Paastoa ja rukousta Suomen puolesta

4

283

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herran Henki puhalta

      Olen paastonnut tämän torstain ja rukoillut. Katson kotonani televisiosta kyseisen ohjelman klo 18:30.

      Mihin aikaan saa syödä? Viimeisen suupalan söin taktisista syistä eilen klo 23.55. Olen varautunut että koko torstain paastoan mutta mikä on virallinen paastoaika.

      • Hienoa, että olet mukana!

        Ymmärtäisin, että tämä päivä tai vuorokausi on se paaston pituus. Sen saa toki jokainen suunnitella itse. Ja jos ei pysty syystä tai toisesta paastoamaan, niin rukoillenkin voi tulla mukaan!


    • Herran Henki puhalta

      Olin koko torstain ruoatta. Otin osaa seiskalla kuulemiini rukouksiin. Heillä olikin sana hallussaan oli helpoa yhtyä niihin rukouiksiin. Siellä oli jokin stop abortille lista. Siihen on hyvä nimensä laittaa.Hienoa, että oli monia mukana kertomassa Herralle mitä Suomen kansana sydämellämme on. Oikein tuli niitä asioita esiin, jotka ovat minua kismittäneet mutta niistä ei ole sitemmin puhuttu mutta tuossa rukouslähetyksessä nousi esiin mm. Suomen suhtautuminen osana EU-mielipidettä Israelin omalle mailleen tlojen rakentamiseen juutalaiselle kansalle.Suomihan meni vuosi-kaksi sitten nuhtelemaan asiasta Israelia. Koin sen erittäin pöyhkeänä tekona.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      93
      1557
    2. 72
      1244
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      89
      1203
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      275
      987
    5. 95
      919
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      40
      894
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      80
      765
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      743
    10. 45
      685
    Aihe