Yhdysvaltain johdolla muodostettava kansainvälinen koalitio taistelussa ISIS -järjestöä vastaan ei pysty tuhoamaan kokonaan terroristijärjestöä, sanoi Australian ulkoministeri Julie Bishop The Sydney Morning Herald -lehdelle antamassaan haastattelussa.
Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
10.9.2014, Verkkomedia.org
ISIS-terroristit tekosyy USA:n johtamalle sotakoalitiolle lähettää miehitysjoukkoja Syyriaan ja Irakiin
Bishop huomautti, että koalition ensisijainen tehtävä on estää ISIS -järjestön laajeneminen Syyrian ja Irakin rajojen ulkopuolelle.
Viime viikon lopulla Walesissa pidetyssä Naton huippukokouksessa Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoi, että Washington muodostaa koalition yhdessä kymmenen liittolaismaan kanssa taistellakseen ISIS-järjestöä vastaan.
Suurin osa asiantuntijoista lähtee siitä, että viralliset lausunnot ja koalition todelliset tehtävät tuskin käyvät yksiin. Kaksinaismoralismissa osoitetaan äänekkäästi oikeaa kättä ja "unohdetaan mainita" mitä vasen käsi tekee.
Irakilaisen politiikantutkija Ahmed ash-Sharifin näkemys asiasta:
"Kysymys on sodasta, jota käydään energiavarantojen hallinnasta ja myös niiden kuljetusreiteistä. Ennen kaikkea tämä koskee maakaasua. Tätä pidetään pääsyynä Syyrian konfliktiin ja ISIS-järjestön kontrolloiduksi tarkoitettuun hyväksi käyttämiseen.
Yhdysvaltain johtaman koalition muodostaminen osoittaa, että tilanteen taustalla ovat hyvin monien maiden intressit. Koalition toiminnalla pyritään takaamaan järjestön pitäminen valvonnassa."
Kuinka pitkälle koalitio on valmis menemään? Venäläinen Lähi-idän kysymysten asiantuntija Vjatsheslav Matuzov arvioi tilannetta:
"Tällä tavoin luodaan mahdollisuus seuraavalle Irakin miehitykselle. Lisäksi uusi miehitys laajenisi koskemaan myös erinäisiä Syyrian alueita. Toimiihan myös Koillis-Syyriassa ISIS-järjestön ryhmiä.
Tässä yhteydessä Yhdysvallat tuskin kysyy Damaskoksen hallinnolta lupaa sotilaalliseen operaatioon. Voimme edelleen kuulla Yhdysvaltain virallisten edustajien lausuntoja siitä, että he ovat valmiita antamaan apua Syyrian oppositiolle ja mm. ns. Vapaan Syyrian armeijalle. Kuitenkin jo aikoja sitten on tullut selväksi, että todellisuudessa halutaan tukea terroristista toimintaa Syyrian alueella.
Tällä tavalla apu, jota näennäisesti annetaan oppositiolle, joutuu kuitenkin ISIS-järjestön käsiin. Toisin sanoen yhdysvaltalaiset pelaavat kaksinaamaista peliä, jonka lopullinen päämäärä on Irakin ja Syyrian miehittäminen terrorismin vastaisen taistelun tekosyyllä."
Asiantuntijan mukaan yhdysvaltalaiset olisivat voineet osoittaa vilpittömyytensä aikomuksessaan taistella ISIS-järjestöä vastaan aloittamalla asetoimitukset ja muun avun Syyrian ja Irakin keskushallinnoille.
Syyrian tapauksessa Washington kuitenkin entiseen tapaan sanoo Bashar al-Assadin syrjäyttämisen olevan välttämätöntä. Mitä tulee Irakiin, Washington jarruttaa kaikin tavoin aseiden toimittamista keskushallinnolle, mikä voisi auttaa maan armeijaa taistelussa ISIS -järjestöä vastaan.
Järjestön täydellinen tuhoaminen ei ole mahdollista, koska Yhdysvaltain kokoama koalitio ei edes pyri tähän tavoitteeseen.

Vastaukset 31
Vanhimmat
kun viime syyskesän kemikaali-isku ei tuonut sopivaa tulosta. Sopivasti barack Hussein ilmoitti pommituksista juuri 11.9 eli 9/11. Hah liian läpinäkyvää...Sillä haetaan sympatiaa iskuille vieraalla maalla.
Hajota ja hallitse.
http://www.youtube.com/watch?v=UxwhwSTND3I
Eiköhän Isis ole Putlerin luomus, vai miksi sen tuhoamista vastustaa Venäjä ; )
Tiltut, mitä Kreml on käskenyt vastata ?
Ai niin, siihenhän tarvitaan YK valtuutus, jotta Venäjän Desantit saataisiin turvaan: (
Voi jessus Assad pistänyt kylmäksi 200 000 taistelussa kuvitteelista Isistä vastaan, apuja tulossa niin lupa pitää saada YK:lta ; )))
Hakiko Venäjä luvan Ukrainan moukarointiin, tai valtaukseen??
Ei ole tarvinnut Kremlin ottaa liikaa kantaa, kun eivät ole Irakia ja sitä mantua sekoittaneetkaan.
Niinhän se teidän pölhempien mielestä varmaan onkin, mutta tässä ihan ainuisten oikeassa maailmassa Venäjä kylläkin tukee Syyrian nykyistä hallintoa, joka juurikin taistelee oman maan kapunallisia ja ISIStä vastaan! :)
Mutta: Kun et muuta osaa, etkä mistään muustakaan yhtään mitään tiedä, niin ainahan voi ihan mutu-fiiliksillä väittää mitä vaan täyttä paskaa! :)
Tämä touhu onnistuu vain sillä konstilla että dollarin asema johtavana reservivaluuttana turvataan. Se mahdollistaa sen että USA maksattaa älyttömän kalliin sotavelkansa osittain muiden maiden veronmaksajille.
Haluat siis maksaa USA:n sotavelkoja tukemalla dollaria, heikkoa valuuttaa, pysymään reservivaluuttana?
Yhdysvallat ryöstömurhaa kansoja jotka omistavat öljyä tai muuta arvokasta luonnonvaraa. Isis on USA:n tarkoituksella aikaansaama järjestö, jonka avulla se vie loppuun 1990-luvulla suunnitellun Irakin kansan ryöstömurhan. USA on ylläpitänyt epädemokratiaa Irakissa yli 10 vuotta ja murhannut eri väestöryhmistä suuria ihmismääriä lavastaen aina jonkin muun ryhmän syylliseksi. Näin on aikaansatu loputon kiihtyvä tappamisen kierre ja voimistuva Isis. Näin USA on varmistanut, että Irakin kansa tappaa keskenään toisiaan mahdollisimman paljon ja että se itse saa nopeuttaa kansanmurhaa osallistumalla massatappamisin maailman sen hyväksyessä. Ihan kuten se jo hyväksyi valheisiin perustuneen hyökkäyksen ja kymenien tuhansien viattomien Irakin lasten ja naisten murhaamisen öljyryöstön yhteydesä v. 2003.
...Jos Irakin kansasta sen kaikkein kaltoinkohdelluimman osan annettaisiin pysyä hengissä ja yhtenäistyä isommaksi ryhmäksi, alkaisi se vaatimaan oikeuksiaan ja omaisuuksiaan takaisin sekä sotakorvauksia. Lisäksi se ryhtyisi kostamaan maailman ykkösterroristi ja rosvovaltio USA:lle. Tätä jenkit eivät voi antaa tapahtua. Siksi he tappavat Irakin kansasta suurimman osan ja hajottavat kanskunnan pieniin palasiin ilman identiteettiä. Kun köyhdytetyä uraania on käytetty valtavia määriä sekä 1990-luvun alussa että v. 2003 huökkäyksessä, on se yksi osa kansanmurhan varmistamista. Juomavedet ja Irakin alueen maaperä on myrkytetty siten, että vastasyntynyt ei voi selviytyä hengissä vanhuuteen, eikä myöskään pysty aikanaan jatkanmaan sukua, jos niin kauan pysyy hengissä. Tämän alhaisen kansan ryöstömurhan Suomen Kokoomus innolla siunaa ja pyrkii USA:n nöyrimpään palvelusväkeen hinnalla millä hyvänsä, mistä valtava Natokiima on yksi esimerkki.
USA voi tulevaisuudessa yrittää tunkeutua mihin maahan tahansa verukkeena vaikka homojen puolustaminen. Mikä tahansa veruke kelpaa.
Juurikin näin!
EU poliitikit paasaa suu vaahdossa Ukrainan suvereniteetista samaan aikaan kun USA ilmoitusluontosesti kertoo kunnioittavansa muiden maiden suvereniteettiä missä päin maailmaa tahansa kertomalla että rauhanpommittaa ihan ketä vaan missä tahansa juuri silloin kuin niitä huvittaa! :)
Ja Venäjää vastaan asetetaan pakotteita, vaikka KUKAAN ei o saanu todistettua että yhtä ainoaa kranaattia tai pommia olis ammuttu tai tiputettu Ukrainalle Venäjän toimesta!? :/
Maailma on tullu HULLUKS! :/
Älä muuta virka. Muistuttaa tilannetta jossa poliisia syytetään siitä että pyrkii estämään rettelöinnit. Putin on toiminut vastuullisesti.
Kyllä me sinne on tungettu pommia niin perskuleesti. Halutaan pitää se sontasakki polvillaan, että voidaan tehdä siellä mitä halutaan. Halusin vain oikaista tuon väärän tiedon, ettei oltaisi mitenkään sekaannuttu.
t: Vladimir Putin
Venäjän pres.. dikt... johtaja.
Venäjä voi tulevaisuudessa yrittää tunkeutua mihin maahan tahansa, verukkeena homojen tappaminen.
Aseta sinä pakotteita Yhdysvalloille jos olet tuota mieltä. Vaihda Corvette Ladaan, huvila Malibusta datshaan Siperiassa, Mallu mahorkkaan, whiskey votkaan, ja Tina Tatjanaan. Siinähän kärsivät, nih!
Asuuko kaikki lakulandialaiset malibussa? Iso kaupunki... Kuulin jostain että lakulandiassa on miljoonia vankeja. Kymmeniä miljoonia asuu viemäreissä, metsissä, asuntoautoissa, toisten nurkissa, hätämajoituksissa ja kymmenet miljoonat ylivelkaantuneissa luukuissa...
En polta. Vodka on terveelisempää kuin viski. Ja parempaa...
Kyllä vaalea Tatjana on kauniimpi kuin pyylevä ja noenvärinen Tina...
"This War is Not Aimed at ISIS, But at Assad"
DAN GLAZEBROOK kirjoittaa samasta asiasta: ISIS on tekosyys, todellinen motiivi on Assadin syrjäyttäminen. USA siis jälleen kerran valehtelee.
http://www.counterpunch.org/2014/10/03/this-war-is-not-aimed-at-isis-but-assad/
Koska lännen yleisö on niin tyhmää ja suppea piiri sumuttaa mediaväkeä tämä ISIS-sumuverho peittää todelliset aikeet. Tarkoitus on pommittaa koko Lähi-Itä, Israelia lukuunottamatta soraläjäksi ja varmistaa että valtiot ovat kaaoksessa:HAJOITA JA HALLITSE.
Kyllä ihmiset on sitten tyhmiä.
Mene ihmeessä sinne puolustamaan sinne terroristeja, saat sotilaseläkkeen. Lultavasti hankit sitten paremmin kuin Kremlin trollina.
Noniin Suomi SOTAAN isistä vastaan, KIILATA AMERIKAN ja NATON ohi jalka väki vain sinne tukemaan SYYRIÄN nyky hallintoa, siellä nuoret oppivat monikultuurista, öljyä ja kokemusta josta hyötyä kun venäjäsekoaa lopunkin. JA jos jatkoa niin SUOMI ja syyria yhdeksi isompi asukas luku ja suomen kultuuri rauhoittaa lähi-idän. PIeni massa psykoosi tekisi Suomelle poikaa ja herättelis
Mieluummin täkki korville ja irti kaikista maailman konflikteista. Me emme halua pelastaa koko maailmaa kuten idealistit ja usan uuskonservatiivit.
Mieluummin täkki korville ja irti kaikista maailman konflikteista. Me emme halua pelastaa koko maailmaa kuten idealistit ja usan uuskonservatiivit.
Kyllä se toisaalta olisi metkaa nähdä, miten se sonta, jota ählämillä on aivojen tilalla, roiskuisi pitkin hietikkoa. Elukoiden lahtaaminen ei juuri mietityttäisi. Kamelinnussijat.
Assadin syrjäyttämistä olen itse alunperin arvellut tapahtuvaksi Isiksen varjolla, ja muistanko väärin
että Ranska olisi julkisesti antanut ymmärtää sen olevan tavoitteen.Toisaalta Iran ei kyllä suostuisi
Usan kanssa neuvotteleen jos vähänkin haiskahtas siltä.No se saattaa jäädä kolmannen Bushin harteille.
Kai se on suomalaisen humanistin suurin märkä uni, että ISIS saa jatkaa islamin ilosanoman levittämistä yli koko maanpiirin. Sitä täällä näemmä halutaan. Muslimit ovat väärinymmärrettyjä neroja ja suuria ihmisystäviä.
Minusta Isis-terroristit tarvitsevat vain suomalaisen naisen rakkautta.
Toivottavasti hakevat Suomesta turvapaikkaa ja perustavat monikulttuurisia perheitä täällä.
Kyllä. Siksi maassamme tulisikin kiinnittää erityistä huomiota parvekerakentamiseen, kiviaineksen raekokoon sekä leikkausveisten, partaterien ja karhunlangan saatavuuteen.
Kyllä, aika aikaansa kutakin sanoi vääräuskoinen kun päätä leikattiin.
http://yle.fi/uutiset/ottaako_usa_40_vuoden_jalkeen_vastuun_hirviosikioista_ja_vammaisista_lapsista/2596561
Ottaako USA 40 vuoden jälkeen vastuun hirviösikiöistä ja vammaisista lapsista?
Hah hah. Etkö tajua että USA on jo vuosia pyrkinyt lähestymään Vietnamia joka on Kiinan naapuri ja jolla on ollut vuosisatojen ajan ongelmalliset suhteet suuren naapurinsa kanssa. Kiina tässä on USA:lla tähtäimessä.
Ottavatko muslimit satojen vuosien jälkeen vastuun serkusavioliittojen vuoksi syntyneistä hirviölapsista ja terroristeista. Vastuun Vietnamissa savat ottaa kommunistit.
ja siksi usa pitää ääntä uiguurien (takapajuiset muslimit) ja Dalai Laman asemasta. Usa pyrkii horjuttamaan kaikilla tavoin Venäjää, Kiinaa, Irania, Syyriaa, Brasiliaa, Argentiinaa, Venezuelaa, Boliviaa, Kuubaa sekä kaikki muita jotka pyrkivät riippumattomuuteen USA-Imperiumista.
Ei vaan lakunaamat ja haisevat kyömynokat...
Kovapa on Pietarin pojilla paniikki, heh. Yhdysvaltoja pitää mollata sadan miehen voimin kaikilla palstoilla että huomio Venäjän rikoksista saataisi käännettyä pois tai ne saataisiin muka jotenkin perusteltua. Voin kertoa teille että työnne valuu hiekkaan - ei tule toimimaan. Suomalaiset eivät ole samanlaisia imbesillejä ignorantteja kuin venäläiset.