Evoluutio ei ole toiminut eikä rotujen sekoittuminen tuonut kehitystä.
Haluan vain todeta tämän uutisia kuunnellessani.
Tummempi ihoiset hukkuvat paskoihinsa, saavat tauteja ja vika on heissä itsessään.
Haluan vain todeta tämän uutisia kuunnellessani.
Tummempi ihoiset hukkuvat paskoihinsa, saavat tauteja ja vika on heissä itsessään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitäis jo alkaa uskoa, että väestö kasvaa liikaa noissa " Kehitysmaissa ".
Yhä useampi sanoo sitä, että paras kehitysapu on kaikenlaiset ehkäisyvälineet tai sitten alkukantaisten jättäminen omaan rauhaansa päästämättä niitä mulkoilemaan Euroopan valkoisia naisia ja sosiaaliturvaa.