Hetki kun Stubb tajuaa kameran käyvän

3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Stubb pyrkii esiintymään reiluna jätkänä kansan parissa
mutta hänellä on karsea kääntöpuoli

KYSEESSÄ ON DR JEKYLL STUBB JA MR HYDE STUBB -ASETELMA

Rolexander Stubb raivostui eduskunnassa, kun ilmeni, että häntä on vartioitava vahvasti
julkisissa tiloissa kansan inhon ja jopa vihan takia

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_poliisikansanedustaja_kertoi_turvanneensa_stubbin_perhetta__stubb_hermostui/7463567

Rolexander STUBBIN KEHITTÄMÄLLE BRÄNDILLE
reilu kaikki käy -jätkä
ON ERITTÄIN HAITALLISTA ja tuhoavaa, KUN PALJASTUU
ETTÄ HÄN ON INHOTTU JA JOPA VIHATTU puppugeneraattori kansan keskuudessa jopa niin,
että Stubb joutuu pitämään vahvaa poliisisaattuetta ympräristössään saadakseen liikkua

Sama koskee Halosta, joka ei voi käydä Hakaniemen torilla ilman vahvaa poliisisaattuetta

Mauno Koivisto kävi vielä ostamassa silakoita torilta linnasta käsin ja kulki jaloin
ilman saattueita

Mamutus ja muu on saanut kansakuntamme sekaisin

Kuvissa kyllä Rolexander Stubb pyöräilee ja esiintyy rennosti, mutta vieressä kuvien ulkopuolella
hänellä on eri kasvot ja myös
poliisivartio suojaamassa hänen integriteettiään kansan inholta

Tämä syö voimakkaasti Rolexander Stubbin julkisuuskuvaa
Suojellakseen itseään Dr Jekyll Stubb saa MR Hyde -raivareita jatkuvasti
ja myös tämä syö hänen brändiää ja paljastaa kaksikasvoisuuden

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Paaministeri-Stubb-sai-hepulin-julkkishaissa-huusi-ja-meuhkasi-kuvat/1050303

Pääministeri Stubb sai hepulin julkkishäissä: huusi ja meuhkasi – kuvat!

Äänestä

Kuinka paljon veronmaksajien rahoja kuluu kun tarvitaan henkivartijat hänen
maraton ja triatlon kisoihinsa.
Kun on tarpeeksi ylimielinen ja sellaisessa asemassa,että voi kävellä
suuren enemmistön tahdon yli joutuu varmasti pelkäämään.
Mutta voihan sitten edes uhitella Putinille.

Äänestä

Ne on hiekkalaatikkoleikkejä nuo sotaleikit ja stubb taas juoksee henkesä eestä, voi tehdä pakoonjuoksussa suomen ennätyksenkin... säälittäviähän nuo pojat ovat. Hankkikaa elämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hymyä huuleen kirjoitti:

http://nyt.fi/a1305872923935?ref=tf_iHSisboksi630-a&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage&jako=fd66855c8299a8b9b9a3cd486d84023b

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu