminen - välillä veron alennuksilla välillä veron korotuksilla - on tasapainopeliä ääripäiden välimaastossa.
Kukaan ei halua veroparatiisia sen enempää kuin "verovapaata" sosialismiakaan, jossa valtio jakoi 100% kansalaisten ansioista "tasapuolisesti" kaikille. - pelastaa
Jaba_43 kirjoitti:
Veronalennus siirtyy kulutukseen vain silloin, kun liian korkkea verotus on estänyt kulutusta. Tämä tilannehan meillä on nyt, kun luottokorttivelallisten suuri määrä on ongelma saman aikan, kun työttömiä on aivan liikaa.
Eikä tavoitteena ole veroparatiisi, van verotuksen hakeminen sellaiselle tasolle, että talous toimii, työllisyys on niin hyvä kuinvoi olla ja valtio saa samaan aikaan riittävät tulot omien hommiensa hoitamiseen.
Verotuksen tason hakeminen - välillä veron alennuksilla välillä veron korotuksilla - on tasapainopeliä ääripäiden välimaastossa.
Kukaan ei halua veroparatiisia sen enempää kuin "verovapaata" sosialismiakaan, jossa valtio jakoi 100% kansalaisten ansioista "tasapuolisesti" kaikille.'Veronalennus siirtyy kulutukseen vain silloin, kun liian korkkea verotus on estänyt kulutusta. '
-on kyllä todella veteen piirretty viiva.
Veronalennus toimii siis ehkä vain kerran vaalilupauksena. Siis ennekuin ollaan taas lähempänä veroparatiisissa. - Jaba_43
pelastaa kirjoitti:
'Veronalennus siirtyy kulutukseen vain silloin, kun liian korkkea verotus on estänyt kulutusta. '
-on kyllä todella veteen piirretty viiva.
Veronalennus toimii siis ehkä vain kerran vaalilupauksena. Siis ennekuin ollaan taas lähempänä veroparatiisissa.Olisit sanonut, että sinulla on asiasta valmis luutunut mielipide, niin en olisi edes yrittänyt selvittää sinulle, mistä on kysymys.
- kolisee
Jaba_43 kirjoitti:
Olisit sanonut, että sinulla on asiasta valmis luutunut mielipide, niin en olisi edes yrittänyt selvittää sinulle, mistä on kysymys.
No se hyvä puoli sinullakin, ettei ole osteoporoosia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954