38,5%
38,5%
Suomi teki sopimuksen EU:n kanssa . Silloin Suomen uudisenergian osuus oli 36,5%. EU.n jokaisen maan pitää päätöksen mukaan nostaa uudisenergian osuus maassaan luokkaan 20%. Suomella taso oli puun polton takia jo korkea 36,5%¤. Ja sitä EU vaati nostettavaksi vain 2%. Ruotsilla määränousu asetettiin tätäkin korkeammaksi luokkaan 40%.
Tavoite piti saavuttaa 2020 tultaessa. Eikä siinä kaikki tavoite päätettiin MYÖS SANKTIOIDA. Eli maa, joka ei tavoitetta saavuta joutuu satojen miljoonien vuotuisiin sakkoihin! Mutta kuten aina. Suomi EI turhaan paini EU:n mutasarjassa jaetulla viimeisellä sijalla! Suomi ei huomannut hankkeessa yhtä oleellista sudenkuoppaa .
Ydinvoima, kuten tiedämme EI ole ekoenergiaa, EI edes uudisenergiaa, vaan ihan jotain muuta. Otetaanpa esimerkki. Suomi laski saavuttavansa 38,5% tavoitteensa rakentamalla 2500MW tuulivoimaa. Ihan hyvä tavoite.. Ellei...
Oteta huomioon sitä, että Suomen 9000MW valtakunnan verkkoon on tarkoitus lisätä 1600MW OL-3 hanke. No 1600/ 9000MW= 18%! SAE mitä Suomessa ei ydinala tajua johtuu siitä, että OL-3 startti pudottaa saavutetun 38,5% uudisenergian tavoitteesta -8%! Saman tekee tietysti OL-4 startti, tai Fennovoiman lisääminen EI uudisenergisen ydinvoiman osuuden lisäys tekee yhtälön aina asteen vaikeammaksi.
On päivän selvää, että kaavailtu OL-3 startti tuottaisi Suomelle SATOJEN MILJOONIEN VUOTUISET SANKTIOSAKOT EU:sta! Nyt alatte ymmärtämään myös miksi OL-3 startti venymistään venyy. Itse asiassa TVO:n laitoksen startti tulee maksamaan jokaiselle käyttövuosilleen satojen miljoonien sanktiot.
Eikä se jää tähän. EU on nostamassa uudisenergian tavoitetasoja ja rajusti, eli kaksinkertaistamassa sitä heti 2020 tavoitteitten jälkeen. Suomessa kyllä vaahdotaan CO2 kiintiöistä. Mutta ei ymmärretä keskustella TODSELLISISTA ydinahneudesta johtuvista suurriskeistä maallemme. 2020 Kun Suomi alkaa maksamaan ydinhankkeistaan EU.lle sakkojaan. On myös selvää, että EU:n sanktioimat lisävaateet tullaan maksamaan myös jatkossa ja korkoa korolle lupaa laajasti ydinvoimasta tästäKIN syystä pois liputtavassa EU:ssa.
38,5%
Suomi teki sopimuksen EU:n kanssa . Silloin Suomen uudisenergian osuus oli 36,5%. EU.n jokaisen maan pitää päätöksen mukaan nostaa uudisenergian osuus maassaan luokkaan 20%. Suomella taso oli puun polton takia jo korkea 36,5%¤. Ja sitä EU vaati nostettavaksi vain 2%. Ruotsilla määränousu asetettiin tätäkin korkeammaksi luokkaan 40%.
Tavoite piti saavuttaa 2020 tultaessa. Eikä siinä kaikki tavoite päätettiin MYÖS SANKTIOIDA. Eli maa, joka ei tavoitetta saavuta joutuu satojen miljoonien vuotuisiin sakkoihin! Mutta kuten aina. Suomi EI turhaan paini EU:n mutasarjassa jaetulla viimeisellä sijalla! Suomi ei huomannut hankkeessa yhtä oleellista sudenkuoppaa .
Ydinvoima, kuten tiedämme EI ole ekoenergiaa, EI edes uudisenergiaa, vaan ihan jotain muuta. Otetaanpa esimerkki. Suomi laski saavuttavansa 38,5% tavoitteensa rakentamalla 2500MW tuulivoimaa. Ihan hyvä tavoite.. Ellei...
Oteta huomioon sitä, että Suomen 9000MW valtakunnan verkkoon on tarkoitus lisätä 1600MW OL-3 hanke. No 1600/ 9000MW= 18%! SAE mitä Suomessa ei ydinala tajua johtuu siitä, että OL-3 startti pudottaa saavutetun 38,5% uudisenergian tavoitteesta -8%! Saman tekee tietysti OL-4 startti, tai Fennovoiman lisääminen EI uudisenergisen ydinvoiman osuuden lisäys tekee yhtälön aina asteen vaikeammaksi.
On päivän selvää, että kaavailtu OL-3 startti tuottaisi Suomelle SATOJEN MILJOONIEN VUOTUISET SANKTIOSAKOT EU:sta! Nyt alatte ymmärtämään myös miksi OL-3 startti venymistään venyy. Itse asiassa TVO:n laitoksen startti tulee maksamaan jokaiselle käyttövuosilleen satojen miljoonien sanktiot.
Eikä se jää tähän. EU on nostamassa uudisenergian tavoitetasoja ja rajusti, eli kaksinkertaistamassa sitä heti 2020 tavoitteitten jälkeen. Suomessa kyllä vaahdotaan CO2 kiintiöistä. Mutta ei ymmärretä keskustella TODSELLISISTA ydinahneudesta johtuvista suurriskeistä maallemme. 2020 Kun Suomi alkaa maksamaan ydinhankkeistaan EU.lle sakkojaan. On myös selvää, että EU:n sanktioimat lisävaateet tullaan maksamaan myös jatkossa ja korkoa korolle lupaa laajasti ydinvoimasta tästäKIN syystä pois liputtavassa EU:ssa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kukaan ei voi oikeasti olla noin tyhmä. Maurin täytyy olla trolli.
Se on nettiprokaattori joka toimii sopimuksensa mukaisesti
Trollitehtaan tuotoksia.Sunnuntain kokopäiväpäivystäjä. Onkohan sunnuntailisät menossa?
Uusiutivien osuus kokonaisenergiasta pitää olla 38,5%. Ei sähköstä.
Ydinvoimam osuus sähköstä tulee nousemaan lähelle 100%, mutta sähkönkulutus on vain neljännes kokonaisenergiasta. Suomalaiset kotitaloudet ja yritykset ostavat energiaa yli 300TWh vuodessa ja sähköä 80TWh. Haastetta lisää hiukan se että suomi (mm ruotsista poiketen) päätti suomalaisen turpeen olevan uusiutumatonta.
Mutta siis jäljelle jää puu, tuuli, vesi ja aurinko. Noiden osuus pitäisi olla 38,5%.
Ja onko se 38,5%kokonaisenergiasta (>400TWh sisältää mm ydinvoimaloiden merenlämmitystehon 50TWh uusiutumatonta tuontienergiaa (tulevaisuudessa jopa 200TWh)), vai ostetusta energiasta (n. 300TWh)
Oli miten oli, 100TWh uusiutavaa on jo aika vaikea saada kokoon, vesivoimaa on 15TWh, ja lisääminen vaikeaa. Tuulivoimaa on kaavailtu 10TWh 2025 mennessä. Se tullee rikkoutumaan jo aiemmin, mutta kestääkö suomen talous sitä. toteutumassa olevien tuulivoimaloiden tuki vastaa yli kotitalouksien sähkölaskun suuruista summaa.
Täydentyisikö vaje metsä- ja peltoenergialla? 75TWh puuenergiaa vaatisi koko suomen hakkuukertymän polttamista ja luopumista puurakentamisesta, sellunvalmistuksesta, yms.
200TWh uusiutuvia vaatisi luonnollisesti edellä olevat tuplana.
Miten ydinpipertäjät aikovat tavoitteensa toteuttaa?
TEMin sivulta:
"Uusiutuvien osuus energia loppukulutuksesta oli vuonna 2012 jo 35,1 prosenttia. Lämmöntuotannossa ja jäähdytyksessä uusiutuvien osuus oli 48,2 prosenttia ja sähköntuotannossa 29,5 prosenttia."
Eli uusiutuvien osalta oltaisiin vuoden 2020 tavoite saavuttamassa helposti. Olkikolmonen tulee korvaamaan sähkön tuontia jota ei kai lasketa uusiutuvaksi joten siltä osin ei ongelmia tule. Uusiutuvien käyttö tulee lisääntymään puupolttoaineen puolella ja biopolttoaineen osuuden lisääntymisenä bensiinissä ja dieselissä. Myös tuulisähkö lisääntyy jonkin verran.
Eiköhän tuonnista suuri osaa ole norjalaista ja tuottalaista vesivoimaa joka on kyllä 100% uusiutuvaa. Että siinä mielessä sun jutuissas ei ole perää.
Vielä suurempi onkelama onkun ydinvoiman lämpötehokin tupataan tilastoissa huomioimaan loppukulutukseksi.. Tehdyillä päätöksillä ydinvoiman ossus tulee nousemaan merkittävästi, kymmenilä terawattitunneilla ja se muuttaa sähkön käytännössä kokonaan uusiutumattomalla tuontienergialla tuotetuksi.
Ydinenergiian osuus on nousemassa tehdyillä päätöksillä nykyysestä 60 terawattitunnista tuonne 200 terawattitunnin tienoille ja yli. Jos energian kulutus samaan aikasesti jatkaa laskuaan tai tai vaikka kasvaisikin, niin 38,5% saavuttaminen on sula mahdottomuus.
Tarkoituksena oli keroa että sähkön tuontia ei ole mahdollista jyvittää millään järkevällä perusteella uusiutuvaksi ja uusiutumattomaksi, enkä usko että niin on tehty. Mutta jos tiedät paremmin, jos voit esittää jonkin todellisen laskelman että iin on tehty, niin esitäpä se! Muutoin väitän että väitteesi on täysin perätön.
Täysin perätön on myös väitteesi että ydinvoiman koko lämpöteho lasketaan mukaan energian loppukäyttöön. Sun pitäisi perehtyä asioihin ennenkuin alat kirjoitella. Vakaumus ei korvaa asiantuntemusta.
Sähköntuotannossa 29,5%?
Sähköntuotanto on kulutus miinus tuonti. Kulutus 80TWh ja tuonti 20%.. Siis tuotanto 64TWh ja tästä uusiutuvia 29,5% eli 18TWh ja loput uusiutumatonta?
No jos ydinvoima ollaan kolminkertaistamssa nykyisestä 75TWh:iin, niin miten se muka lisää uusiutuvien osuutta? hä?
38,5% uusiutuvaa energiaa?
ei ole mahdollista toteuttaa tehtyjen ydinvoimapäätösten jälkeen.
Jonkun olisi pitänyt tarkistaa parivaljakko tynkkynen&vanhanen laskeskelemat laskelmat?
Avainsanat: korruptio, korruptio ja korruptio.
Uusiutuvan energian osuuden tavioitearvo =
uusiutuvan energian osuus (%) energian loppukäytöstä.
Uusiutuvan energian osuuden tavoitearvoa laskettaessa energian loppukäyttöön ei sisällytetä ydinvoimalan jäähdytysveden sisältämää hukkalämpöä.
http://ec.europa.eu/energy/climate_actions/doc/2008_res_directive_en.pdf
"final consumption of energy" means the energy commodities delivered for
energy purposes to manufacturing industry, transport, households, services,
agriculture, forestry and fisheries, including the consumption of electricity and
heat by the energy branch for electricity and heat production and including
losses of electricity and heat in distribution;
uusiutuvien osuus loppukulutuksessa laskee ydinvoiman myötä.
ydinvoima on loppukulutuksesta nyt jotain 5%, mutta tehdyillä päätöksillä se on nousemassa jopa 30 prosentiin energiankulutuksen laskiessa.
Jotta 38,5% tavoite aavutettaisiin, tulisi uusiutuviaa energiaa loppukuluttaa jopa 100TWh nykyistä enemän ja se ei luonnollisestikkaan ole mahdollista.
Sinä olet ihan pihalla. Kuten tuolla aiemmassa TEMin siteerauksessa kerrottiin, vuonna 2012 uusiutuvan energian osuus loppukäytöstä oli 35,1 %. Eikä se ole siitä paljon muuttunut. Ja ydinvoiman hukkalämpöä ei lasketa energian loppukäyttöön, se on ihan selvä. Kun Olkikolmonen tulee verkkoon, se korvaa tuontisähköä, jota ei lasketa uusiutuvaksi, joten ei se muuta tilannetta. Lisäämällä puun käyttöä ja liikenteen biopolttoaineita voidaan helposti saavuttaa tuo EU-tavoite vuodelle 2020.
EI korvaa tuontisähköä koska tuonti on halvempaa. Tuonti perustuu hintakilpailuun, bisnekseen. Ei se mitää yritysten toimesta harjoitettava huoltovarmuutta ole.
Yritysten harjoittama sähkön halpatuonti on n. 15TWh, suuri osa siitä on lähes ilmaista vesivoimaa norjan tulvivilta vuorilta.
Suomssa tuotettu ydinsähkö nousisi tehdyillä päätöksillä nykyisestä n 20twh:sta 60-100twh:iin. Suomalainen ydivoima on kuitenkin kalliimapaa kuin vesivoima ruotsin lapista, tuonti ei tule loppumaan vaan jatkunee nykyisellä tasolla.
Mitä sitten uudet ydinvoimalat syrjäyttävät? Halpatuonti? ei. Yhteistuotanto? ei. Vesivoima? ei. Tuulivoima? ei, koska järjetön tuulituki (suuruudeltaan kotitalouksien sähkölaskun verran) Tuskin syrjäyttävät mtään, . Niiden käyttöaste tulee jäämään alhaiseksi, n60%:iin kuten ruotsiissa. Ruotisissa noin puolet perusenergiasta on lähes ilmaista vesivoimaa joten ydinvoimaloita ei voida käyttää korkealla käyttöasteella. Tämä taas nostaa sähkön hintaa koska ydinvoimalan seisottaminen on kalliimpaa kuin käyttäminen.
OLI 35%. Energiankulutus laskee n 5% vuosivauhdilla. Tehdyillä päätöksillä ydinvoiman osuus loppukulutuksesta moninkertaistuu.
MITEN SE LISÄÄ UUSIUTUVIEN OSUUTTA?
100 twh lisää tuulienergiaa tarkoittaa 10 miljardia lisää veroja, rosvo.
Meneepä tää setti kiinnostavaksi.
Eli j o k a i n e n ydinvoimapäätös ajaa suoraan tavoittamatonta 38,5% uudisenergian osuutta kauemmaksi ja Suomelle 100% varmaa sakkosanktiota. Joka onkin sadoissa miljoonissa JO NYT! Näillä seinähulluilla päätöksillä.
Nyt siis EI CO2 harha ole se oleellisin. Van se kylmäävä totuus, että Suomen uudisenergian osuus tuskin tulee ylittämään edes 33% osuuksiaan 2020. Se mistä täällä EI keskustella edelleenkään ihmetyttää minua kovasti.
Tarkoitan siis sitä, että tavoite 2020 alitetaan heittämällä -5%. Tämä on selviö. Kiitos ydinsekoilijoiden. Mutta lasketaanpa lisää.
Suomen sähkön kulutus laskenut 6v putkeen -5%. Melkoinen notkahduksen kertymä tämä -25% jo on. eikä loppua näy. LISÄKSI lisää edelleen pakkosyötetyn ydinvoiman EI uudisenergista momenttia.
Toinen totuus aiheesta. EU on JO tehnyt päätöksensä korottaa 2020 jälleen uudisenergian osuutta uudet +20%! Miettikääs mikä tilanne Suomelle? Siis miettikää ISOSTI! Silloin koko Euroopassa uudisenergian osuus +20 +20= 40% ja se nostellaan +40% seuraavaan 15 vuoteen. Hei halloo!
Suomessa on silloin 100% sähköstä ylihintaisilla reaktoreilla 80v nalkissa. Millä HITOSSA Suomi toteuttaa 35% nousun EU sanktion tavoitteensa vaikka nyt 60%? ..
Kysyin asiaa TEM pääinsinööriltä Jorma Aurelalta. Hän EI osannut vastata yhtään mitään. Ydinvoimalan akilleen kantapää paljastuu. TOTAALISEN JOUSTAMATONTA! koska lukitsee tulevat sukupolvet kiistatta menneisyyden virheisiin.
Aikamoista taistelua tuulimyllyjä vastaan mutta yritetään nyt tuoda jotain järkeä keskusteluun. ydinvoimatehosta:
* Vuoteen 2020 mennessä tulee verkkoon Olkikolmonen, mikä nostaa ydintehon nykyisestä vajaasta 2,7 GW:sta tasolle 4,3 GW. Olkikolmonen lähinnä korvaa tuontisähköä sillä sen osakkaat taatusti lunastavat sähköosuutensa, koska joutuvat joka tapauksessa maksamaan investoinneista
* Jos Fennovoimahanke etenee, se tulee verkkoon samoihin aikoihin kuin Loviisa 1&2 poistuu, minkä jälkeen ydinteho on 4,5 GW luokassa.
* Jos Olkinelonenkin etenee, se nostaa ydintehon joksikin aikaa 6 GW tasolle, kunnes Olkiluoto 1&2 poistuvat, jolloin pudotaan taas 4,5 GW tasolle (paitsi jos Loviisa 1&2:lle tulee korvaava laitos).
Eli liikuttaisiin tasolla 1,5-2,5 kertaa nykyinen ydinvoimateho mitä voidaan pitää aika sopivana Suomelle.
""Eli liikuttaisiin tasolla 1,5-2,5 kertaa nykyinen ydinvoimateho mitä voidaan pitää aika sopivana Suomelle.""
MITEN TUO MUKA LISÄÄ UUSIUTUVAN ENERGIAN OSUUTTA?
MITEN MUKA 38,5% OSUUTEEN ON MAHDOLLISTA PÄÄSTÄ?
Kuten tuolla aiemmin on todettu, nykyään ollaan 35 % tienoilla uusiutuvan energian käytössä. Tuohon 38,5:een vuonna 2020 on helppo päästä kun lisätään puuenergian tuotantoa kivihiilen asemesta ja biopolttoaineita liikenteessä. Olkikolmonen korvaa vain sähkön tuontia mitä ei lasketa uusiutuviin. Norjasta ja Ruotsista rakennetaan siirtoyhteyksiä Britanniaan ja Keski-Eurooppaan joten ei pidä tuudittautua sen varaan että sieltä saadaan jatkuvasti halpaa sähköä. Ruotsissa varsinkin Ringalsin ydinvoimayksiköt alkavat olla käyttöikänsä päässä eikä uusien rakentamisesta ole varmuutta.
Mitä 2020 eteenpäin, sitä on vaikea ennustaa. Sähkön kulutus saattaa kasvaa selvästi varsinkin jos sähköautot lyövät läpi. EUn politiikassa saattaa tapahtua muutoksia ja ydinvoimaa voidaan suosia hiilidioksidia tuottamattomana energiamuotona.
Miksi korvaisi tuonnin jos tuonti norjan pahoilta lähes ilmaista.
Olkikolmosen tuotanto olisi kuitenkin tuontia suurempi. Lisäksi starttaa fennovoima ja olkinelonen yhteensä oli 4000 megawatin luvilla.
Paas laskien paljonko klapeja pitää tehdä 38,5% tavoitteeseen niin huomaat juttujes tason..
No itse olet kyllä ihan pihalla. Ensinnäkin, tuo 2020 uusiutuvien tavoite on 38 % joten otsikkoa myöten ollaan pielessä. Tänään vaikka on sunnuntai on sähköntuonti 2500 MW eli 900 MW suurempi kuin Olkikolmosen tuleva teho.
Suomessa puupolttoaine on hyvin merkittävä energiatekijä: metsäteollisuuden jäteliemet, suurten energialaitosten hake, kotitalouksien klapit ja pelletit. Varsin paljon suurempi kuin esim. tuulivoima. Ja uusiutuvan energian lisäyksestä suuri osuus on suunniteltu puun varaan. Liikenteen biopolttoaineen osuus voidaan nostaa 20 %:iin (nykyisin 5-10 %).
Noilla toimilla voidaan helposti saavuttaa vuoden 2020 tavoite 38 %. Niin kuin kerroin, jo nyt ollaan 35 % tasolla, että tarvitaan vain muutama prosenttiyksikkö lisää.
Sulla taitaa olla vaikeuksia koko kuvan hahmottamisessa?
Aikooko suomi kieltää yrityksiltä halvan sähkön tuonnin maahan, vai millä perustteela yrityksiä aiotaan velvoittaa käyttämään kalliimpaa kotimaista puusähköä ruotsalaisen ja norjalaisen vesivoiman sijaan?
Sulla ei taida olla mitään käsistystä kuinka paljon esimerkiksi 30 twh risuenergiaa nettona, kuljetus yms energioiden jälkeen, vaatii risuja. Ja mikä on sen energian hinta.
Tohon päälle kun laskevaan energiankulutukseen on vielä tungettu ydivoimalle ol3 jälkeen yli 4000MW lisäyslupaa, niin jokainen tajuaa ettei 38% tasoon ole mitään mahdollisuuksia.
Et näköjään vieläkään tajunnut. Energian loppukäyttö Suomessa tulee olemaan jotain 300-350 TWh. Uusiutuvien osalta ollaan nyt 3 prosenttiyksikköä tavoitteesta eli noin 10 TWh. Ja puun käytön lisäämisellä katetaan vain osa tuosta. Osa biopolttoaineen lisäyksellä ja tuulivoimalla.
Eivät yritykset mitään sähköä tuo, ei niillä ole omia siirtolinjoja ulkomaille. Sähköä ostetaan yhteispohjoismaisesta verkosta. Jos ulkomailta saadaan halvemmalla, suljetaan kalleinta tuotantoa Suomessa, mikä voi olla vaikkapa maakaasuperusteista.
Loppuuko halvan sähkön osto norjasta OL3 käynnistyessä?
Ei lopu, sen tajuaa jokainen paitsi sä ilmeisesti et.
Vuosikymmenen lopulla valmistuu Norjan ja Britannian välinen 1400 MW merikaapeli. Luuletkos että Briteistä tuodaan sähköä Norjaan? Ja Ruotsista rakennetaan uusia yhteyksiä Keski-Eurooppaan. Taitaa olla kohta halvan sähkön ajat ohi. Jos halpaa sähköä on tarjolla, sitä voidaan ostaa ja käyttää vähemmän vaikkapa maakaasua.
Ol 3 ei starttaa koskaan.
Omistajat saavat edelleen halvempaa sähköä mm ruotsin tuntureilta.
Ol 3 ei todellakaan starttaa, projekti on karannut hallinnasta jo ajat sitten ja mm automatisoint ja muutama muu tekninen kohta on ylivoimaisten esteiden edessä., Rosvoima ei tule koskaan menemään läpi. Täysin järjetön huuhaa idea.
Loviisan reaktorit saanevat vielä lyhyen jatkoajan jonka jälkeen ne monumentoidaan ongelmajätteeksi.OL 1 ja 2 saanevat hiukan pidemmän jatkoajan, ja tuottavat tuolloin 1-2% suomen energiasta.
Sen jälkeen tuosta marginaalienergiasta tullaan luopumaan. Ydinenergialla on vain hyvin marginaalinen merkitys kokonaisenergian tuotannossa sen aiheuttamaan risikiin suhteutettuna.
2+9 Laskukyhäelmät on ihan PERSEESTÄ!
- Ensinnäkin Fennovoimalla EI ole lupaa annettu yhteen 1250MW paukkutiinuunsa, VAAN KAHTEEN! Koska lupa annettiin 2500MW kokonaistuotannolle. Tämän tietää ydinalalla kaikki!
- Loviisan 1 ja 2 laitosta EII tietenkään suljeta vapaehtoisesti ikinä. Laitoksien käyttöikä on 25vuotta. Siitä se jatkettiin ensin 40 vuoteen. Sitten 60 vuoteen. ja kun tuo raja saavutetaan 80,, 100y jne.
- Tarkoitus kun on ajaa KAIKKI reaktorit surutta vaan paskaksi. Ai miksi? No koska vanhan purku maksaisi ydinyhtiöille 5- kertaa uuden hinnan. Mutta RÄJÄYTTÄMÄLLÄ ne ilmaan ydinpommina koko kustannus menee 100% veronmaksajille! Tämän takia jo nyt 30% ydinvoimaloista ON räjäytetty käytöllään tuppeen valtion maksuun. Kuten Japanissakin tehtiin.
- Koko laskelman kruunaa tietysti se, ettei SANAAKAAN siitä miten sähkön tuottaminen seuraavat 100v< 100% ydinvoimalla estää EU:n JO Suomelle sanktioimat satojen miljoonien/ miljardien sakot uudisenergian vaatimusten vetämisestä viemäriin. Homma muuttuukin korruptoidun virkamiehistön ansaksi/ ydinkansanmurhaksi, koska systeemi takaa ehtymättömät EU lisäsakot vielä vuosisadan!
Etkö vielä ole ymmärtänyt. Kun ydinvoimalat tulevat tiensä päähän me lähetämme ne jätteet ohjuksina Venäjälle. Venäjä on jo alkanut pyydellä ydinohjuslähetyksiä epäsuorasti ja kiivaseen tahtiin.
Ol3 hinnalla 9 miljardia (tällä hetkellä) olisi rakennettu 8 kpl 1000 Mw hiilivoimalaa, eli 8000 Mw yhteisteholtaan.
Oikeasti niitä ei ei tarvitse noin montaa, muutama riittäisi ja voisivat olla pienempiä CHP laitoksis, joiden hyötysuhde on niin hyvä ettei ydin paska voi nähdä edes märkää unta sellaisesta kannattavuustasosta.
Lisäksi laitoksen kuoletus ei vaadi jälkihoitoa, toimintaikä ainakin yhtä pitkä kuin säteilyvoimaloilla.
Sen jälkeen kun meidän vanha halvalla tehty ydinvoimala kanta jää pois, on jäljellä pelkkä lasku jälkihoidosta ja tilalle tehty kapasiteetti on käyttökustannuksiltaan niin kallis että hiili voittaa ydinvoiman mennen tullen.
Perusta tulevaisuuteen, kannata hiilivoimaa kuten Saksa.
On muuten hienot systeemit MYÖS kivihiilen osalle.
Helpoin tekniikka on tehdä sama temppu miten esim. ydinala tekee. Uraani louhitaan ja jalostetaan surutta kivihiilellä energianegatiivisesri. Kun tämä URAANI RAAKA- AINEENA tuotetaan kivihiilimerillä sitä EI lasketa lainkaan päästöihin, ei edes sen CO2 tuotantoa! Systeemi kun kehitettiin JUURI peittämään ydinteollisuuden CO2 päästöt tilastoista. Eli kivihiili kannattaisi myydä vaikka Suomen Askolan isotooppijalostamoon, Venäjän Majakiin, Australiaan. niin päästöt kirjataan AINA IAEA määräyksistä niissä NOLLA!..
----
Toki on myös ihan OIKEASTIKIN puhdasta kivihiilen energian käyttömahdollisuuksia Saksan kehittämin mallein:
Maan sisälle syötetään tavallista lahottajabakteerikantaa. Ne SYÖ siellä kivihiilen ravintonaan. Tuottaa siellä BIO- metaanikaasuja. 100% PUHDAS ilman pienhiukkasia palava, hieno aine. Sen jälkeen tuotos voidaan johtaa ongelmattomasti maakaasuputkeen poltettavaksi.
Näin saadaan hyödynnettyä muuten kannattamattomat kivihiilikentät ilman kaivosta. Myös huonoinkin ruskohiilipalaa kauniisti.
On toki Saksalaisilla muitakin mahdollisuuksia. Kivihiili voidaan myös polttaa 70% hyötysuhteella POLTTOKENNOISSA. EI synny grammaakaan CO2 päästöjä. ja myös savukaasut on nollissa. Kannattaa tosiaan ottaa selvää myös tästä 100% PUHTAASTA kivihiilituotannoista.