kansat ja kulttuurit erilaisia

pohjimmiltaan ihmiset

ovat yhtä. Niin kuin lapset poikkevat aikuisista, poikkeavat kansat ja kulttuurit tavoiltaan toisistaan. Pohjimmiltaan ihmissielu kuitenkin on laajempi kokonaisuus. On tärkeää, että kulttuurit ovat itsenäisiä ja vapaita, mutta toisten kulttuurien väheksyntä on pelkästään tietämättömyyttä.

3

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulkomaalainen suomalainen

      Toisista kulttuuripiireistä tulevien ihmisten väheksyntä on silkkaa välinpitämättömyyttä ja kykenemättömyyttä myötäelää tai arvioida toisen tilanne kokonaisuutena. Sitä me kuitenkin jokainen itse toivomme: että toiset tekisivät oikeudenmukaisia arvioita, jotka perustuvat kokonaistilanteeseemme.

      • peräänkuuluttamaasi

        ns. oikeudenmukaisia ratkaisuja siltä osin, että ainoastaan toineen kulttuurimuoto antaa sekä sisäisten että ulkoisten paineiden edessä periksi? Tuskin, ja totean tämän myös tuskin. Pakottamalla ihmisiä ei ole ennenkään paljon muuhun johdettu kuin kaasukammioihin tai kytevään vihaan, joka purkautuu aikoinnan sitten taas. Sitä nyt ollaan jälleen kerran kylvämässä, mutta tällä kertaa tiedostamatta ihmisten todellista käyttäytymistä näitä toisia kulttuureja edustavia kohtaan korulausein. Ei mielestäni Suomi ainakaan ole valmis johonkin Hollantiin tai Englantiin verrattava siirtomaistaan rikkautensa aikoinaan riistäneenä valtiona. Kantakoot kortensa puolestani kekoon nämä imperialistiset valtiot aikaansaannoksinneen tai sälyttäkööt sitten tyystin Ruotsin kansankotiin omien identiteettiensä kunnioittamisen vaatimuksineen, kun heiltä itseltään ei löydy edes alkeellisintakaan halua oppia edes paikallista kieltä, työnteosta nyt puhumattakaan.

      • ulkomaalainen suomalainen
        peräänkuuluttamaasi kirjoitti:

        tarkoittanut, että ketään pakotetaan mihinkään. Puhuin toisesta kulttuuripiiristä tulevan ihmisen ymmärtämisestä. Lähtökohtana on mielestäni aina henkilön oma tausta ja lähtökohdat, eikä se päde pelkästään eri kulttuuripiireistä tulleisiin, vaan aina, kun kohdataan erilaisuutta. Sopeutuminen ja mukautuminen eri tilanteisiin on asia erikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe