Miksi ruotsinkieliset(rkp:set)näyttävät

jatkuvasti vääristelevän tai jopa valehtelevan näistä kieliasioista, tätä olen jo pidenpään ihmetellyt. Väittävät esim.että suomalaiset haluavat ruotsin kielen kokonaan pois kouluista, tämä siis liittyen tähän pakkoruotsin vastaiseen kampanjaan. Tällaista suoranaista valehtelua kuulee jopa RKP:n johtoportaan taholta.

Kaikki mitä minä olen lukenut asiasta, niin vain pakkoruotsi halutaan lopettaa,siis laittaa vapaaehtoiseksi eikä pois kouluista.

Todella kummallista että aikuiset sivistyneet ihmiset tekevät tuollaista, ei kai jo kotona opeteta ruotsinkielisiä puhumaan vääristeltyä "totuutta" jos tarve vaatii. Tai sitten RKP:lle on kaikki keinot sallittuja, totuudesta ja rehellisyydestä ei ole niin väliä.

Täytyy sanoa että tuollaisen toiminnan seurauksena, en voi RKP:tä arvostaa millään tavalla.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No kun mitään selkärankaa ei heille ole, niin mitä muuta voi odottaa.

Äänestä

Syy valehteluun on selvä. Järjetöntä pakkoruotsitusta ei yksinkertaisesti pysty puolustamaan järkiperustein. Ja niin otetaan keinoiksi valehtelu ja vastustajan solvaaminen.

Normaalin moraalin omaava henkilö luopuu mieluummin asiasta, kun sortuu valehtelemaan sen puolesta. Mutta svekothan tunnetusti ovat moraaliltaan huonoja ihmisiä.

Äänestä
  • Heillä ei ole moraalia.

    Äänestä

Kaikki on sallittua rkp:lle, eikä siihen kukaan puutu.

Äänestä
  • Omat fennoedustajat 96% ovat pakkoruotsin takana, ei RKP 4%, joten pieleen meni fennoilla taas kerran! Fennot on tyhmiä, kun kaali sekottaa kaiken.

    Äänestä

Kyllä rkp vaatii pakkoruotsia, se on kaiken A & O sille.

Äänestä

Ehdotan seuraavaksi kampanjaa Piirtämistä ja Kudontaa vastaan kouluissa!

Kuinka paljon saisimmekaan enemmän opiskeltua HYÖDYLLISIÄ aineita ilman näitä turhuuksia.

kudonta, pitsinnypläys ja sukkien parsiminen on JÄÄNNE MAASEUTU SUOMESTA.

Ihmiset voivat OSTAA villapaitoja!

Tällainen PAKKO ON AIVAN TURHAA!

Aijon monistaa ja JAKAA lehtisiä suoraan koululaisille, jossa kerron kuinka kudonta on heidän aikansa hukkaamista!!!!!!!

VIHAAN KAIKKIA JOTKA KUTOOOOOOOOOO

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi näin? kirjoitti:

jatkuvasti vääristelevän tai jopa valehtelevan näistä kieliasioista, tätä olen jo pidenpään ihmetellyt. Väittävät esim.että suomalaiset haluavat ruotsin kielen kokonaan pois kouluista, tämä siis liittyen tähän pakkoruotsin vastaiseen kampanjaan. Tällaista suoranaista valehtelua kuulee jopa RKP:n johtoportaan taholta.

Kaikki mitä minä olen lukenut asiasta, niin vain pakkoruotsi halutaan lopettaa,siis laittaa vapaaehtoiseksi eikä pois kouluista.

Todella kummallista että aikuiset sivistyneet ihmiset tekevät tuollaista, ei kai jo kotona opeteta ruotsinkielisiä puhumaan vääristeltyä "totuutta" jos tarve vaatii. Tai sitten RKP:lle on kaikki keinot sallittuja, totuudesta ja rehellisyydestä ei ole niin väliä.

Täytyy sanoa että tuollaisen toiminnan seurauksena, en voi RKP:tä arvostaa millään tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu