Ahon "lähialueyhteistyön" hedelmiä

1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Antti Rinteellä näyttää olevan rahaa syydettäväksi. Mieleen tule Urpilaisen Kreikkaan työntämät miljardit.

Äänestä
  • Esko Aho se tuon aloitti ja tuossa listassa on vain jäävuoren huippu Suomen oikeasta apusummasta. Esimerkiksi vientitukia jotka suomalainen veronmaksaja maksaa ja joiden avulla venäläiset ostavat halpaa suomalaista maitoa, perunaa ja juustoa ei mainita lainkaan. Neuvostoliitosta saatiin edes jotakin aina takaisin.

    Äänestä

"Eräs ohjelmakokonaisuuteen liittyvä tavoite on ollut sosiaalisten olojen kohentaminen Venäjällä."

Miksi h*lvetissä Suomen ja suomalaisten pitäisi kohentaa venäläisten oloja Venäjällä, kun ei kyetä huolehtimaan edes omista, eli köyhistä ja varattomista suomalaisista Suomessa!?!?!?

Lehtijutun mukaan jo ennestäänkin rikkaalle Venäjälle annetaan kymmeniä miljoonia muodossa tai toisessa. Kyseessä on se kuuluisa nuoleskelu, jota pehmeäpäiset poliitikot ovat harrastaneet jo kauan. Nuoleskelusta huolimatta suomalainen köyhä tai työtön ei kuitenkaan tule hyötymään tuosta hankkeesta mitään.

Äänestä
  • Raaka-aineita tuottava kehitysmaa tuo on. Raaka-aineiden hinnat on jatkuvassa laskussa. Miksi tuo "yhteistyö" aikoinaan aloitettiin? Esko halusi jatkaa "tuottoisaa idänkauppaa" ja täällä sekä muualla lännessä pelättiin kommarien nousua. Lopultahan Zjuganovkin oli munaton kerjäläinen joka mainosti Davosissa 1996 "kommunistista talousmallia länsimaisille sijoittajille". Suomessa muuten iso osa "köyhistä" on virolaisia ja venäläisiä. Venäläiset ja virolaiset vetävät esimerkiksi puolet Etelä-Suomen toimeentulotuesta. Lapsilisiä menee jo pelkästään Viroon kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

    Äänestä

  • mikä rikas kirjoitti:

    Raaka-aineita tuottava kehitysmaa tuo on. Raaka-aineiden hinnat on jatkuvassa laskussa. Miksi tuo "yhteistyö" aikoinaan aloitettiin? Esko halusi jatkaa "tuottoisaa idänkauppaa" ja täällä sekä muualla lännessä pelättiin kommarien nousua. Lopultahan Zjuganovkin oli munaton kerjäläinen joka mainosti Davosissa 1996 "kommunistista talousmallia länsimaisille sijoittajille". Suomessa muuten iso osa "köyhistä" on virolaisia ja venäläisiä. Venäläiset ja virolaiset vetävät esimerkiksi puolet Etelä-Suomen toimeentulotuesta. Lapsilisiä menee jo pelkästään Viroon kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

    http://www.youtube.com/watch?v=x2nNtynZAiI

    Poliitikkojen aivoriihen lopputuloksena päätettiin myös rahoittaa ja elättää maahan tulleita venäläisiä "paluumuuttajia", joiden ainoa side Suomeen on muinoin Suomessa asunut isoisoisoisä tai isoisoisoäiti.

    Ei olisi mikään ihme, jos seuraavan hallituksen hellämieliset ihmisoikeusaktivistit eli kaikenlaiset räsäset päättäisivät myöntää paluumuuttajastatuksen myös neandertalin ihmiselle.

    Äänestä

  • "Paluumuuttajat" kirjoitti:

    Hävettävää. Jeltsin ei pystynyt edes kerämään veroja ja täällä uskottiin sokeasti Ahon syöttämää paskaa "suuresta ja mahtavasta". Clintonin kusipää syyti venäläisille lähes ilmaiseksi länsimaista teknologiaa syyttäen samalla näiden "pikkuveljiä" rikoksista. Venäläisiä ei olisi esimerkiksi koskaan pitänyt auttaa kehittämään maalleen internet-yhteyttä, vaikka Berners-Lee kuinka inisi. Ollila sentään tervehdytti jotenkin "idänkauppaa". Lähes ilmaiseksi ne venäläiset joka tapauksessa saivat internetin, kännykät, länsimaiset autot, tietokoneet ja muut lelut. Saatana kun vituttaa! Venäjän maaseudulla käytettäisi vielä lankapuhelimia ilman länttä.

    Äänestä

  • oli se kyllä kirjoitti:

    Soros oli 80-luvulla rahoittamassa jotain tietohömpää neukkulaan.

    Äänestä

  • mikä rikas kirjoitti:

    Raaka-aineita tuottava kehitysmaa tuo on. Raaka-aineiden hinnat on jatkuvassa laskussa. Miksi tuo "yhteistyö" aikoinaan aloitettiin? Esko halusi jatkaa "tuottoisaa idänkauppaa" ja täällä sekä muualla lännessä pelättiin kommarien nousua. Lopultahan Zjuganovkin oli munaton kerjäläinen joka mainosti Davosissa 1996 "kommunistista talousmallia länsimaisille sijoittajille". Suomessa muuten iso osa "köyhistä" on virolaisia ja venäläisiä. Venäläiset ja virolaiset vetävät esimerkiksi puolet Etelä-Suomen toimeentulotuesta. Lapsilisiä menee jo pelkästään Viroon kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

    Kommarit äänestää aina Putinin puolesta ja silti kepu jatkaa paskan puhumista. Tuet pois vaan kaikilta Itä-Euroopan mailta, geneettisesti venäläisiä lähellä olevilta virolaisiltakin. Slaavit ovat länsimaisen sivistyksen ikuisia vihollisia.

    Äänestä

Uutisessa kerrotaan selkeästi kuinka Stubbin ja Rinteen hallitus törsää Venäjälle.

Äänestä
  • Kaikki alkoi Tuho Ahosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kiitti vaa tuho esko kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288736483946.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu